• Lisäbyrokratian sijaan liikenneturvallisuutta on parannettava valistuksella

    Ilman ajokokemusta ja oikeasti ajettuja kilometrejä nuori kuljettaja ei saa varmuutta, jota auton käsittely vaatii. Poikkeuslupavaatimusten kiristäminen tuskin toisi merkittävää parannusta liikenneturvallisuuteen.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Pääkirjoitus|Politiikka
    9.2.202605:00
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Merkittävä osa suomalaisista autoilijoista kuuluu yhä siihen joukkoon, joka joutui ilmaisemaan kokemattomuutensa kuljettajana muille tiellä liikkujille mustavalkoisella muovilätkällä autonsa takaikkunassa. Se kertoi kuljettajan suurimman sallitun ajonopeuden olevan 80 kilometriä tunnissa. Vuonna 1972 käyttöön otettu pakollinen merkki sekä uusien kuljettajien enimmäisajonopeus poistui tieliikennelaista vuoden 1995 lopussa.

    Nyt hallitus aikoo osana nuorten kuljettajien ajo-oikeuden kiristyksiä ottaa käyttöön merkin, joka kertoisi kuljettajan saaneen ajo-oikeutensa poikkeusluvalla. (MT 6.2.) Poikkeusluvalla ajamisen ilmoittaminen on toki esityksen pienimpiä muutoksia, mutta kuvaa hyvin sitä, miten vaikeaa ajokorttisääntelyn järkevä muuttaminen on.

    Lisää aiheesta
    • Tällä hetkellä ajokortti ajetaan 17-vuotiaana jo useammin kuin 18-vuotiaana. Kuvituskuva.

      Politiikka | Ajokorttien poikkeuslupia ollaan kiristämässä: raja viidestä kilometristä seitsemään, yöaikainen ajaminen kielletään

      Tilaajalle

    Poikkeuslupien kiristäminen on noussut hallituksen työlistalle nuorille kuljettajille tapahtuneiden vakavien liikenneonnettomuuksien uutisoinnin myötä. Kyse lienee ennen muuta uutisoinnin synnyttämistä mielikuvista.

    Tilastollisesti kuolemaan tai henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia on 17-vuotiailla kuljettajilla vain jonkin verran enemmän kuin 18-vuotiailla, joiden onnettomuudet taas ovat ajokorttiuudistuksen jälkeen vähentyneet. Kokonaisuutena nuorten kuljettajien kuolemaan johtaneet onnettomuudet ovat vähentyneet samoi kuin vastaavat liikenneonnettomuudet koko väestön tasolla. Tilastollista perustetta ajolupakäytännön kiristykselle ei siten ole. Tämä myönnetään myös hallituksen esityksen perusteluissa.

    Kiistatonta toki on, että nuoret kuljettajat aina 24 ikävuoteen asti ovat alttiimpia vakaville liikenneonnettomuuksille kuin heitä vanhemmat. Se on luonnollista: kokemus luo varmuutta, parantaa reagointikykyä yllättävissä tilanteissa ja edelleen kannustaa välttämään turhia riskejä. Ilman ensimmäisten ajo-oikeusvuosien kilometrejä tätä kokemusta ei kerry kenellekään.

    Kiristykset osuvat suoraan niihin, joille poikkeuslupa on tarkoitettukin.

    Toinen hallituksen kaavailema muutos poikkeuslupavaatimuksiin on nykyistä tiukempi määrittely sen perusteena olevaan säännöllisen kulkemisen tarpeeseen. Nykyisen viiden kilometrin sijaan etäisyyttä kotoa luvan perusteena olevaan opinto- tai harrastuspaikkaan pitäisi olla seitsemän kilometriä tai puolitoista tuntia yhdensuuntaista matkaa julkisilla liikennevälineillä. Tarvetta kulkemiseen pitäisi olla vähintään neljästi viikossa, mikä käytännössä tarkoittaa esimerkiksi kokoaikaista opiskelua.

    Tämä osuu suoraan niihin, joille poikkeuslupa on tarkoitettukin, maaseudulla pitkien etäisyyksien takana ja kaukana palveluista asuville.

    Lisäksi poikkeusluvan perusteet pitää todentaa nykyistä tarkemmin esimerkiksi oppilaitoksen läsnäolotodistuksella ja tavoitteellinen harrastaminen lajiliiton todistuksella. Käytännössä nämä ovat tarpeetonta byrokratiaa lisääviä ehdotuksia – vieläpä aikana, jolloin turhaa byrokratiaa halutaan keventää.

    Hallitus esittää myös yöaikaisen ajamisen kieltämistä poikkeusluvalla, koska jopa 40 prosenttia 17-vuotiaan kuljettajan kuolemaan johtaneista onnettomuuksista sekä 20 prosenttia henkilövahinkoon johtaneista onnettomuuksista tapahtuu puolenyön ja aamuviiden välillä. Tätä perustelua on faktoilla vaikea vastustaa: poikkeuslupien perusteena olevia opintoja tai harrastuksia ei hyvin todennäköisesti ole tarpeen harjoittaa yöaikaan.

    Liikenneturva korostaa, että valtaosa nuoristakaan kuljettajista ei kuulu ajotyyliltään riskihakuiseen ja onnettomuusalttiiseen ryhmään. Helppojen, etäisyysvaatimusta kasvattavien muutosten sijaan olisikin keksittävä keinoja, joilla toivotut vaikutukset kohdistuvat juuri suurimman riskin kuljettajiin. Valitettavasti se tarkoittaa käytännössä niinkin epätrendikästä asiaa kuin valistusta ja vanhempien esimerkkiä.

    Lisää aiheesta
    • Ajo-opetuksessa. Kuvituskuva.

      Autot | Lukijalta: Ammattikuljettajiksi opiskelevia kohdellaan eri säännöillä kuin muita nuoria

    • Nykyisellään poikkeusluvan voi saada, jos nuorella on säännöllinen kulkemistarve harrastuksiin tai opintoihin. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Autot | 17-vuotiaiden yöllinen ajokielto ja poikkeuslupien kiristys herättävät huolta etujärjestöissä – kuinka nuoret pääsevät töihin ja harrastuksiin maaseudulla?

    • Liikennevalvontaa on Suomessa paikoittain lähes olemattoman vähän.

      Liikenne | Liikennekuolemat järkyttävät, mutta nuorten syyllistäminen ei paranna turvallisuutta

    • Liikenneturva ehdottaa lisää ajokoulutusta, yöajokieltoa ja apukuljettajamallia 17-vuotiaille kuljettajille.

      Autot | HS: Ajokortin poikkeusluvan ehtoja pitäisi tiukentaa, sanoo Liikenneturvan asiantuntija

    Artikkelin aiheet
    liikenneturvallisuus
    poikkeuslupa
    nuoret kuljettajat
    byrokratia
    valistus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa