• Kauppa väläytti jo tuontiasetta – elintarvikemarkkinan lisäsääntely on välttämätöntä

    Suomessa kauppa on viranomaisten siunaamilla yritysjärjestelyillä noussut asemaan, jossa siltä voidaan edellyttää erityistä vastuullisuutta. Sen valta suhteessa muihin elintarvikeketjun lenkkeihin on kiistaton.
    Kotimaista hyllyssä. Kauppa kertoo tuonnin lisääntynevän, jos sääntely elintarvikemarkkinalain myötä kasvaa. Kuvituskuva.
    Kotimaista hyllyssä. Kauppa kertoo tuonnin lisääntynevän, jos sääntely elintarvikemarkkinalain myötä kasvaa. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Pääkirjoitus|Politiikka
    30.1.202604:30
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Vuonna 2019 voimaan astunutta elintarvikemarkkinalakia on ennätetty muuttaa jo useaan otteeseen. Kolmas merkittävä muutos tuli voimaan runsas vuosi sitten, ja sen myötä lakiin kirjattiin elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantioikeuksien laajentaminen sekä markkinavalvonnan tehostaminen.

    Paraikaa on käynnissä nykyhallituksen käynnistämän lakiuudistuksen toinen vaihe, jossa tavoitteena on vahvistaa heikomman sopimusosapuolen suojaa. Uudistuksen tuomista muutoksista esillä jo valmisteluvaiheessa ovat olleet uudet vaatimukset kaupan omia tuotemerkkejä koskevien hankintojen kilpailutuksesta.

    Lain avulla halutaan suitsia kaupan mahdollisuuksia suosia omia tuotemerkkejään. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa alkutuottajan ja teollisuuden liikesalaisuuksien suojaa sekä turvata heikompaa osapuolta tähän kohdistuvilta kostotoimilta.

    Kaupan on muistettava verrata asemaansa muuhun elintarvikeketjuun.

    Lakiluonnoksesta loppuvuodesta antamassaan lausunnossa Päivittäistavarakauppa ry (PTY) nostaa esille elintarviketuonnin kasvattamisen. PTY:n mukaan lisääntyvä sääntely ”kannustaa” päivittäistavarakaupan yrityksiä korvaamaan kotimaisia elintarvikkeita tuontielintarvikkeilla. Samaa ennakoi myös Elintarviketeollisuusliitto (ETL), joskaan sen näkökulmasta tuonti ei ole mahdollisuus vaan uhka. (MT 28.1.)

    Lisää aiheesta
    • Elintarvikemarkkinalain uudet pykälät koskisivat kaupan Suomesta hankkimia tuotteita ja oman merkin tuotteita. Ulkomailta hankitut brändituotteet taas jäisivät niiden ulkopuolelle. Kuvituskuva.

      Elintarviketeollisuus | Uusi ruokalaki lisää elintarvikkeiden tuontia, kauppa ja teollisuus arvioivat – MTK pitää vaikutusta vähäisenä

      Tilaajalle

    Merkillepantavaa on, että viljelijöitä edustava MTK ei ETL:n tavoin näe tuonnin kasvattamista lain välittömänä uhkana. MTK toki edellyttää lain muotoilua niin, että lain kiertäminen ulkomaisilla hankintaorganisaatioilla ei olisi mahdollista.

    MTK:n luottavaisesta näkemyksestä huolimatta viljelijöiden tai elintarviketeollisuudesta elantonsa saavien on vaikea estää mielikuvaa siitä, että päivittäistavarakauppa tuli lausunnollaan paljastaneeksi seuraavat askelensa.

    Jos kaupparyhmät tosissaan turvautuisivat tuontiaseeseen, niiden raudanlujan aseman vuoksi sitä on sääntelyllä mahdotonta estää. Lukuisat kilpailuviranomaisten vuosien varrella hyväksymät yritysjärjestelyt ovat taanneet nykyisille kauppaketjuille markkina-aseman, jossa muiden on vain sopeuduttava niiden edesottamuksiin.

    Itseensä kohdistuvasta lisääntyvästä sääntelystä lausuessaankin kaupan on muistettava verrata asemaansa muuhun elintarvikeketjuun. Se on jo vuosikymmenten ajan voinut kirittää Suomen tiukasti säänneltyä elintarvikeketjua nipistämään katteistaan pitämällä yllä tuontia tai ainakin sen uhkaa kevyen sääntelyn ja halvan hintatason maista.

    Lisää aiheesta
    • Ruokaostoksilla. Kuvituskuva.

      Politiikka | Asiantuntijalta: Elintarvikemarkkinalakia muutettava reilumman kilpailun varmistamiseksi

    • Arttu Laine on toiminut kenttäjohtajana vuodesta 2014. Sitä ennen hän veti Keski-Pohjanmaan osuuskauppaa.

      Kauppa | Pienet ruokakaupat vähenevät Suomessa – S-ryhmän johtaja kertoo, milloin pieni myymälä vielä kannattaa

      Tilaajalle
    • MT Liven vieraana on tällä kertaa SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine.

      Kauppa | Onko S-ryhmä osaltaan syyllinen jauhelihapulaan SOK:n Arttu Laine? ”Kun näkee tyhjiä hyllyjä, ei ole ihan putkeen mennyt”

    • Maatalouspolitiikka | Tero Hemmilä tahtoo palauttaa alkutuotannosta kadonneen miljardin – ”Teemmekö turhaan ylilaatua?”

    Artikkelin aiheet
    elintarvikemarkkina
    sääntely
    Päivittäistavarakauppa
    elintarviketuonti
    elintarvikeketju
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa