Ukrainan EU-tielle kasaantuu koko ajan enemmän ja vaikeampia esteitä − suuri geopoliittinen askel uhkaa surkastua käytännön pulmien vuoksi

EU-johtajien juhlapuheissa on toistuvasti korostettu, että Venäjää vastaan taistelevia ukrainalaisia tuetaan kaikin mahdollisin keinoin niin kauan kuin on tarpeen. Näiden ennen muuta aseellisten ja taloudellisten lupausten poliittinen peruskivi on Ukrainan EU-jäsenyys. Sitä lähdetään todennäköisestä edistämään joulukuun EU-huippukokouksen päätöksellä.

Sekä ukrainalaisille että Ukrainaan hyökänneelle Venäjän presidentti Vladimir Putinille halutaan jäsenyysneuvotteluiden aloittamisella viestittää, että Ukraina kuuluu vapaan liikkuvuuden demokraattiseen EU-Eurooppaan, ei yhä syvempään synkkyyteen vajoavan Venäjän etupiiriin.

Tukilupaukset uhkaavat nyt kuitenkin jäädä torsoiksi. Eikä kyse ole pelkästään siitä, että Lähi-idän kriisi vie huomiota pois Ukrainan sodasta. Erityisesti Euroopassa ukrainalaisia tukeva rintama hapertuu uhkaavasti omien sisäisten ristivetojen vuoksi.

EU:n lokakuun lopun huippukokouksessa ei onnistuttu tekemään Ukrainan kannalta elintärkeitä päätöksiä 50 miljardin euron tukipaketista. Säästäväiset ja hövelimmin rahan käyttöön suhtautuvat EU-maat jämähtivät vanhoihin juoksuhautoihin riitelemään komission tivaamasta lisäbudjetista. Ketään ei tuntunut kiinnostavan se, ettei Ukrainalla ole aikaa odottaa (MT.fi 28.10.).

Myös aseellista tukea vastahyökkäyksensä kanssa kärvistelevät ukrainalaiset tarvitsisivat enemmän ja nopeammin. Jotkut asiantuntijat vertaavat meneillään olevaa viivytyssotaa jo ensimmäisen maailmansodan Sommen taisteluun vuonna 1916. Siinä uhriluku nousi yli miljoonaan ja aineelliset menetykset olivat massiivisia, mutta sotilaalliset menestykset jäivät vaatimattomiksi.

Päämäärätön taistelu Ukrainassa jatkuu vielä pitkään ennen muuta siksi, että Venäjällä inhimilliset ja aineelliset tappiot eivät aiheuta tai niiden ei anneta aiheuttaa samanlaista kuohuntaa ja taisteluväsymystä kuin lännessä.

Myös luvattu mahdollisimman nopea jäsenyysprosessi, jota muiden muassa Suomen pääministeri Petteri Orpo (kok.) on luonnehtinut ”geopoliittiseksi välttämättömyydeksi”, uhkaa hyytyä jo ennen kuin sitä on saatu edes liikkeelle.

Syitä on monia. Yksi keskeisimmistä tulee eurooppalaiselta maaseudulta, erityisesti EU:n viidenneksi suurimmasta jäsenmaasta Puolasta.

Muutaman viikon takaiset parlamenttivaalit voittaneen keskustaoikeiston maatalouspolitiikan arkkitehdit antavat selvin sanoin ymmärtää pitävänsä maatalousjätti Ukrainan EU-jäsenyyttä uhkana (MT 26.10.).

Nykyisillä EU-järjestelmillä Ukraina olisi oikeutettu saamaan arviolta 186 miljardia euroa EU-tukea seitsemän vuoden budjettikauden aikana. Maatalouden osuus siitä olisi noin 100 miljardia. Niin Puolan kuin muidenkin jäsenmaiden tuet hiipuisivat vääjäämättä, vaikka EU:n rakenteita pystyttäisiin uudistamaan.

Ja uudistaminen on joka tapauksessa raskas savotta. EU:n perussopimuksia pitää rukata ja se edellyttää jäsenmaiden yksimielisyyttä. Sen saavuttaminen Ukrainaan liittyvissä kysymyksissä on päivä päivältä vaikeampaa.

EU-maiden johtajien pitäisi kuitenkin kyetä nousemaan näiden kaikkien käytännön haasteiden yläpuolelle. Ukrainaa on poliittisesta taisteluväsymyksestä huolimatta tuettava kaikin mahdollisin keinoin ja niin kauan kuin on tarpeen, jotta Venäjä ei pääse tavoitteisiinsa.

Samaan aikaan Putinin diktatuurin eristämistä ja heikentämistä on jatkettava, vaikka pakotepolitiikan tulokset eivät kaikilta osin ole olleet lupaavia. Ukrainalaiset taistelevat Venäjää vastaan EU-Euroopan puolesta, vaikka eivät ole vielä Euroopan unionin jäseniä. Vauras EU ei voi olla se, joka nääntyy viivytyssodassa ennen Ukrainaa ja Venäjää.