• Lähes puolet kuolemaan johtaneista työtapaturmista maa- ja metsätaloudessa – turvallisuus on aika ottaa tosissaan

    Lähes puolet kuolemaan johtaneista työtapaturmista sattuu maa- ja metsätaloudessa, ja lievempiäkin työtapaturmia moninkertaisesti muihin aloihin verrattuna. Se ei johdu pelkästä työn luonteesta, vaan myös asenteissa on korjattavaa.
    Maatilallakin on tärkeää huolehtia työturvallisuudesta esimerkiksi hankkimalla kunnollisia suojavarusteita.
    Maatilallakin on tärkeää huolehtia työturvallisuudesta esimerkiksi hankkimalla kunnollisia suojavarusteita. Kuva: Lari Lievonen
    Pääkirjoitus|Politiikka
    8.4.202605:00
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Maatiloilla on ollut jo toista vuotta muita yrityksiä vahvempi taloudellinen motiivi saattaa työturvallisuusasiat kuntoon siltä osin, kun ne koskevat tilan ulkopuolista työvoimaa. Tämän takeena ovat viime vuonna käyttöön otetut sosiaalisen ehdollisuuden vaatimukset. Työsuojelussa tai työehtojen noudattamisessa havaitut puutteet voivat sen myötä paitsi aiheuttaa työsuojeluviranomaisen muutoinkin yrittäjälle langettamat seuraamukset myös johtaa pahimmillaan jopa tuntuviin viljelijätukiseuraamuksiin.

    Sen sijaan tilan oman väen osalta maataloudessa ja myös metsätaloudessa on reippaasti parantamisen varaa. Onnettomuustutkintakeskuksen toteuttaman selvityksen mukaan kaikista vuonna 2023 sattuneista 23 tapaturmaisesta työkuolemasta noin puolet tapahtui maa- ja metsätaloudessa. Työtapaturmia yleisesti sattuu maatalousyrittäjille lähes kolme kertaa enemmän kuin palkansaajille.

    Osuudet ovat jo lähtökohtaisesti valtavia. Vielä pahempina ne näyttäytyvät, kun maa- ja metsätaloudessa työskentelevien määrän suhteuttaa muilla toimialoilla työskenteleviin ja yrittäviin.

    Ei riitä, että työturvallisuutta esitetään viranomaisille.

    Onnettomuustutkintakeskus selittää korkeaa osuutta työn moninaisuudella ja vaihtuvilla olosuhteilla mutta ennen muuta yrittäjien omilla asenteilla: turvallisuuskäytännöt jäävät usein yrittäjän oman aktiivisuuden ja resurssien varaan. Rikkinäinen nivelakseli tai rispaantunut sähköjohto eivät haittaa, kun niitä osaa itse varoa, samoin kuin tappavilla terillä tai voimakkailla keloilla varustettuja koneita, joita ei ajan säästämiseksi haluta pysäyttää vaikkapa tukoksen selvittelemiseksi. Halpakaupan kumisaappaita on käytetty aina sen sijaan, että olisi investoitu hintaviin turvakenkiin. Päähän painetaan lippalakki tai pipo, ei kypärää.

    Moni näennäinen säästö on nopeasti koitunut mittavaksi tappioksi, kun vahinko on lopulta sattunut. Turvakengät, suojalasit tai ehjät työkalut alkavat nopeasti näyttää halvoilta hankinnoilta siinä vaiheessa, kun tapaturma kylvöjen, poikimisen, säilörehunkorjuun tai puintikiireiden keskellä pakottaa päivien tai viikkojen vuodelepoon. Erityisen halpa henkivakuutus on pieni kädenliike, joka kiinnittää traktorin turvavyön ajoon lähtiessä.

    Maatilalla vastuu työturvallisuudesta on aina yrittäjällä itsellään, mutta käänne parempaan olisi tärkeä myös yhteiskunnan näkökulmasta. Sen edistämiseksi Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela on ryhtynyt tarjoamaan työturvallisuusneuvojien palveluita. Nyt heitä työskentelee 10 eri puolilla Suomea.

    Lisää aiheesta
    • Työturvallisuusneuvoja Heidi Pekki valmistautuu esittelemään erilaisia henkilösuojaimia.

      Maatalousyrittäjät | Heidi Pekin valtavasta mustasta matkalaukusta löytyvät avaimet maatilan työturvallisuuteen

      Tilaajalle

    Maa- ja metsätaloudessa yrittäjillä olisi varaa ottaa mallia vaikkapa rakennusalalta. Siinä missä rakennuksilla tapahtui ennen paljon tapaturmia ja menetettiin ihmishenkiä, nyt tilanne on aivan toinen. Maatiloillakaan ei riitä, että työturvallisuutta esitetään viranomaisille. Tärkeintä turvallisuustoimia on tehdä omalle itselleen ‒ samalla hoituu kuntoon työntekijöidenkin turvallisuus.

    Lisää aiheesta
    • Työskentely suurten eläinten kanssa on riskialtista.

      Onnettomuudet | Viime vuonna työtapaturmissa menetti henkensä 10 ihmistä, joukossa yksi maatalousyrittäjä

    • Monta sataa kiloa painava lehmä voi ystävällisellä tönäisyllään aiheuttaa vaaratilanteen, maidontuottaja Titta Pehkonen muistuttaa.

      Maatalousyrittäjät | Lehmän hyökkäys oli viedä maidontuottajan hengen

      Tilaajalle
    • Puimuri tarvitsee tilaa, kun sillä ajetaan teitä pitkin.

      Maatalousyrittäjät | Fiksut farmivideot -kilpailun voitto ratkesi: Opiskelijat nostivat framille kiireen ja koneiden vaarat

    Artikkelin aiheet
    työturvallisuus
    maatalous
    metsätalous
    työtapaturmat
    Mela
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa