• Tuulivoimabuumin keskellä kannattaa pitää pää kylmänä

    Parhaimmillaan tuulivoimatontin vuokraaminen on maanomistajalle kuin lottovoitto, jonka vuokratuotto on ylivoimainen heikosti kannattavaan maa- ja metsätalouteen verrattuna.
    Kuva: Johannes Tervo
    Pääkirjoitus|Politiikka
    24.7.202305:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Tuulivoiman rakentaminen on herättänyt voimakkaita tunteita niin kauan kuin myllyjä on Suomeen rakennettu. Vuosikymmenen takaisesta epäuskosta ja tukiriippuvaisuudesta on viime vuosina siirrytty markkinaehtoiseen tuulivoimabuumiin. Tuulivoimainvestointien arvon arvioidaan olevan Suomessa lähivuosina vähintään 3,8 miljardia euroa vuodessa. Perässä seuraavat isot aurinkovoimahankkeet. Tuulimyllyt tuottavat paitsi puhdasta sähköä, myös huomattavaa taloudellista vaurautta tuulipuistoalueiden maanomistajille ja kunnille (MT 21.7.). Monen pienen kunnan talous voi kääntyä tuulipuiston ansiosta aivan uuteen asentoon.

    Parhaimmillaan tuulivoimatontin vuokraaminen on maanomistajalle kuin lottovoitto, jonka vuokratuotto on ylivoimainen heikosti kannattavaan maa- ja metsätalouteen verrattuna. Voimalayhtiö maksaa maanomistajille vuokraa tuulimyllyn paikasta, mutta myös niin sanotusta tuulenottoalueesta. Tuulivoimalat tarvitsevat etäisyyttä välilleen, koska tuulivoimalan lapojen taakse syntyvä turbulenssi heikentäisi liian lähelle rakennetun seuraavan voimalan toimintaa. Siksi alalla on omaksuttu käytäntö, että korvausta maksetaan laajemman alueen omistajajoukolle kuin vain varsinaisen sijoituspaikan omistajalle. Yhden voimalan tuulenottoalue voi olla halkaisijaltaan 1–2 kilometriä. Usein rakenteilla on monen voimalan tuulipuisto, jolloin yksi hanke voi koskea useita kymmeniä maanomistajia. Suomen Tuulivoimayhdistys suosittelee, että korvausta maksetaan roottorin halkaisijaa viisinkertaisesti vastaavalla etäisyydellä voimalasta. Modernien voimaloiden roottorin halkaisija on jopa 170 metriä, joten voimalasta piirretään ympyrä 600–850 metrin päähän.

    Vuokrasopimuksiin liittyy kuitenkin sudenkuoppia ja ehtoja, joiden kanssa kannattaa olla tarkkana. Maanomistajien on viisasta kilpailuttaa hankkeita yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Tuottojen jakautuminen ei ole aina tasapuolista. Myllyalueen maanomistaja voi saada kymmenien tuhansien eurojen vuokratuottoja samalla, kun hieman kauempana sijaitsena maanomistaja menettää maansa lunastuskorvauksella johtoalueen alle. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) mukaan surkeisiin lunastuskorvauksiin on tulossa parannusta. Tästä lupauksesta on syytä pitää kiinni. Tuulivoimalat aiheuttavat haittoja myös mökkiläisille ja alueiden virkistyskäytölle. Alueellista eripuraa taas aiheuttaa puolustusvoimien kielteinen kanta tuulimyllyjen rakentamiseen itäiseen Suomeen. Hallitus on luvannut tarttua tähänkin haasteeseen.

    Tuottojen jakautuminen ei ole aina tasapuolista.

    Tuuli- ja aurinkovoimabuumin keskellä jalat on hyvä pitää maassa. Sähkön hinta voi tulevina vuosina suorastaan romahtaa, varsinkin jos kaavailtu vetytalous ei lähdekään toivottuun lentoon. Silloin on ainakin periaatteessa mahdollista, että luvattuja korkeita tuottoja ei maanomistajille tulekaan. Tuulivoimalat pitää myös aikanaa purkaa tai uudistaa. Voimaloiden ja johtoalueiden alle jää isot määrät metsää ja peltoa, mikä heikentää hiilinieluja ja on pois ruuan ja puun tuotannosta. Puustoa joudutaan kaatamaan yhden tuulimyllyn ääreltä yleensä noin kaksi hehtaaria. Tämän päälle tulee johtoalueiden raivaus. Nurinkurista on, että EU:n kiistelty metsäkatoasetus kieltää naudanlihan myynnin, jos navetan tieltä on raivattu hiukan metsää, mutta tuulimyllyn tieltä raivattu metsä ei vaikuta sähkön myyntiin mitenkään.

    Lisää aiheesta
    • Tuulivoimaloita Porissa vuonna 2021.

      Energia | Suomella edellytykset tuottaa kymmenes Euroopan energiasta ”ilman suurempia ongelmia” – vety mahdollistaa energian viennin ja teollisuuden kasvun

      Tilaajalle
    • Suomesta voi tulla sähköntuotannon suurvalta. Yhtä tärkeää kuin sähkön tuotantoon investoiminen, ovat investoinnit sähkön jatkojalostamisen Suomessa.

      Yhteiskunta | Sähkössä muhii Suomelle todella suuri mahdollisuus

    • Energia | Maaseudun on pidettävä puolensa, kun vihreän sähkön jättituottoja jaetaan

    • Kangasalan Kuhmalahdelle suunnitellaan peräti noin 20‒30 tuulivoimalan kokonaisuutta.

      Energia | Tuulivoimalan maanvuokrasopimuksen kanssa tulee olla tarkkana – "Ensimmäistä sopimusversiota ei kannata allekirjoittaa"

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    maanomistus
    energia
    aurinkovoima
    ympäristövaikutukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa