• Sähköntarve ei saa jyrätä omistusoikeutta

    Sähkön on liikuttava liukkaammin tulevina vuosina. Linjoja ei silti saa rakentaa yksityisomisteisille maille varmuuden vuoksi.
    Datakeskusinvestoinnit ja liikenteen sähköistyminen lisäävät painetta kantaverkon laajentamiseen.
    Datakeskusinvestoinnit ja liikenteen sähköistyminen lisäävät painetta kantaverkon laajentamiseen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Pääkirjoitus|Energia
    23.9.202606:00
    Pääkirjoitus
    Jussi Orell
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Datakeskusbuumi ja liikenteen sähköistyminen lisäävät sähkönsiirron tarvetta. Kirjoituksessa korostetaan tarvekartoitusta ja omistusoikeutta.

    Suomen datakeskusbuumin on arvioitu lisäävän sähkönkulutusta merkittävästi tulevina vuosina, vaikka vain osa hankkeista toteutuisi. Painetta sähkönsiirtoverkon laajentamiseen luo myös liikenteen sähköistyminen. Lisääntyvä kulutus nostanee sähkön hintaa, kunnes tarjonta kykenee vastaamaan kasvaneeseen kysyntään.

    Mikäli Suomi aikoo pärjätä investointikilpailussa laajemminkin, siirtoverkkojen on oltava kapasiteetiltaan riittäviä. Kantaverkkoyhtiö Fingrid on siksi oikealla asialla historiansa suurimmalla, peräti 5,2 miljardin euron investointiohjelmalla. Suomeen on kuitenkin ajan saatossa rakennettu myös tarpeeltaan epävarmoiksi osoittautuneita yhteyksiä. Maaseudun Tulevaisuus uutisoi maanantaina tapauksesta, jossa Kaakkois-Suomeen rakennettiin 1990-luvulla sähkölinja siirtämään Venäjällä tuotettua sähköä Suomen verkkoon. Osin yksityisillä mailla kulkeva linja on alkuperäisessä tehtävässään tarpeeton tuonnin loputtua Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan takia. Rajan linjat eivät Fingridin mukaan ole turhia, sillä niiden avulla voidaan vähentää sähköverkon siirtohäviöitä (MT 21.9.).

    Fingridillä peräti 5,2 miljardin euron investointiohjelma.

    Yksityisten maanomistajien näkökulmasta ilmassa on sekä myönteistä kehitystä että uhkakuvia. Eduskunnan kesällä 2025 hyväksymä lunastuslain uudistus korostaa omaisuudensuojan merkitystä. Kysymyksiä herättää tuore esitys uudesta yhdyskuntakehittämislaista, jonka pelätään ylikorostavan kuntien valtaa maankäytössä. Lait ovat kokonaisuus, jossa yhdyskuntakehittämislaki säätelee maapolitiikkaa ja jossa korvausten taso perusteineen määräytyy lunastuslaista.

    Sähköverkon laajentaminen on tarpeen sekä investointien, huoltovarmuuden että alueellisen yhdenvertaisuuden vuoksi. Voimalinjojen rakentamisen on kuitenkin perustuttava huolelliseen tarvekartoitukseen ja valmisteluun. Todennäköisyys lunastusoikeudella kertaalleen haltuun otetun maa-alueen palauttamiselle omistajalleen on pieni, vaikka alueelle rakennettu linja osoittautuisi lopulta tarpeettomaksi. Alue tuskin olisi myöskään ennallaan siellä mahdollisesti tehtyjen hakkuiden ja maanmuokkausten takia.

    Lisää aiheesta
    • Venäjällä jauhettu sähkö ei ehkä enää koskaan virtaa Kari Peltolan maita Suur-Miehikkälässä halkovassa 400 kilovoltin linjassa, joka valmistui 2000–luvun alussa.

      Maanomistus | Kari Peltola menetti maansa kovan onnen sähkölinjojen alle: Ensin linjat hosuttiin liian aikaisin, nyt ne ovat turhia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sähkönsiirto
    sähköverkko
    omistusoikeus
    lunastuslaki
    Fingrid
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi