• Lukijalta: Pankkien tapaa kohdella ihmisiä voi vain ihmetellä

    Tuntuu, että entisaikojen halu palvella on hävitetty mahdollisimman vähiin, kirjoittaa Pekka Heikkilä.
    Pankkikonttori taajamassa. Kuvan pankki ei liity kirjoitukseen.
    Pankkikonttori taajamassa. Kuvan pankki ei liity kirjoitukseen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Mielipide|Talous
    9.12.202519:00
    Lukijalta
    Pekka Heikkilä

    Takavuosina kaikki tiesivät, mikä on pankkien tehtävä. Pankit olivat yksi tärkeimmistä instituutioista ja ne ansaitsivat ihmisten luottamuksen.

    Mikä on niiden tehtävä nykyään?

    Kiinteistömarkkinoilla samat talot ovat myynnissä hyvin pitkään. Uusia taloja tehdään hävyttömän vähän, samoin peruskorjauksia, ja muut rakennusinvestoinnit ovat isojen kaupunkien ulkopuolella aivan minimissä.

    Voidaan perustellusti kysyä, ovatko laina-asioissa kriittiset pankit suurin syypää maakuntien rakennuslamaan. Onko pankkien sijoitustoiminta tullut liian houkuttelevaksi, eikä lainoitus enää kannata? Vedotaan myös EU:n ja valtion kiristyneisiin vaatimuksiin, mutta onko se vain helppo selitys.

    Mikäli vaatimukset ovat tosiaan kiristyneet mahdottomiksi, valtiovallan pitäisi kiireesti niitä tarkistaa. Muuten yksityistalouksien, yritysten, kuntien kuin valtionkin talous päätyy perikatoon.

    Jos taas syyn on vain pankkien ahneus, siihenkin on valtiovallan puututtava.

    On myös mahdollista, että pankitkin ovat alkaneet kohdentaa kaikki kehitysresurssit vain suuriin kaupunkeihin, jolloin muualle jää vain murusia. Koko maan asuttamisesta puhutaan, mutta se on ilmeisesti tarkoitettu vain juhlapuheiden aiheeksi.

    Moni on siirtynyt pakosta muihin rahoitusvaihtoehtoihin, vaikka se on kalliimpaa.

    Tuntuu, että entisaikojen halu palvella on hävitetty mahdollisimman vähiin.

    Kulutusjuhlaa kaivataan kovasti, mutta on tavattoman tyhmää käyttää ylimääräinen raha Kiinan humpuukitavaroihin, kun se voitaisiin laittaa kotimaahan ihmisen luonnollisiin tarpeisiin eli talokauppoihin ja rakentamiseen. Se toisi työtä, toimintaa ja investointeja.

    Lainansaantiongelman lisäksi pankeissa on muitakin ongelmia. Pankkihenkilöitä on paljon vaikeampi tavoittaa. Tuntuu, että entisaikojen halu palvella on hävitetty mahdollisimman vähiin.

    On muistettava, että on kohtuullisen iso määrä ihmisiä, joille netin käyttö on jostakin syystä vaikeaa tai mahdotonta, niin nuoria kuin vanhojakin. Sen näkee harvoissa muutaman tunnin auki olevissa konttoreissa pitkinä jonoina. Netinkään käyttö ei ole ongelmatonta, varsinkin jos haluaa päästä tapaamaan tiettyä henkilöä. Puhumattakaan, että yrittäisi puhelimella tavoittaa itselle tutun pankkihenkilön.

    Ei voi kuin ihmetellä pankkien toimintaa, kun seuraa niiden ihmisten hätää, joiden pitäisi pystyä ostamaan, rakentamaan tai korjaamaan taloa, mutta lainaa näyttää olevan mahdotonta saada. Tuntuu kummalliselta, etteivät maan päättäjät millään tavalla edes kommentoi pankkeihin liittyviä ongelmia. Vaikutukset kohdistuvat koko yhteiskuntaan.

    Pekka Heikkilä

    Uusikaupunki

    Lisää aiheesta
    • Suomen Pankin Marja Nykänen suomii pankkeja kilpailun puutteesta yritysrahoituksessa.

      Politiikka | Eikö maaseudun yritysten raha kelpaa pankeille? Pankkikilpailua tarvitaan ja sitä voi myös olla tulossa

    • MT:n toimittaja toivoo kolumnissaan perinteisiä maalaispankkipalveluita. Kuvituskuva rahasta.

      Talous | Oikeanlainen raha jumittaa – liian tiukka pankkisääntely ei palvele ketään

    • Maatalousyrittäjät | Yritystilin käyttöönoton piti olla helppoa – Peltokaupoilla olleella OP:n asiakkaalla meni hankaluuksiin hermot

      Tilaajalle
    • Mitä 16-vuotias tekee parilla kymmenellä eurolla kuussa? Ostaa karkkia? Tai mitä se kellekään kuuluu?

      Kodin talous | Pankki kyselee teinin käteisen käyttöä – kummallista holhousta, harmaata taloutta ei näin ehkäistä

    • Tukien maksuaikataulujen muutokset eivät yksin ole aiheuttaneet maatilojen taloudellisia vaikeuksia, sanoo maatalousjohtaja Johan Åberg.

      Maatalousyrittäjät | Noin 9 000 maatilalla arvioidaan menevän huonosti –”Yrittäjäominaisuudet korostuvat silloin, kun tulee hankalia vuosia”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    pankkipalvelut
    lainamarkkinat
    haja-asutusalueen rakentaminen
    maaseudulle rakentaminen
    Rahalaitokset
    Lainamarkkinat
    Luottolaitos
    Lainat
    Asuntolainat
    Talous- ja vakuutustoiminta
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle