Opetuslupa ei ole autokoulun väärti – itse en halua olla amatööriopettajien harjoitusmateriaalia

Kevään ensimmäisellä pyöräilylläni olin päätyä giljotiinin listimäksi. Liikenteessä giljotiiniksi nimitetään tilannetta, jossa auto ohittaa pysähtymättä toisen, suojatien eteen pysähtyneen auton. Tällaisen ohituksen liikennesäännöt kieltävät yksiselitteisesti.

Minulle suojatien eteen pysähtynyt pakettiauton kuljettaja huikkasi käsimerkillä kehotuksen ylittää katu. Kun olin päässyt suojatielle, toinen auto porhalsi edestäni pysähtymättä ja hidastamatta.

Pelastukseni oli epäluottamus siihen, että autoilijat noudattaisivat liikennesääntöjä.

Mainittakoon vielä, että suojatieksi edellä kuvaamani kadunylityspaikka oli myös pyörätien jatke. Minulla oli siten liikennesääntöjen mukainen oikeus ylittää katu pyörällä ajaen.

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole nyt päivitellä giljotiinin yleisyyttä vaan sitä, mitä muuta tuossa tilanteessa ehdin havainnoida.

Kuljettaja nimittäin havaitsi itse tilanteen ja oli siitä silminnähden kauhistunut. Ennätin nähdä edessäni nuoren pojan kasvot, jotka muistuttivat Edvard Munchin Huuto-maalauksen ihmishahmoa. Tilanne jäi varmasti hänenkin mieleensä.

Siinä keskellä katua pyöräni kanssa seistessäni ennätin havainnoida muutakin: Tasaisella nopeudella matkaansa jatkaneessa autossa rekisterikilven viereen oli liimattuna valkoinen kolmio.

Autoa kuljettanut poika oli siis todennäköisesti vasta harjoittelemassa ajamista. Ja mikäli näin oli, hänen vieressään istui lähisukulainen, jolla oli ajo-opetuslupa.

Mikäli kyseessä olisi ollut autokoulun auto, pojan vieressä olisi istunut työhönsä koulutuksen hankkinut opettaja, työhönsä pätevöitynyt ammattilainen. Melko varmasti auton vauhti olisi hidastunut jo ennen suojatielle saapumista, ja viimeistään tilanteessa auto olisi todennäköisesti pysähtynyt, kun opettaja olisi käyttänyt omia polkimiaan.

Nyt näin ei tapahtunut.

Poika varmasti sai tilanteesta oppinsa, mutta minä en olisi välittänyt olla opetusmateriaalina hänelle – ja hänen kaltaisilleen, joita on maassamme aivan liikaa. Suomessa oikeus autolla ajamiseen on liian helppoa hankkia amatöörin avustuksella.

Olen itse käynyt aikanaan oikean autokoulun ammattiopettajan opetuksessa, enkä epäröi sanoa, että muun ei pitäisi Suomessa olla mahdollistakaan. Ammattilaiset osaavat turvallisesti ja hallitusti tutustuttaa oppilaansa erilaisiin liikennetilanteisiin. Siinä saa aivan erilaiset opit kuin amatöörin johdolla tehdyillä huviajeluilla – olkoonkin, että ajokilometrejä voi opetusluvalla korttinsa hankkivalla olla moninkertaisesti autokoulun käyneeseen verrattuna.

Vähempi kuitenkin riittää, kun vieressä istuu oikea ammattilainen. Tämä kun osaa johdattaa oppilaansa turvallisesti tilanteisiin, joihin liikenteessä väistämättä ennemmin tai myöhemmin törmää.

Vähintäänkin pitäisi edellyttää, että jokaisen opetusluvalla korttinsa hankkivan pitäisi suorittaa jokin määrä ajotunteja myös oikean opettajan johdolla.