Asiantuntijalta: Nyt tarvitaan keskustelua metsäartiklan liittämisestä EU:n perussopimukseen

Suomalaiset ovat kautta historian ymmärtäneet metsien merkityksen hyvinvoinnilleen. Metsät ovat olleet keskeinen osa Suomen taloudellista, yhteiskunnallista ja myös henkistä kehitystä. Helsingin yliopiston taloushistorian emeritusprofessori Markku Kuisma on tiivistänyt asian osuvasti: Suomea on vaikea kuvitella ilman metsiä – niiden taloudellinen ja henkinen merkitys on ollut ratkaiseva koko maan kehitykselle.

Olemme myös osanneet hyödyntää tätä voimavaraa varsin taitavasti. Metsät tuovat Suomelle vuosittain noin 12 miljardin euron vientitulot. Samalla ne tarjoavat kansalaisille laajat jokamiehenoikeudet ja mahdollisuuden liikkua luonnossa. Lisäksi Suomessa on Euroopan laajimpiin kuuluvat tiukasti suojellut metsäalueet.

Pitkään Suomelle on sopinut se, että Euroopan unionilla ei ole varsinaista yhteistä metsäpolitiikkaa. Metsät on haluttu pitää kansallisessa päätösvallassa, eikä EU:n yksityiskohtaisen sääntelyn piirissä. Tämä on näyttänyt vastaavan myös unionin läheisyysperiaatetta: päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä kansalaisia ja siellä, missä niiden vaikutukset ovat suurimmat.

Mutta onko todellisuus enää tämän mukainen?

Viime vuosina yhä useammat EU-politiikan alat ovat ulottuneet metsiin ja alkaneet ohjata niiden käyttöä. Ilmasto-, ympäristö-, energia-, kauppa- ja jopa kehityspolitiikka vaikuttavat siihen, miten metsiä käytetään ja millaisiksi niiden roolit määritellään. Näissä yhteyksissä metsiä tarkastellaan usein ennen kaikkea muiden politiikkatavoitteiden välineenä. Metsien oma merkitys taloudelle, alueelliselle kehitykselle ja kestävälle kasvulle jää helposti sivurooliin.

Selvin esimerkki tästä kehityksestä on ilmastopolitiikka. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on aikamme keskeinen haaste, ja metsien rooli herättää siksi perustellusti vilkasta keskustelua. Samalla on kuitenkin syytä muistaa, että ilmastonmuutoksen perimmäinen syy on fossiilisten polttoaineiden käyttö.

Kun huomio kohdistuu metsien hiilinieluihin, syntyy helposti vaikutelma yksinkertaisesta ratkaisusta: mitä vähemmän puuta hakataan, sitä enemmän hiiltä sitoutuu metsiin. Lyhyellä aikavälillä tämä onkin totta.

Kokonaiskuva on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempi.

Siihen vaikuttavat metsien kasvu, tarkastelun aikajänne sekä ennen kaikkea niin sanotut substituutiovaikutukset. Tällä tarkoitetaan sitä, että fossiilisia raaka-aineita voidaan korvata uusiutuvilla, puupohjaisilla ratkaisuilla. Kun puusta valmistetaan rakennusmateriaaleja, tekstiilejä tai kemikaaleja, ne voivat korvata öljyyn ja muihin fossiilisiin raaka-aineisiin perustuvia tuotteita.

EU:n ilmastopolitiikassa nämä vaikutukset jäävät kuitenkin usein varjoon. Tilannetta korostaa se, että niin sanottu Lulucf-sektori on erotettu omaksi kokonaisuudekseen ilmastopolitiikassa. Lulucf tulee englannin sanoista Land Use, Land Use Change and Forestry. Se tarkoittaa maankäyttöä, maankäytön muutoksia ja metsätaloutta koskevaa kokonaisuutta, jossa seurataan esimerkiksi metsien hiilinieluja ja hiilivarastoja.

Kun tämä sektori käsitellään erillään muusta ilmastopolitiikasta, metsien käytön laajemmat vaikutukset jäävät helposti tarkastelun ulkopuolelle.

Puun viisas ja kestävä käyttö pitäisi nähdä osana ratkaisua, ei osana ongelmaa.

Euroopan unionissa metsät tulisi ymmärtää strategiseksi ja kriittiseksi resurssiksi. Metsät, niistä saatavat uusiutuvat raaka-aineet ja niiden pohjalta valmistettavat tuotteet vahvistavat Euroopan taloudellista ja yhteiskunnallista iskunkestävyyttä. Samalla ne tukevat alueellista kehitystä erityisesti niissä maakunnissa, joissa metsätalous ja metsäteollisuus ovat keskeisiä elinkeinoja.

Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että metsiä tarkastellaan kokonaisuutena. Niitä ei pitäisi käsitellä eri politiikkasektoreiden väliin jäävänä heittopussina, vaan yhtenäisenä strategisena kokonaisuutena.

Euroopan komissio julkaisi ennen joulua uuden biotalousstrategian. Se on askel oikeaan suuntaan. Strategia korostaa uusiutuvien luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä biopohjaisen talouden mahdollisuuksia.

Riskinä kuitenkin on, että strategia jää lähinnä julistukseksi ilman todellista vaikutusvaltaa. Sen oikeudellinen perusta on heikko.

Euroopan unionin perussopimuksissa sanaa metsä ei nimittäin mainita lainkaan. Viime komission kaudella metsiin kohdistunut laaja sääntelykokonaisuus annettiin pääosin ympäristöartiklan nojalla. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa metsiä koskevia ratkaisuja tehdään usein ympäristöpolitiikan näkökulmasta, vaikka niiden vaikutukset ulottuvat myös talouteen, energiaan ja aluekehitykseen.

Euroopan unionin laajentuminen ja sen toimintakyvyn vahvistaminen edellyttävät joka tapauksessa perussopimusten avaamista tulevina vuosina. Samalla olisi luontevaa lisätä Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen oma metsäartikla. Tällainen artikla loisi selkeämmän kehyksen sille, miten metsät huomioidaan unionin eri politiikoissa.

Ratkaisevaa on kuitenkin se, mitä tällainen artikla sisältäisi.

Siksi keskustelu sen tavoitteista ja periaatteista on syytä käynnistää Suomessa hyvissä ajoin – avoimesti, analyyttisesti ja pitkäjänteisesti.

Reijo Kemppinen

toiminut Euroopan unionin neuvoston pääjohtajana

Olli Rehn

toiminut Euroopan komission varapuheenjohtajana