• Vihreissä edessä linjavaali – sillä on merkitystä myös maaseudulle

    Ohisalon kaudella puolue on selvästi palannut juurilleen luonnonsuojelu- ja ympäristöliikkeeksi.
    Maria Ohisalo jättää vihreiden puheenjohtajan tehtävän.
    Maria Ohisalo jättää vihreiden puheenjohtajan tehtävän. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Pääkirjoitus|Politiikka
    12.4.202306:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo kertoi tiistaina jättävänsä tehtävänsä kesällä pidettävässä puoluekokouksessa. Ohisalon lähtö ei tullut yllätyksenä vaaleissa kärsityn rökäletappion jälkeen. Vihreät oli eduskuntavaalien suhteellisesti suurin häviäjä. Puolue sai lähes 140 000 ääntä vähemmän kuin edellisvaaleissa.

    Puolueen vaikuttajat ovat etsineet vaalitappion syitä lähinnä SDP:n Sanna Marinin vetovoimasta ja niin sanotusta taktisesta äänestämisestä. Tosiasiassa vihreiden kannatus on ollut laskusuunnassa jo ennen kuin Marinista tuli pääministeri. Ville Niinistön ja Touko Aallon puheenjohtajakausilla puolue tavoitteli kaupunkilaisten yleispuoleen asemaa ja hätyytteli gallupeissa yli kymmenen prosenttiyksikköä nykyistä korkeampia lukemia. Sittemmin alamäki on ollut pitkä, eikä vihreitä pelastanut Nato-prosessin takia jatkuvasti esillä ollut ulkoministeri Pekka Haavisto.

    Ohisalon kaudella puolue on selvästi palannut juurilleen luonnonsuojelu- ja ympäristöliikkeeksi. Menneen hallituskauden aikana tiukka ympäristölinja johti jatkuviin yhteenottoihin keskustan kanssa. Maaseudulla ymmärretään ympäristöasioiden tärkeys, mutta vierastetaan vihreiden poliitikkojen tapaa sanella ulkopuolelta miten viljelijöiden pitäisi metsiään ja peltojaan hoitaa. Ohisalon linja ei purrut myöskään pääkaupunkiseudulla. Helsingissä vihreät on valtapuolue ja kaupunkia ovat riivanneet monenlaiset ongelmat esimerkiksi palkanmaksussa ja terveydenhuollossa. Vihreät on myös menettänyt asemansa nuorten ykköspuolueena lähes päinvastaista politiikkaa ajaville perussuomalaisille.

    Kansanvallassa vaalit hävinneen puolueen paikka on oppositiossa.

    Kansanvallassa vaalit hävinneen puolueen paikka on oppositiossa ja sinne myös vihreät todennäköisesti suuntaa. On myös kyseenalaista onko väistyvällä puheenjohtajalla enää todellista mandaattia neuvotella hallituspaikasta. Oppositiossa puolue pääsee pohtimaan tulevaa linjaansa. Se määritellään pitkälti puheenjohtajavalinnan yhteydessä. Kiinnostavaa on ainakin, pyrkiikö vihreät profiloitumaan nykyistä enemmän myös muissa kuin ympäristökysymyksissä. Maaseudun kannalta on olennaista aikooko puolue pehmentää vai kenties tiukentaan linjaansa luonnonvarojen käyttöön.

    Lisää aiheesta
    • Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo ei tavoittele jatkokautta. Uusi puheenjohtaja valitaan kesäkuun puoluekokouksessa Seinäjoella.

      Politiikka | Maria Ohisalo jättää vihreiden puheenjohtajuuden

    • STT:n tekemällä soittokierroksella puheenjohtaja <strong id="strong-fac0c9b30cd6c873f951bf15f5e2372f">Maria Ohisalolle </strong>annetaan harkintarauha oman jatkonsa suhteen, vaikka puheenjohtajan vaihtumiseenkin uskotaan tai sitä jopa vaaditaan.

      Politiikka | Vihreiden piirijohtajista osa kannattaa oppositioon menemistä: "Pitää melkoinen ihme tapahtua, jos hallitukseen päädyttäisiin"

    • Vihreiden vaalitulos oli puolueen kannalta synkkä. Spekulointi Maria Ohisalon jatkosta puoluejohdossa on jo alkanut

      Politiikka | Vihreiden tappio on monen tekijän summa – vihervasemmisto menetti vaaleissa yhteensä yli 100 000 ääntä

    Artikkelin aiheet
    Vihreät
    Maria Ohisalo
    puheenjohtajavaali
    ympäristöpolitiikka
    maaseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa