Lisäbyrokratian sijaan liikenneturvallisuutta on parannettava valistuksella

Merkittävä osa suomalaisista autoilijoista kuuluu yhä siihen joukkoon, joka joutui ilmaisemaan kokemattomuutensa kuljettajana muille tiellä liikkujille mustavalkoisella muovilätkällä autonsa takaikkunassa. Se kertoi kuljettajan suurimman sallitun ajonopeuden olevan 80 kilometriä tunnissa. Vuonna 1972 käyttöön otettu pakollinen merkki sekä uusien kuljettajien enimmäisajonopeus poistui tieliikennelaista vuoden 1995 lopussa.

Nyt hallitus aikoo osana nuorten kuljettajien ajo-oikeuden kiristyksiä ottaa käyttöön merkin, joka kertoisi kuljettajan saaneen ajo-oikeutensa poikkeusluvalla. (MT 6.2.) Poikkeusluvalla ajamisen ilmoittaminen on toki esityksen pienimpiä muutoksia, mutta kuvaa hyvin sitä, miten vaikeaa ajokorttisääntelyn järkevä muuttaminen on.

Poikkeuslupien kiristäminen on noussut hallituksen työlistalle nuorille kuljettajille tapahtuneiden vakavien liikenneonnettomuuksien uutisoinnin myötä. Kyse lienee ennen muuta uutisoinnin synnyttämistä mielikuvista.

Tilastollisesti kuolemaan tai henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia on 17-vuotiailla kuljettajilla vain jonkin verran enemmän kuin 18-vuotiailla, joiden onnettomuudet taas ovat ajokorttiuudistuksen jälkeen vähentyneet. Kokonaisuutena nuorten kuljettajien kuolemaan johtaneet onnettomuudet ovat vähentyneet samoi kuin vastaavat liikenneonnettomuudet koko väestön tasolla. Tilastollista perustetta ajolupakäytännön kiristykselle ei siten ole. Tämä myönnetään myös hallituksen esityksen perusteluissa.

Kiistatonta toki on, että nuoret kuljettajat aina 24 ikävuoteen asti ovat alttiimpia vakaville liikenneonnettomuuksille kuin heitä vanhemmat. Se on luonnollista: kokemus luo varmuutta, parantaa reagointikykyä yllättävissä tilanteissa ja edelleen kannustaa välttämään turhia riskejä. Ilman ensimmäisten ajo-oikeusvuosien kilometrejä tätä kokemusta ei kerry kenellekään.

Toinen hallituksen kaavailema muutos poikkeuslupavaatimuksiin on nykyistä tiukempi määrittely sen perusteena olevaan säännöllisen kulkemisen tarpeeseen. Nykyisen viiden kilometrin sijaan etäisyyttä kotoa luvan perusteena olevaan opinto- tai harrastuspaikkaan pitäisi olla seitsemän kilometriä tai puolitoista tuntia yhdensuuntaista matkaa julkisilla liikennevälineillä. Tarvetta kulkemiseen pitäisi olla vähintään neljästi viikossa, mikä käytännössä tarkoittaa esimerkiksi kokoaikaista opiskelua.

Tämä osuu suoraan niihin, joille poikkeuslupa on tarkoitettukin, maaseudulla pitkien etäisyyksien takana ja kaukana palveluista asuville.

Lisäksi poikkeusluvan perusteet pitää todentaa nykyistä tarkemmin esimerkiksi oppilaitoksen läsnäolotodistuksella ja tavoitteellinen harrastaminen lajiliiton todistuksella. Käytännössä nämä ovat tarpeetonta byrokratiaa lisääviä ehdotuksia – vieläpä aikana, jolloin turhaa byrokratiaa halutaan keventää.

Hallitus esittää myös yöaikaisen ajamisen kieltämistä poikkeusluvalla, koska jopa 40 prosenttia 17-vuotiaan kuljettajan kuolemaan johtaneista onnettomuuksista sekä 20 prosenttia henkilövahinkoon johtaneista onnettomuuksista tapahtuu puolenyön ja aamuviiden välillä. Tätä perustelua on faktoilla vaikea vastustaa: poikkeuslupien perusteena olevia opintoja tai harrastuksia ei hyvin todennäköisesti ole tarpeen harjoittaa yöaikaan.

Liikenneturva korostaa, että valtaosa nuoristakaan kuljettajista ei kuulu ajotyyliltään riskihakuiseen ja onnettomuusalttiiseen ryhmään. Helppojen, etäisyysvaatimusta kasvattavien muutosten sijaan olisikin keksittävä keinoja, joilla toivotut vaikutukset kohdistuvat juuri suurimman riskin kuljettajiin. Valitettavasti se tarkoittaa käytännössä niinkin epätrendikästä asiaa kuin valistusta ja vanhempien esimerkkiä.