Asiantuntijalta: Maatalouden ilmasto- ja kriisihaasteet ovat voitettavissa mutta siihen tarvitaan rahoitusta ja osaajia

Maatalouspolitiikan uudistaminen on pian aloittavan EU-komission asialistalla keskeisessä asemassa. Yhteisön tuleva politiikka on päivitettävä vastaamaan väistämätöntä uutta aikaa. Sen on kyettävä mahdollistamaan kestävämpi, kilpailukykyisempi ja kannattavampi ruoantuotanto. Tukipolitikan on osuttava kohdennetummin viljelijöille sekä kannustavammin ympäristön tai sosiaalisten vaikutusten osalta.

Onnistuminen vaatii uutta rahoitusta ja uutta osaamista.

Euroopan komissio käynnisti strategisen vuoropuhelun ruoantuotannon tulevaisuudesta ja kestävyyshaasteista runsas vuosi sitten. Areena osoitettiin 29 järjestölle ja tutkimustaholle, ei niinkään poliitikoille.

Saksalaisen professorin Peter Strohschneiderin johdolla raportti valmistui tämän vuoden syyskuussa. Heinäkuussa komission jatkava puheenjohtaja Ursula Von Der Leyen viittasi raportin politiikkasuosituksiin. Hän lupasi 100 päivän kuluessa uuden komission aloituksesta vision ruokatulevaisuudesta, johon nuo suositukset tulisivat ainakin osin mukaan.

Maatalousuudistus on monivuotinen prosessi. Odotuksena kuitenkin on, että valmisteltuja suosituksia huomioidaan jo ensi vuoden alussa annettaviin monivuotisiin rahoituskehyksiin.

Yhteisen maatalouspolitiikan on varmuudella noustava ruokaturvallisuuden ja huoltovarmuuden takaajaksi Euroopassa. Pohjimmiltaan on kyse aidon omavaraisuuden vahvistamisesta tuontilannoitteiden ja kemikaalien sekä fossiilisen energian kustannuksella.

Lohdullista on se, että sama tavoite vahvistaa sekä ilmastopäästöjen alentamista että luonnon monimuotoisuuden edellytyksiä. Politiikkatoimilla voidaan nopeastikin edistää useita win-win-ratkaisuja. Etenemisen edellytyksenä voi pitää kankean hallinnon uudistamista ja yhteistyön kulttuurin vahvistamista.

Jos taustaehdotukset läpäisevät poliittisen muurin, ruoantuotannon kestävyyshaasteet ja unionin laajentuminen johtavat myös viljelijätukien tarkempaan kohdentamiseen. Kaikki eivät voi enää saada kaikkea eikä hehtaariperusteinen jakokaan olisi kiveen hakattua. Erityiskohteina pitäisi korostaa pienempiä tiloja, heikoimpia tuotantoalueita, nuorempia viljelijöitä ja päästöherkimpiä peltoja.

Suomalaisesta näkökulmasta erityisen tärkeää on korostaa maaseutualueiden merkitystä elinvoiman ja turvallisuuden vahvistajana.

Kun tavoitteita on näin paljon, ei pelkkä markkinalähtöisyys riitä rahoitukseksi epäreiluksi koetussa ruokaketjussa. Strategisen vuoropuhelun raportti peräänkuuluttaa avuksi oikeudenmukaisen siirtymän (JTF) kaltaista EU:n ulkopuolista rahastoa.

Yhteinen velanotto ei kuitenkaan ole juuri nyt unionin poliittisissa järjestelmissä keskeistä. Samaan aikaan Mario Draghin laaja kilpailukykyraportti haikailee maatalousrahoja muihin tarpeellisiin yhteisön tulevaisuusinvestointeihin.

Sauli Niinistön turvallisuusesitys taas siirtäisi painopisteen yhteiseen varautumiseen mutta nostaa kyllä ruokajärjestelmät vahvistettavien toimien joukkoon. Yksittäiset suomalaiset europarlamentaarikot palauttaisivat koko sektorin kansallisen armeliaisuuden varaan.

Maailman pohjoisimman ruokajärjestelmän – Suomen – osana ei ole vain sopeutuminen isojen päätöksiin. Kun neuvottelimme liittymisestä Euroopan Unioniin, tavoittelimme yhteisölle omaa pohjoisten alueiden tukipolitiikkaa. Siihen emme kyenneet, vaikka matkan varrella monia erävoittoja on saatukin.

Valppaalla, ratkaisuja tarjoavalla linjalla voisimme nyt menestyä paremmin.

Korostamalla innovaatioiden, teknologian ja datan parempaa hyödyntämistä yhdistäisimme digiosaamisemme muutoksen palvelijaksi. Ilmastopolitiikassa nielujen ja peltopäästökaupan hyödyntäminen ovat alkutekijöissään keskeneräisen laskennan ja mittaamisen ongelmien vuoksi. Uutta teknologiaa ja investointeja voitaisiin rahoittaa mainitun ulkopuolisen rahaston avulla.

Kuvaava esimerkki ovat turvemaiden päästöjä vähentävät säätösalaojitukset tai vettäminen. Markkinoilta rahaa ei näihin toimiin saada ilman kehittynyttä päästökauppaa.

Ruokajärjestelmän ilmasto- ja kriisihaasteet ovat voitettavissa mutta eivät ilman uutta osaamista. Moniosaaminen on agronomisten alojen peruspiirre eikä tulevaisuus muuta tätä vaatimusta. Ratkaisukeskeisyyteen kuuluu digitaitojen lisäksi esimerkiksi ekologian ja eläinten hyvinvointikysymysten hallitseminen.

Osaamisen kehittämisen kannalta on keskeistä, että opinnot säilyvät riittävän monipuolisina, perusasiat opiskellaan ruokajärjestelmän sisällä laajasti ristiin ja että käytännön harjoittelut eivät kuihdu nettitenteiksi.

Timo Kaunisto

filosofian tohtori, maatalous- ja metsätieteen maisteri, agronomi

Agronomiliiton toiminnanjohtaja