Epämääräisen EU-sääntelyn musta aukko uhkaa nyt Sirkkalehtimerkkiä

Monilla on vielä hyvinkin tuoreessa muistissa sotku kesällä 2023 voimaan tulleen EU:n metsäkatoasetuksen epämääräisistä tulkinnoista. Tiukimman tulkinnan perusteella metsän kaataminen pihattonavetan rakennustyömaan tieltä olisi voinut tehdä suomalaisestakin naudanlihasta tuotteen, jonka saattaminen EU-markkinoille – mukaan lukien siis kotimaan markkinoille – olisi ollut kiellettyä. EU:n lainsäädäntökoneistolta kesti tammikuuhun 2025 asti saada aikaan asetuksesta riittävän yksiselitteinen tulkinta, jonka turvin suomalaisilla nautatiloilla uskallettiin jälleen edistää uusia navettainvestointeja.

Nyt EU:n epämääräinen sääntely on tuottamassa vastaavanlaisen ongelman, tällä kerralla kotimaisille hedelmille ja vihanneksille, joiden alkuperän takeena on jo vuosia käytetty kuluttajillekin hyvin tutuksi käynyttä Sirkkalehtimerkkiä. Sitä käyttää nykyisin noin 400 yritystä.

Sirkkalehtimerkin käyttö edellyttää tuottajalta sitoutumista Laatutarha-ohjeistukseen, joissa on vaatimuksia tuotannon ympäristövaikutusten sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja tuotteiden turvallisuuden osalta. Siksi monille suomalaisille merkki on paitsi tae alkuperästä myös lupaus laadusta ja kestävyydestä. Tämä taas saattaa johtaa siihen, että se tulkitaan viherpesudirektiivinä tunnetun EU:n vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin mukaiseksi kestävyysmerkiksi.

Jos näin on, Sirkkalehteä ei saa elintarvikepakkauksissa syyskuun jälkeen käyttää ilman, että merkinnällä on ulkopuolisen tahon myöntämä sertifiointi tai viranomainen on sen kestävyysväitteet vahvistanut.

Ruokavirasto on arvioinut Laatutarha-ohjeet kansallisen elintarvikelain mukaiseksi hyvän käytännön ohjeeksi, joten kaiken pitäisi olla kunnossa. Vaarana on kuitenkin se, että Suomi itse ryhtyy ylitulkitsemaan EU:n lainsäädäntöä, eikä Ruokaviraston tekemän arvioinnin katsota täyttävän direktiivin vaatimuksia.

Viherpesun tai ylipäätään epämääräisten ympäristö- ja kestävyysväitteiden käyttö kuluttajien hämäämiseksi on ongelma, johon on väistämättä voitava puuttua. On kuitenkin kyseenalainen tie, jos Suomen omat viranomaiset ryhtyvät vesittämään tunnettuja ja vakiintuneita käytäntöjä lain ylikirjaimellisella tulkinnalla siitäkin huolimatta, että Laatutarha-ohjeilla on takanaan kansallisen viranomaisen hyväksyntä.

Kun sääntely on epäselvää ja aikataulu epärealistinen, lopputulos ei ole parempi kuluttajansuoja vaan epävarmuus, kustannukset ja turha hävikki – ja tässä tapauksessa todennäköisesti lisääntyvä tuonti kotimaisen, oman maan väkeä työllistävän tuotannon kustannuksella.