• Lukijalta: Ruoan hinnan saneleva kauppa ajaa maatalouden ahdinkoon

    Vuonna 2015 alkaneella ja edelleen jatkuvalla halpuuttamisella kauppa on kilpailuttanut ketjun alkupään henkitoreisiin, kirjoittavat keskustan kansanedustajat Tuomas Kettunen ja Vesa Kallio.
    Lihahyllyllä. Kuvituskuva.
    Lihahyllyllä. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Kivimäki
    Mielipide|Kauppa
    14.2.202609:00
    Lukijalta
    Vesa Kallio & Tuomas Kettunen

    S-ryhmä lanseerasi halpuuttamisen vuoden 2015 alussa. Halpuuttamista perusteltiin halvan hinnan vaatimuksilla.

    Lisää aiheesta
    • Elintarvikemarkkinalain uudet pykälät koskisivat kaupan Suomesta hankkimia tuotteita ja oman merkin tuotteita. Ulkomailta hankitut brändituotteet taas jäisivät niiden ulkopuolelle. Kuvituskuva.

      Elintarviketeollisuus | Uusi ruokalaki lisää elintarvikkeiden tuontia, kauppa ja teollisuus arvioivat – MTK pitää vaikutusta vähäisenä

      Tilaajalle

    Ruokaa mainostetaankin Suomessa vain hinnalla. SOK:n Coop-lanseerauksen myötä ruoan alkuperä on hämärtynyt entisestään. Lisääntyneen ruoan tuonnin lisäksi jopa mainokset ovat tuontitavaraa.

    Ruoan osuus kotitalouksien kulutusmenoista on pysynyt vuodesta 1997 kutakuinkin ennallaan. Koronan ja Venäjän sodan seurauksena se kääntyi lievään nousuun vuonna 2020.

    Maatalouden hoitamaton lainakanta alkoi kasvaa rajusti vuonna 2015. Nousu alkoi 50 miljoonasta eurosta päätyen vuoden 2024 reiluun 300 miljoonaan euroon.

    Maatalouden kokonaislainakanta on pysynyt samaan aikaan varsin vakaana, mutta ongelmat ovat lisääntyneet.

    Mikä tätä kaikkea suurelta osin selittää? Vuonna 2015 alkanut ja edelleen jatkuva halpuuttaminen, jolla kauppa on kilpailuttanut ketjun alkupään henkitoreisiin.

    Suomalaisen maatalouden ja ruoan laatu, huoltovarmuus ja ruokaturva on hylätty halpaa hintaa huudattamalla.

    Kauppa on voittaja, kuluttajat, tuottajat, teollisuus, ympäristö ja vaihtotase ovat häviäjiä.

    Ja tämä huuto on saatu markkinamiesten kautta läpi – hinta on noussut suurimmaksi kuluttajien ostopäätöstä selittäväksi tekijäksi. Samalla elintarviketurvallisuus, vastuullisuus ja ympäristö ovat vajonneet häntäpäähän.

    Käytännössä kuluttajat käyttävät rahaa ruokaan yhtä paljon kuin ennenkin, jopa enemmän, kauppa tekee kovaa tulosta ja alkutuotanto kärsii heikosta kannattavuudesta.

    Kauppa on voittaja, kuluttajat, tuottajat, teollisuus, ympäristö ja vaihtotase ovat häviäjiä.

    Nyt kauppa ja sen edunajaja Päivittäistavarakauppayhdistys pelottelevat ruoan hinnan nousulla, mikäli hallituksen esitys edes hieman reilummasta elintarvikeketjusta menee läpi.

    Pelottelu on vailla pohjaa. Ainoa, joka ruoan hintaa voi nostaa, on kauppa, joka haluaa tehdä ruoalla rahaa entiseen malliin.

    Vesa Kallio

    Tuomas Kettunen

    keskustan kansanedustajia

    Lisää aiheesta
    • Ruokakaupassa kilpailu markkinaosuuksista kiritti K-ryhmää hintakampanjoinnilla.

      Kauppa | Keskon hintakampanja näkyi lommona K-ryhmän päivittäistavarakaupan liikevoitossa

    • Kotimaista hyllyssä. Kauppa kertoo tuonnin lisääntynevän, jos sääntely elintarvikemarkkinalain myötä kasvaa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Kauppa väläytti jo tuontiasetta – elintarvikemarkkinan lisäsääntely on välttämätöntä

    • Naudanjauhelihaa. Kuvituskuva.

      Kauppa | Ruokaketjun tulonjako pitää viimein hoitaa kuntoon – tällä kertaa ongelmia ei saa lakaista maton alle

    • Kaupat keskellä kylää. Kuvituskuva.

      Kauppa | Lukijalta: Kauppa ei ole ruokaketjun vastapuoli, vaan sen ruokaa arvostava osa

    • Hyvää kauppatapaa ohjaa sekä valvoo tästedes elintarvikemarkkinalaki ja -valtuutettu.

      Elintarviketeollisuus | Elintarvikeketjun kauppatapalautakunta lopettaa toimintansa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    halpuuttaminen
    maatalous
    ruoan hinta
    S-ryhmä
    elintarvikeketju
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla