Lukijalta: Kierrätyslannoitteiden muoviongelma ratkeaisi tilatason kaasulaitoksilla

Biojätteistä valmistettujen kierrätyslannoitteiden mukana peltoon joutuvat muovipartikkelit ovat jälleen herättäneet runsaasti keskustelua (MT 2.9., 7.9.).

Perttu Virkajärvi ja Auvo Sairanen puolestaan pureutuivat kirjoituksessaan typpihävikin syihin ja torjuntaan (MT 2.9.).

Tapani Mäkinen taas muistutti kirjoituksessaan biokaasuautojen tuomista säästöistä (MT 2.9.). Hän käytti esimerkkinä suuria, noin 60 miljoonaa euroa maksavia biokaasulaitoksia.

Suuri biokaasulaitos joutuu ottamaan vastaan lähes kaiken tarjolla olevan mädätettävän materiaalin, myös muovipakkauksissa olevia elintarvikkeita. Ison laitoksen materiaalivirrasta muovin osuus on mitätön, mutta sen aiheuttama haitta kumuloituu viljelysmaahan. Vain kolmen prosentin osuus raaka-aineesta pilaa koko tuotannon lannoitejakeen.

Laitosten materiaali on kerättävä laajalta alueelta. Pitkien kuljetusmatkojen ja materiaalin alhaisen energiasisällön vuoksi merkittävä määrä tuotetusta biokaasusta kuluu raaka-aineiden ja mädätysjäännöksen kuljetuksiin. Kierrätyslannoitteena käytettävä mädätysjäännös tulisi maaperän köyhtymisen estämiseksi kuljettaa mieluiten takaisin niille pelloille, joilta raaka-aine on peräisin.

Suuren kaasumäärän varastointi ja jakelu edellyttää nesteytystä. Tämä nostaa kustannuksia verrattuna pienissä biokaasulaitoksissa tuotetun kaasun matalapaineiseen varastointiin.

Suurten laitosten haitat voidaan välttää pienillä, tilakohtaisilla biokaasulaitoksilla, jotka käyttävät vain oman tilan lantaa, olkea ja muuta puhdasta jätettä. Mädätysjäännös käytetään oman maan lannoittamiseen.

Lannan varastoinnin aikaiset päästöt poistuvat, koska lantaa ei enää varastoida eikä sitä myöskään kuljeteta minnekään.

Biokaasua ei tarvitse puhdistaa eikä varastoida, jos se poltetaan heti. Jos esimerkiksi osa oljen hiilestä jätetään mädättämättä, voidaan tämä hiili hehkuttaa biohiileksi, joka palautetaan peltoon hiilinieluksi. Tonnista olkea saatu biohiili on yhden hiilidioksiditonnin hiilinielu. Peltoon jätettynä olkitonni aiheuttaa kahden hiilidioksiditonnin suuruisen maaperän päästön.

Typpipitoista mädätysjäännöstä voidaan imeyttää biohiileen. Kun saatu seos sijoitetaan Virkajärven ja Sairasen kirjoituksessaan ehdottamalla vetoletkulevityksellä, saadaan erittäin huomattavia hyötyjä. Esimerkiksi muovin sijasta peltoon kumuloituu biohiiltä.

Biokaasulaitosta voisi käyttää myös yksinomaan kaupan muovia sisältävän biojätteen prosessointiin. Tällöin biojäte kääreineen vain murskattaisiin ja ajettaisiin bioreaktorin läpi eikä muovi enää olisikaan maatalouden ongelma.

Olavi Toukonummi

Salo