• Lukijalta: Tekoälymurros on suuri yhteiskunnallinen mullistus – ehkä merkittävin vuosikymmeniin

    Tekoälyyn liittyy myös riskejä, kirjoittaa kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.). Hänen mukaansa todennäköisyys niiden toteutumiseen kasvaa, jos emme ole muutoksessa mukana.
    Puolustusvaliokunnan mukaan Euroopassa tekoälyn strategista merkitystä ei ole täysin ymmärretty, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.
    Puolustusvaliokunnan mukaan Euroopassa tekoälyn strategista merkitystä ei ole täysin ymmärretty, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen, Miska Puumala, Jaana Kankaanpää, Jarkko Sirkiä, koonnut: Elias Piilola
    Mielipide|Politiikka
    25.7.202612:30
    Lukijalta
    Pauli Kiuru

    Keksintöjen hyödyntäminen on historiassa ollut keskeinen selittävä tekijä valtioiden voimasuhteiden muutoksissa. Innovaatioiden nopea käyttöönotto on vaikuttanut taloudelliseen, sotilaalliseen ja poliittiseen valtaan.

    Maatalouden synty mahdollisti ensimmäiset sivilisaatiot. Kirjoitustaidon avulla lait, verotus, kauppa ja kirjanpito saatiin toimimaan.

    Historiasta löytyy esimerkkejä sivilisaatioista, joilla ei ole ollut halua ottaa käyttöön uusia keksintöjä. Uuden omaksuminen oli selviytymisen edellytys.

    Tekoälymurros voi olla merkittävin muutos vuosikymmeniin tai mahdollisesti koko tämän vuosisadan aikana.

    Tekoälyyn liittyy myös suuria riskejä, joiden toteutumisen todennäköisyys kasvaa, jos emme ole muutoksessa mukana.

    Valtiovarainministeriön arvion mukaan tekoälyn säästöpotentiaali on hallinnossa jo nyt satoja miljoonia ja 2030-luvulla jopa useita miljardeja euroja vuodessa.

    Tekoälymurros voi olla merkittävin muutos vuosikymmeniin tai mahdollisesti koko tämän vuosisadan aikana.

    Puolustusvaliokunnan mukaan Euroopassa tekoälyn strategista merkitystä ei ole täysin ymmärretty. Sen merkitys ulottuu talouden ohella puolustukseen. Tekoäly mahdollistaa tiedustelutiedon analysoinnin, autonomiset järjestelmät, kyberpuolustuksen ja päätöksenteon nopeutumisen.

    Tekoälyn käyttöä on kritisoitu, sillä työkalut tuottavat toisinaan vääriä vastauksia. Tekoälylukutaito perustuu käsiteltävästä teemasta saatuun kattavaan koulutukseen, yleissivistykseen ja kriittisyyteen.

    Myös ihmiset tekevät omassa ajattelussaan virheitä. Tekoälyn käytön tai käyttämättä jättämisen kysymystä voi tarkastella myös eettisen velvoitteen näkökulmasta. Jos tekoäly suoriutuu tehtävästä nopeammin ja antaa luotettavamman tuloksen kuin koulutuksen saanut ammattilainen, onko väärin jättää tekoälyä käyttämättä?

    Tekoälyn käyttöönottoa hidastaa lakien tulkinnanvaraisuus. Epävarmoissa tilanteissa käytöstä saatetaan pidättäytyä varovaisuuden vuoksi. Siksi lainsäädäntöä on kehitettävä jatkuvasti.

    Pauli Kiuru

    kansanedustaja (kok.)

    Lisää aiheesta
    • Kone korvaa ihmisen voiman ja älyn. Lainsäätäjien on herättävä ajoissa rajoittamaan tekoälybisneksen valtaa, kirjoittaja korostaa.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Tekoäly voi olla menestys tai katastrofi, ratkaisu on lainsäätäjien käsissä

    • Äänestyslippu ennakkoäänestyskuoressa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Ensi keväänä nähdään tekoälyn riskit kotimaan vaaleille

    • Syrjäyttääkö tekoälykehitys osan ihmisiä työelämässä? Kirjoittaja muistuttaa, että tekoälykehityksen arjen valinnat pitää työyhteisössä tehdä itse.

      Tekniikka | Lukijalta: Avoin keskustelu tekoälystä on tärkeämpää kuin koskaan – meihin vaikuttavat arjen valinnat ovat omalla vastuullamme

    • Tekoälyllä pyritään saamaan säästöjä julkiselle sektorille. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Tekoälyltä odotetaan miljardiluokan hyötyjä julkiselle sektorille – asiantuntija kehottaa realismiin

      Tilaajalle
    • Yhteiskunta | Lukijalta: Tekoäly murentaa hyvinvointivaltion pohjaa

    Artikkelin aiheet
    tekoäly
    tekoälymurros
    innovaatio
    lainsäädäntö
    puolustus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa