

On klikkejä, joiden kannatukseen Ranskan presidentiksi 2017 noussut Emmanuel Macron on aina voinut luottaa.
Vahvimpana niistä Brysselin ja jäsenmaiden ”EU-partiolaiset”, eli EU-kuplassa puurtavat poliitikot, virkamiehet, diplomaatit ja lobbarit. Heille Macron on suuri EU-visionääri.
Myös iso osa EU-asioita seuraavista eurooppalaisista toimittajista fanittaa uskollisesti karismaattista presidenttiä.
Macronia kannattavien ranskalaisten määrä on hiipunut tasaisen varmasti.
Macronia kannattavien ranskalaisten määrä sitä vastoin on hiipunut tasaisen varmasti. Samalla on kutistunut se maltillinen keskusta, jonka piti yhdistää ranskalaiset ja nousta johtavaksi poliittiseksi voimaksi.
Nyt tälle liikkeelle ei tahdo löytyä äänestäjiä, eikä varsinkaan johtajaa.

Jos tilanne ei muutu, kevään presidentinvaaleissa jyräävät äärilaitojen ehdokkaat, vasemmiston Jean-Luc Mélenchon ja laitaoikeiston pitkäaikaisen kuningattaren Marine Le Penin perintöprinssi Jordan Bardella.
Viimeksi mainittu on Ranskan suosituin poliitikko. Iso osa äänestäjistä uskoo, että Le Penin ja Bardellan Kansallinen liittouma (RN) pystyy parhaiten parantamaan kotitalouksien heikentynyttä ostovoimaa. RN:n suosion kasvua selittää paljon se, että Le Pen on hionut pahimmat särmät pois puolueen ulkomaalaisvastaisuudesta.
Äärivasemmistolaista Taipumaton Ranska -ryhmää johtava Mélenchon on noussut koulutettujen nuorten ja etnisten vähemmistöjen suosikiksi. Hän hyökkää kapitalismia, rasismia ja globalisaatiota vastaan ja tukee päälle päätteeksi radikaalia vihreää siirtymää.
Äärivasemmistolainen Jean-Luc Mélenchon on noussut koulutettujen nuorten ja etnisten vähemmistöjen suosikiksi.
Jos maltillinen keskusta ei pysty yhdistämään rivejään esimerkiksi ex-pääministeri Édouard Philippen taakse, Bardella ja Mélenchon ovat vastakkain presidentinvaalien toisella kierroksella.
Bardella todennäköisesti voittaisi laitaehdokkaiden kaksintaistelun, joka omalta osaltaan paljastaisi, miten rikki Ranskan politiikka on.
Muulle Euroopalle myrkyllistä olisi se, että molemmat ehdokkaat suhtautuvat hyvin kriittisesti sekä Euroopan unioniin että Natoon ja karsastavat sekä Ukrainan tukemista että Venäjän painostamista.

Molemmilla on oma jyrkkä linjansa siihen, miten Ranska pitää vielä nykyistäkin enemmän kiinni suvereniteetistaan ja kansallisesta identiteetistään.
Emmanuel Macron jää varmasti ja syystäkin historiaan yhtenä suurista eurooppalaisista. Näin siitä huolimatta, vaikka todennäköiset seuraajat vastustavat lähes kaikkea sitä, mitä Macron yritti Euroopassa edistää.