• Nuorten kiinnostus yrittäjyyteen luo tulevaisuususkoa

    Suomen talouskasvu syntyy vain menestyvien yritysten avulla. Nuoria kannattaa siksi rohkaista yrittäjyyteen.
    Fiia Iloviita ja Helmi Viirimäki työllistivät itsensä kesäksi perustamalla vohvelikahvilan.
    Fiia Iloviita ja Helmi Viirimäki työllistivät itsensä kesäksi perustamalla vohvelikahvilan.  Kuva: Taina Renkola
    Pääkirjoitus|Työmarkkinat
    8.6.202606:00
    Pääkirjoitus
    Jussi Orell
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Nuoret perustavat yhä enemmän yrityksiä: 3115 4H-yritystä, kasvua 58 % vuodesta 2021.
    • Suomalaisnuorten yrittäjyyskiinnostus on Pohjoismaiden korkein, 40 % harkinnut yritystä.
    • Talouskasvun nähdään syntyvän nuorten rohkaisemisesta yrittäjyyteen.

    Ylistarolaisten kaverusten vohvelikahvila. Hankasalmelaisen nuorenmiehen pihatyöfirma ja peruskoulun päättäneen posiolaisnuorukaisen metsuri- ja metsänhoitopalvelu. Siinä muutama esimerkki Maaseudun Tulevaisuuden viime aikoina esittelemistä nuorten yrittäjyystarinoista.

    Kyse ei ole satunnaisesta ilmiöstä, vaan yritystoiminta kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Nuoret ovat perustaneet tänä vuonna jo lähes 800 4H-yritystä. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on kasvanut koko 2020-luvun ollen viime vuonna reilut 5,3 miljoonaa euroa. Yksittäisen 4H-yrityksen liikevaihto saa olla vuodessa enintään 8 000 euroa (MT 29.5.).

    Suomessa toimi viime vuonna 3115 nuorten 4H-yritystä, mikä on 58 prosenttia enemmän kuin vuonna 2021. 4H-toiminnassa nuoria tuetaan maksuttomalla koulutuksella ja toiminnan aikaisella sparrauksella. Itsensä työllistämistä on helpottanut myös niin sanottu kevytyrittäjyys, joka mahdollistaa laskuttamisen ilman varsinaisen yrityksen perustamista.

    Lisääntynyt kiinnostus yrittäjyyteen ilmenee myös kyselyistä. Pankkikonserni Nordean selvityksen mukaan suomalaisnuorten kiinnostus yrittäjyyteen on korkeinta Pohjoismaissa. 40 prosenttia 18–34-vuotiaista suomalaisista on harkinnut yrityksen perustamista tai unelmoinut siitä. Tulokset ovat samansuuntaisia NYT Nuorten viime syksynä julkaiseman tulevaisuusraportin kanssa. Sen mukaan puolet yläkoulussa tai toisella asteella opiskelevista voisi harkita yrittäjyyttä. Kiinnostus yrittäjyyteen oli kasvanut 13 prosenttiyksikköä kolmessa vuodessa.

    Myös toukokuussa julkaistun Global Entrepreneurship Monitor -tutkimuksen mukaan suomalaisnuoret suhtautuvat yrittäjäksi ryhtymiseen vanhempiaan selvästi avoimemmin.

    Kiinnostus yrittäjyyteen korkeinta Pohjoismaissa.

    Vaikka kiinnostus ja uskallus yrittäjyyteen laskee iän myötä, potentiaali on ilmeinen. Talous kasvaa ja työllisyys paranee vain menestyvien yritysten avulla. Valtio ei voi velvoittaa yrityksiä kasvuhakuisuuteen, mutta se voi ja sen pitää luoda kasvua tukeva toimintaympäristö. Erityisesti on tuettava nuorten uskallusta yrittäjyyteen. Itsensä työllistävät nuoret voivat tulevaisuudessa työllistää myös muita.

    Lisää aiheesta
    • “Tämä on tuottoisaa hommaa. Enpä tiedä toista kesätyötä, jossa voi päästä yhtä hyville tienesteille”, Niila Poropudas sanoo. Hän hoitaa paikallisen yhteismetsän taimikoita.

      Metsänhoito | 16-vuotiaan Niilan kesätyönä on 40 hehtaarin taimikonhoito – ”Jos kohde on helppo, silloin valmista syntyy hehtaari päivässä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    nuorten yrittäjyys
    Suomen talous
    4H-yritys
    yrittäminen
    nuoret
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Tule Koneviestiin kesätöihin media-assistentiksi – hae heti, mutta viimeistään 12.3.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, mutta viimeistään 31.1.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, viimeistään 13.3. mennessä