• Juustohöylä ei ole oikea työkalu Ylen tehostamiseen

    Kaikkea Ylen toimintaa pitää pystyä tehostamaan, ja joitakin asioita kannattaa jättää suosiolla markkinoiden hoidettavaksi.
    Ylen linkkitorni Pasilassa.
    Ylen linkkitorni Pasilassa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Pääkirjoitus|Politiikka
    7.10.202405:30
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Ylen sisällöistä ja rahoituksesta on käyty kiivasta keskustelua hallitusneuvotteluista alkaen. Pitkän väännön jälkeen rahoituksesta päästiin sopuun syyskuussa. Puolueiden sopiman paketin mukaan Yleä koskeva indeksi jäädytetään kolmeksi vuodeksi 2025–2027 ja lisäksi Ylen arvonlisävero nousee 10 prosentista 14 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen. Kokonaisuutena säästötoimien vaikutus nousee noin 66 miljoonaan euroon, mikä tietää yli kymmenen prosentin vähennystä nykytasoon.

    Leikkausten suuruudesta voi olla montaa mieltä. Tunnetusti perussuomalaiset ajoivat selvästi isompaa säästöä. Joka tapauksessa sovittu taso pakottaa Ylen muuttamaan toimintaansa ja vähentämään väkeä, kuten useimmissa media-alan yrityksissä on viime vuosina tehty. Lähes puolet Ylen menoista muodostuu henkilöstökuluista. Yleisradion ohjelmatyöntekijöiden puheenjohtaja Antti Laakson mukaan edessä on Suomen media-alan suurimmat muutosneuvottelut.

    MT:n perjantaina julkaiseman gallupin mukaan puolet suomalaisista hyväksyy leikkausten tason ja joka kolmas ei (MT 4.10.). Maaseudulla asuvat ymmärtävät leikkausten tarpeen vielä muita paremmin. Ylen rahoituksesta ja palveluista on mielekästä kysyä kansalta, koska kyseessä on veronmaksajien lähes kokonaan omistama yhtiö. Joka neljäs suomalainen tarttuisi Ylen säästöissä juustohöylään, eli leikkaisi yhtä paljon kaikista sisällöistä. Juustohöylä ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa toimivat työkalu. Ylen johdon ja hallinnon pitäisi selkeästi määritellä mitä asioita se pitää muita tärkeämpinä. Ylen pitää lain mukaan palvella kaikkia suomalaisia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sen pitäisi tehdä kaikkea mahdollista. Yhtiön pitäisi samaan aikaan tarjota sekä suurta enemmistöä kiinnostavaa sisältöä, että täyttää kaupallisen median jättämiä aukkoja.

    Säästökohteista eniten kannatusta saavat ulkomaiset tv-sarjat, urheilu ja kulttuuriohjelmat. Kaikilla näillä sisällöillä on myös omat vahvat kannattajansa. Huomionarvoista gallupin tuloksissa on että alueellisista uutisista ei säästäisi juuri kukaan. Yle käytti vuonna 2023 valtakunnallisiin ja alueellisiin uutisiin sekä ajankohtaissisältöihin reilut 143 miljoonaa euroa. Toiseksi suurin, lähes 90 miljoonan euron potti kului kulttuuri- ja viihdesisältöihin. Asiasisällöt nielaisivat noin 62 miljoonaa, draamasisältöihin upposi noin 52 miljoonaa ja urheiluun noin 46 miljoonaa euroa. Lasten ja nuorten sisältöihin kului yhdeksän prosenttia sisältökuluista, 36,7 miljoonaa. Säästöjen mittakaavaa kuvaa, että niitä ei saisi kokoon vaikka urheilusisällöt lopettaisi kokonaan. Näin yksinkertaisella matematiikalla säästöjä ei kuitenkaan voi laskea. Kaikkea Ylen toimintaa pitää pystyä tehostamaan, ja joitakin asioita kannattaa jättää suosiolla markkinoiden hoidettavaksi. Yle-työryhmä sääti yhtiölle myös velvoitteen lisätä kotimaisten tuotantojen ostamista.

    Ylen suhde kaupalliseen mediaan on hiertänyt alan edunvalvojia jo vuosia. EU-komissiolle tehty kantelu johti pari vuotta sitten lakimuutokseen, joka rajoitti tekstimuotoisten uutisten julkaisua Ylen sivuilla. Harva on muutosta huomannut, eikä sille ollut kovin suurta tarvettakaan. Tulevaisuudessa Yle saa kuitenkin pohtia, miten se voi omalta osaltaan tukea myös vaikeuksissa olevaa kaupallista mediaa. Vahvalla yleisradioyhtiöllä on Suomessa paikkansa eivätkä päätetyt leikkaukset vaaranna Ylen asemaa kohtuuttomasti. Politisoituneessa ilmapiirissä Ylen sisältöihin kohdistuu aiempaa enemmän painetta. Toimitusten johdon tehtävänä on pitää huolta ettei se vaikuta journalistisiin valintoihin säästöjenkään keskellä.

    Lisää aiheesta
    • Ylellä on edessään isot muutosneuvottelut.

      Politiikka ja talous | MT-kysely: Liki puolet suomalaisista hyväksyy Ylen rahoituksen leikkaamisen

    • Toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttilan rooli Yleisradion merkityksen puolustajana on edelleen keskeinen.

      Politiikka | Ylen pitäisi nyt ymmärtää, mitä varten se on olemassa – ja se on vaikeaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa