• Atrian ja Yaran tulokset ovat kuin peilikuva toisistaan

    Atrian oikaistu liikevoitto parani 16,2 miljoonasta eurosta 20,9 miljoonaan euroon. Yaran alkuvuoden liikevoitto on nyt 51 miljoonaa euroa miinuksella.
    Lannoitevalmistaja Yara teki alkuvuonna tappiota.
    Lannoitevalmistaja Yara teki alkuvuonna tappiota. Kuva: Pasi Leino
    Pääkirjoitus|Politiikka
    24.7.202306:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Lihatalo Atria kertoi torstaina vahvasta alkuvuuoden tuloksesta. Atrian oikaistu liikevoitto parani 16,2 miljoonasta eurosta 20,9 miljoonaan euroon. Hyvä puolivuotistulos on pitkälti vahvan alkuvuoden peruja. Kevään mittaan energian lasku on keventänyt kustannuspaineita. Mielenkiintoista on, että taantuma on yhtiön mukaan muuttanut kuluttajakäyttäytymistä Atrian myynnin kannalta suosiolliseen suuntaan etenkin vähittäiskaupassa. Hintojen nousu ei siis olekaan vähentänyt lihan kulutusta kokonaisuudessaan, vaan siirtänyt painopistettä edullisempiin tuotteisiin.

    Atria Suomen toimitusjohtajan Mika Ala-Fossin mukaan sika- ja siipikarjaketjut ovat hyvässä tasapainossa. Naudanlihan tuotanto sen sijaan vähenee. Lihan tuottajahinnat olivat selvästi korkeammat kuin edellisvuonna. Niihin ei yhtiön mukaan toistaiseksi niihin ei kohdistu muutospaineita, mutta tilanne voi muuttua syksyllä viljan hintojen myötä.

    Keskiviikkona tuloksestaan puolestaan kertoi lannoitevalmistaja Yara. Norjalaisen lannoitekonsernin toisen vuosineljänneksen liiketulos jäi tappiolliseksi. Koko alkuvuoden liikevoitto on nyt 51 miljoonaa euroa miinuksella. Vahvan viime vuoden jälkeen Yaran tulosta ovat syöneet muun muassa lannoitteiden raaka-aineena käytettävien urean, ammoniakin ja fosfaatin (DAP) alentunut kysyntä ja hintojen lasku.

    Ainakin lyhyellä aikavälillä tulokset viittaavat siihen, että lihanjalostuksessa kate on parantunut ja lannoitteiden valmistuksessa pudonnut. Moni viljelijä pitää tätä varmasti tervetulleena kehityksenä. Toisaalta kyse on markkinoiden normaalista toiminnasta. Yksittäinen yritys, isokin sellainen, on suhdanteiden ja hintatason muutosten armoilla.

    Yksittäinen yritys, isokin sellainen, on suhdanteiden ja hintatason muutosten armoilla.

    Yleinen hintojen nousu on Yhdysvalloissa jo alkanut taittua ja euroalueella inflaatiota pitää yllä enää lähinnä palvelujen kallistuminen. Jotkut asiantuntijat ovatkin varoittaneet tulevasta deflaatiosta, eli hintojen laskukierteestä. Vaikka yleinen hintatason lasku tuntuisi nykyisessä tilanteessa monen mielestä mukavalta, olisi se myrkkyä yrityksille. Laskevien hintojen kierteessä myös elintarvikeketju ajautuisi helposti vaikeuksiin.

    Lisää aiheesta
    • Atrian uusi toimitusjohtaja kertoo, että toiminnan pääpiste on nyt liiketoimintaan ja ihmisiin tutustumisessa.

      Talous | Atrian sika- ja siipikarjaketjut tasapainossa, naudanlihan tuotanto hiipuu ‒ tuottajahinnoissa ei toistaiseksi muutospaineita

      Tilaajalle
    • Atrian toimitusjohtajana kesäkuussa aloittanut Kai Gyllströn esitteli yhtiön puolivuosikatsauksen ensimmäistä kertaa heinäkuussa. Arkistokuva kesäkuulta 2023.

      Talous | Atrialta vahva tulos ‒ liikevaihto kasvoi myös vuoden toisella neljänneksellä

    • Konsernissa uskotaan tuloksen kohentuvan seuraavaan neljännekseen mennessä.

      Maatalous | Yara-konsernin liiketulos putosi: Taustalla hintojen lasku

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Atria
    Yara
    liiketoiminnan tulos
    ruokateollisuus
    lannoiteala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa