Asiantuntijalta: Biokaasulaitosten aluetaloudellinen potentiaali jää käyttämättä, jos ne jäävät hiilidioksidin talteenottotuen ulkopuolelle

Bioperäisen hiilidioksidin talteenoton investointituilla halutaan edistää ilmastotavoitteita ja uutta liiketoimintaa. Tuki on kuitenkin rajattu suurille toimijoille asettamalla rakennettavalle talteenottokapasiteetille 15 000 tonnin vuosittainen vähimmäisraja. Tämä sulkee käytännössä koko biokaasualan tuen ulkopuolelle rajatessaan tuen piiristä pois kaikki nykyiset ja lähes kaikki suunnitellut biokaasulaitokset.

Suomessa on noin sata biokaasulaitosta hajautettuna eri puolille maata. Biokaasutoimiala on asettanut biokaasun tuotantotavoitteeksi 4 terawattituntia vuoteen 2030 mennessä.

Alan vahva kasvusuuntaus ei ole ihme, sillä biokaasusta jalostettu biometaani vastaa täysin maakaasua ominaisuuksiltaan ja käyttökohteiltaan. Biokaasu sisältää myös hiilidioksidia, jota voisi ottaa talteen ja hyödyntää (Carbon Capture and Utilization, CCU).

Yksittäiset biokaasulaitokset eivät ole suuria, mutta ne mahdollistavat hajautetun energiantuotannon ja voisivat toimia paikallisina hiilidioksidin lähteinä vauhdittaen alueellisten teollisten symbioosien syntymistä.

Hiilidioksidin talteenotto ja hyödyntäminen edistäisivät kuntien elinkeino-, ilmasto- ja kiertotaloustavoitteita. Pienempi mittakaava ei olisi heikkous vaan vahvuus: hiilidioksidi hyödynnettäisiin lähellä sen syntypaikkaa ilman pitkiä kuljetusmatkoja.

Nykyisin kaksi suurinta talteen otetun biogeenisen hiilidioksidin hyödyntäjää Euroopassa ovat kasvihuoneet ja ruoka- ja juomateollisuus: kasvihuoneiden osuus on 32 prosenttia ja ruoka- ja juomateollisuuden 21 prosenttia. Juuri näitä käyttökohteita olisi mahdollista kehittää Suomessa hajautetusti biokaasulaitosten yhteydessä.

Uusia, merkittävän kysyntäpotentiaalin omaavia hyödyntämistapoja ovat esimerkiksi sementin osittainen korvaaminen hiilidioksidilla betonituotteissa, synteettinen metaani, metanoli ja lentopetroli.

Korkean lisäarvon tuotteet, kuten yksisoluproteiini soleiini, ovat tärkeitä biopohjaista hiilidioksidia hyödyntävien tuotteiden kuluttajamarkkinan käynnistymisessä.

Koska hiilidioksidin talteenotto on Suomessa vasta alussa, yritykset kohtaavat uuden liiketoiminnan edessä monenlaisia haasteita. Hiilidioksidin hyödyntämiseen ei usein uskalleta investoida ennen hiilidioksidin saatavuuden paranemista, eikä toisaalta talteenottoon ennen laajamittaisen kysynnän syntymistä.

Talteenoton investointituen rajauksella on vaikutusta hiilidioksidin saatavuuteen pienemmän mittakaavan hajautetussa hyödyntämisessä, kuten kasvihuoneissa.

Merkittävä osa hiilidioksidin raaka-ainekustannuksista syntyy kuljetuskustannuksista, jotka ovat suoraan verrannollisia kuljetusmatkaan. Vähimmäisrajan poistaminen talteenottotuesta voisi vauhdittaa myös alueellisten teollisten symbioosien syntymistä.

CCU:n eli hiilidioksidin talteenoton ja hyödyntämisen valtavirtaistuminen vaatii johdonmukaista ja ennakoitavaa ilmastopolitiikkaa sekä Euroopan Unionin tasolla että Suomessa. Tällöin yritykset uskaltavat investoida hiilidioksidin talteenoton ja hyödyntämisen edellyttämään teknologiaan.

Suomessa on monelta kannalta hyvät mahdollisuudet CCU-liiketoiminnalle, ja pienempien hiilidioksidin lähteiden ympärille voisi syntyä paikallisesti merkittäviä arvoketjuja.

Ilman tukimallin tarkistamista biokaasualan hiilidioksidipotentiaali jää kuitenkin hyödyntämättä.

Tuen alarajan poistamisella – tai uudella tuella – myös biokaasulaitokset voisivat vauhdittaa siirtymää pois fossiilisen hiilidioksidin käytöstä.

Vilja Varho

Aino Assmuth

Erika Winquist

Luonnonvarakeskus

Business Finlandin rahoittaman Hiiliketju-tutkimushankkeen työntekijöitä