Lukijalta: Perämeren kalakannat taantuvat jokien patoamisen ja rehevöitymisen seurauksena

Risto Tolonen kirjoitti hylkeistä ja ammattikalastuksen vaikeuksista Perämerellä (MT 4.8.). Me WWF:ssä tiedostamme hylkeiden aiheuttamat ongelmat kalastuselinkeinolle Itämerellä. Olemme vuosien ajan olleet mukana monilla foorumeilla, joilla asiaan on pyritty löytämään ratkaisuja ja tukeneet erilaisia korvauksia ja tukia, joilla hylkeiden aiheuttamia vahinkoja voidaan vähentää ja korvata.

Toisaalta hylkeisiin liittyy myös toimenpiteitä ja ehdotuksia, joita emme ole tukeneet.

Olemme esimerkiksi toistuvasti esittäneet, että nykyinen harmaahylkeen pyyntikiintiö on liian suuri Suomen hallikantaan nähden, ja johtaisi täyttyessään harmaahylkeen taantumiseen. Tältä on vältytty, koska toteutunut saalismäärä on jäänyt kiintiötä pienemmäksi, ja koska muut Itämeren maat ovat noudattaneet maltillista pyyntipolitiikkaa.

Ehdottomasti suurin syy Perämeren alueella tärkeiden kaupallisten kalakantojen taantumiseen on vesivoimarakentaminen. Entiset suuret lohi-, vaellussiika- ja meritaimenjoet on patoamalla tuhottu Tornion- ja Simojokea lukuun ottamatta.

Kompensaatioistutukset antoivat kelvollisia siika- ja lohisaaliita 1980- ja 1990-luvuilla, mutta samaan aikaan ne myös ylläpitivät voimakasta kalastuspainetta. Se ajoi jäljelle jääneet vaelluskalakannat sukupuuton partaalle.

Itämerellä pitkään jatkunut ravinnekuormitus yhdistettynä vesien lämpenemiseen on muuttanut meriympäristöä ja sen ravintoverkkoja siinä määrin, että monien Itämerelle tyypillisten lajien, kuten lohen, siian ja silakan, selviytyminen Itämeressä on heikentynyt huomattavasti.

Saimaalla valtaosa ammattikalastajien saaliista pyydetään norppaturvallisin menetelmin, ennen kaikkea troolaamalla. Saimaannorppia on noin 500 ja ne eivät pääse merkittävässä määrin kalanpyydyksiin vahingoittamaan saalista – harvoja ja ikävä kyllä monesti norpille kohtalokkaita poikkeuksia lukuun ottamatta.

Saimaannorpan turvaksi asetetut kalastusrajoitukset ymmärrettävästi rajoittavat myös ammattimaista verkkokalastusta, mutta verkkokuolemien minimoiminen on tehokkain keino suojella ainutlaatuista järvinorppaamme sukupuutolta.

On ymmärrettävää, että hylkeet näyttäytyvät monille kalastuselinkeinon merkittävänä ongelmana, mutta todelliset syyt kalakantojen taantumiseen ovat jokien patoaminen sekä pitkään jatkunut rehevöityminen, niin sisävesissä kuin Itämeressäkin.

Matti Ovaska

johtava kalastuksen asiantuntija

Elina Erkkilä

suojelujohtaja

WWF