• Rauha Gazassa etenee – sillä voi olla yllättävä vaikutus myös Suomen puukauppaan

    Mikäli Gazan hauras rauha johtaa jälleenrakentamiseen, se merkitsisi ennen kaikkea humanitäärisen katastrofin helpottumista. Samalla sen vaikutus Suomen puukauppaan voisi olla huomattavan suuri.
    Gazan jälleenrakennuksella olisi parhaimmillaan merkittäviä vaikutuksia myös kotimaisen metsäteollisuuden sumeaan näkymään.
    Gazan jälleenrakennuksella olisi parhaimmillaan merkittäviä vaikutuksia myös kotimaisen metsäteollisuuden sumeaan näkymään. Kuva: Pasi Leino
    Pääkirjoitus|Metsä
    15.10.202505:30
    Pääkirjoitus
    Jouni Kemppainen

    Kun harmistunut metsänomistaja kertoi sosiaalisessa mediassa nauravansa edelleen ainoalle ensiharvennusleimikostaan saamalleen tarjoukselle, totuus puumarkkinasta sai ymmärrettävän muodon. Hymyt hyytyivät eri puolilla Suomea.

    Lisää aiheesta
    • Kuitupuulaanit ovat täyttyneet, kun markkina ei vedä.

      Talous | Harvennuspuun markkina jumittaa: ”Sain yhden tarjouksen, jolle nauran vieläkin”

      Tilaajalle

    Viime vuosien puukaupan suotuisa buumi on tuudittanut monet metsänomistajat uskoon, jossa hintojen nousu jatkuu ja puukauppa käy, vaikka kotimaan kansantalous ja globaali markkina alkoivat hyytyä jo ajat sitten.

    Nyt ollaan totuuden äärellä. Maaseudun Tulevaisuuden soittokierros metsänhoitoyhdistyksiin eri puolilla Suomea osoittaa, että pieniläpimittaisen puun kysyntä on monessa osassa maata pysähtynyt lähes kokonaan (MT 13.10.).

    Myös talviharvennusleimikoiden tarjouksissa on isoja eroja. Varovaisuus leviää ostajilta myyjille, ja se alkaa vaikuttaa myös päätehakkuisiin. Hinnat ovat kääntyneet laskuun, ja tulevaisuus on hämärän peitossa.

    Järjettömän tuhoamisen jälkien korjaaminen vaatii betonin lisäksi myös puuta.

    Syynä on erityisesti sellumarkkinan maailmanlaajuinen taantuma, jota Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tempoileva tullipolitiikka on syventänyt.

    Myös kotimaisen energiapuun osalta markkinaa ovat syöneet viime vuoden leuto talvi ja vihreän siirtymän eteneminen.

    Poltettavan puun näkymät myös lähivuosille ovat aiempaa heikommat mahdollisista paukkupakkasista tai muista ennakoimattomista syistä huolimatta.

    Liikaan synkkyyteen ei metsänomistajankaan kannata vajota. Suomeen tehdyt jätti-investoinnit tarvitsevat edelleen puuta. Vaikka yksikään tehdas ei kävisi koko vuotta, niiden lopettaminenkin olisi metsäjäteille valtavan iso tappio.

    Valopilkkuna ovat olleet sahat, joiden tarjoukset ovat pitäneet edelleen tukkikauppaa yllä.

    Pellervon taloustutkimuksen (PTT) mukaan sahatavaran vienti olisikin kääntymässä pieneen kasvuun. Myös muissa metsäteollisuuden päätuotteissa PTT uskoo epäilyksistä huolimatta viennin kasvavan paperia ja vaneria lukuun ottamatta.

    Silti metsäteollisuus tarvitsisi tuntuvaa dynamiikkaa. Gazan rauhan aikaansaaminen olisi sellainen.

    Mikäli hauras rauha antaisi mahdollisuuden jälleenrakentamiseen, se merkitsisi ennen kaikkea humanitäärisen katastrofin helpottumista.

    Järjettömän tuhoamisen jälkeen alkava rakentaminen vaatii ennen kaikkea terästä ja betonia, mutta samalla paljon puuta. Seurausvaikutuksineen Gazan korjaaminen tarjoaa Suomen metsäteollisuudelle huomattavia vientimahdollisuuksia.

    Artikkelin aiheet
    Gazan rauha
    Suomen puukauppa
    metsäteollisuus
    sahatavaran vienti
    Pellervon Taloustutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa