• Luonnon tilan parantaminen on välttämätöntä – ”Olemme tottuneet käyttämään luonnon tuottamia palveluja ilmaiseksi”

    Toisin kuin julkisuudesta voisi päätellä, ennallistamisasetuksessa ei ole kyse vain metsistä vaan kaikista elinympäristöistä, kirjoittaa sisäministeri Krista Mikkonen kolumnissaan.
    Paraikaakin vesistöjen kunnostamiseen käytetään julkista ja yksityistä rahaa sekä rahanarvoista vapaaehtoistyötä, sillä haluamme eroon sinilevälautoista ja soiden ojituksen aiheuttamasta vesistöjen samentumisesta.
    Paraikaakin vesistöjen kunnostamiseen käytetään julkista ja yksityistä rahaa sekä rahanarvoista vapaaehtoistyötä, sillä haluamme eroon sinilevälautoista ja soiden ojituksen aiheuttamasta vesistöjen samentumisesta. Kuva: Markku Vuorikari
    Mielipide|Ympäristö
    9.11.202206:00
    Kolumni
    Krista Mikkonen

    Luonnon monimuotoisuus hupenee tällä hetkellä nopeammin kuin koskaan aiemmin ihmislajin historiassa. Samalla vaurautta on enemmän kuin koskaan. Luontokadolla on uhkaavia seurauksia ihmisten terveyteen, elinkeinoihin ja talouteen. Näin voi tiivistää professori Partha Dasguptan viime vuonna julkaiseman raportin.

    Saamme luonnosta ruokaa, vettä, ilmaa, raaka-aineita ja energiaa. Luonnon hyvinvoinnin taustalla puolestaan on sen monimuotoisuus. Siksi meidän kannattaa pitää monimuotoisuudesta huolta.

    Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi tärkeintä on suojella jäljellä olevia luonnontilaisia tai sen kaltaisia alueita. Esimerkiksi Suomen viimeiset ikimetsät tulisi kiireesti suojella. Suojelu yksin ei kuitenkaan riitä. Lisäksi on parannettava luonnon tilaa ihmistoiminnan jo heikentämissä elinympäristöissä. Tähän tähtää EU:n ennallistamisasetus.

    Asetuksen tavoitteena on, että luonnon tilaa parantavat toimet kattaisivat 20 prosenttia EU:n maa- ja merialasta vuoteen 2030 mennessä. Olemme Suomessa jo pitkään tehneet luonnon parantamistyötä, kuten rehevöityneiden järvien kunnostusta ja ojitettujen soiden ennallistamista. Mistään uusista asioista ei siis ole kyse. Tahtia sen sijaan tulisi merkittävästi kiristää.

    Suojelu yksin ei kuitenkaan riitä. Lisäksi on parannettava luonnon tilaa ihmistoiminnan jo heikentämissä elinympäristöissä.

    Toisin kuin julkisuudesta voisi päätellä, asetuksessa ei ole kyse kyse vain metsistä. Luonnon tilaa on parannettava laaja-alaisesti kaikissa elinympäristöissä tuntureilta vesistöihin, kaupungeista maatalouteen.

    Yleinen julkisuudessa liikkunut väite on myös, että toimet sanellaan EU:sta. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Asetus velvoittaa kutakin jäsenmaata tekemään suunnitelman toimenpiteistä, joilla se aikoo päästä asetettuun tavoitteeseen oman alueensa luonnon osalta.

    Asetuksen kustannukset puhuttavat. Tähän hallituskin kiinnitti huomiota ja vaati niiden pienentämistä. Yksi syy Suomen korkeisiin kustannuksiin on huonokuntoisissa vesistöissämme. Ne muodostavat noin puolet kustannuksista. Kokonaan uudesta rahasta ei ole kyse. Paraikaakin vesistöjen kunnostamiseen käytetään julkista ja yksityistä rahaa sekä rahanarvoista vapaaehtoistyötä, sillä haluamme eroon sinilevälautoista ja soiden ojituksen aiheuttamasta vesistöjen samentumisesta.

    EU:lla ei ole toimivaltaa metsäpolitiikassa, mutta ympäristöpolitiikassa on. Sen myötä metsäpolitiikalle syntyy reunaehtoja aivan kuten vaikkapa Saksan autoteollisuudelle. Siihenkään EU:n toimivalta ei suoraan yllä, mutta EU:n asettamat autojen päästörajat määrittävät kehyksen.

    Metsäluonnon parantamistoimia olisivat esimerkiksi lahopuun, monilajisuuden ja eri-ikäisrakenteen lisääminen talousmetsissä. Kovin tutun oloista ja kaukana pelottelupuheista ”museoinnista”. Päinvastoin. Vain hyvinvoiva ja monimuotoinen metsäluonto mahdollistaa kestävän talouskäytön tulevaisuudessakin.

    Olemme tottuneet käyttämään luonnon tuottamia palveluja ”ilmaiseksi”. Hintaa maksamme luonnon köyhtymisenä.

    Olemme tottuneet käyttämään luonnon tuottamia palveluja ”ilmaiseksi”. Hintaa maksamme luonnon köyhtymisenä. Esimerkiksi ruoantuotannolle välttämättömien pölyttäjien työn korvaaminen olisi valtava kustannus.

    Luonto on kaiken hyvinvointimme perusta ja olemme siitä täysin riippuvaisia. Luonnonvarojen kestävän käytön edellytys on ekosysteemien hyvinvointi.

    Onkin vaikea kuvitella parempaa sijoitusta kuin luonnon tilan parantaminen.

    Kirjoittaja on kansanedustaja (vihr.) ja sisäministeri.

    Lisää aiheesta
    • Luken tekemän esiselvityksen perusteella ennallistamisen piiriin kuuluisi Suomessa kaikkiaan 4,5 miljoonaa hehtaaria maa- ja vesialueita.

      Metsäpolitiikka | Luke: EU:n ennallistamisasetus on tarpeellinen, mutta sen vaikutuksista tarvitaan lisää tietoa

    • Ennallistamisasetus koskee esimerkiksi metsiä, soita ja turvepeltoja.

      Metsäpolitiikka | ”Pyrkimykset museoida suomalaisten hyvinvoinnin lähteet pitää torpata”– kansanedustajilta kritiikkiä ennallistamisen vaatimuksiin ja hallituksen toimintaan

    • Ville Tavio (ps.), Anne Kalmari (kesk.), Kim Berg (sd.) ja Atte Harjanne (vihr.) kommentoivat puolueidensa kantaa ennallistamisasetukseen.

      Metsäpolitiikka | Valtavat vaikutukset maa- ja metsätalouteen, hallituspuolueet erimielisiä siitä mitä päätettiin: Kannattaako Suomi EU:n ennallistamisasetusta?

      Tilaajalle
    • Pääministeri Sanna Marin (sd.) vakuutti torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että hallituksella on yhtenäinen kanta luontokadon pysäyttämiseen tähtäävään EU-asetukseen. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Politiikka | Pääministeri Marin vakuutti, että hallituksella on yhtenäinen kanta ennallistamisasetukseen – "Eduskunta voi sitä tiukentaa"

    • Luksusristeilijä M/S Seven Seas Splendor oli alkukuusta ankkuroituna Hernesaaren satamassa Helsingissä. Yli 220-metriseen alukseen mahtuu 266 parvekkeellista hyttiä ja 732 matkustajaa. Norjalaisristeilijän sanotaan käsittävän nykyaikaista ympäristöteknologiaa.

      Ympäristö | MT-kysely: Suomalaiset haluavat kieltää risteilijöiden ja rahtilaivojen tavan kipata ruokajätteensä mereen ‒ ympäristöministeri: Suomi ei yksin voi asialle mitään

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä