• Sähkö halpeni, siirto kallistuu

    Venäjän toimien aiheuttama sähkökriisi näyttää jäävän ainutkertaiseksi. Sähkön hinnan normaali vaihtelu sen sijaan on aiempaa isompaa, kun tuuli- ja aurinkovoiman osuus markkinoilla kasvaa.
    Siirtohinta on usein isompi osa sähkölaskua.
    Siirtohinta on usein isompi osa sähkölaskua. Kuva: Carolina Husu
    Pääkirjoitus|Talous
    26.7.202306:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Venäjän energiasota aiheutti viime talvena sähkökriisin, jota harva enää muistaa. Monien kotitalouksien ja yritysten sähkölaskut nousivat hetkessä pilviin. Poliitikot riensivät hätiin ja päättivät nopeasti erilaisista tukimuodoista kalliista sähköstä kärsiville. Loppujen lopuksi huippuhinnat jäivät lyhytaikaisiksi. Tilastokeskuksen mukaan kotitalouksille maksettiin sähköhyvitystä 255 miljoonan euron edestä, mikä on reilusti alle hyvityksiin budjetoidun 400 miljoonan euron. Haettavia sähkötukia näyttää myös jäävän käyttämättä. Kelan kautta maksettavaa tukea oli keväällä hakenut alle viisi tuhatta kotitaloutta, kun hallituksen suunnitelmissa oli jopa sadan tuhannen talouden tukeminen. Toisaalta moni kiinteän sähkösopimuksen viime talvena tehnyt maksaa vielä pitkään kovaa hintaa sähköstään.

    Sähkön hinta on karkeasti puolittunut vuoden alusta, ja markkinat povaavat laskun jatkuvan. Viime syksyn ja talven kaltaisia korkeita sähkön hintoja ei ole näköpiirissä. Kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen puhuu MT:n haastattelussa (MT 24.7.) jo paluusta ”vanhoihin hyviin aikoihin” eli pysyvästi halpaan sähköön. Ruususen mukaan Pohjoismaissa sähköntuotannon kapasiteetti on noussut viime vuodesta merkittävästi, muun muassa tuulivoimainvestointien ja Olkiluoto 3-ydinvoimalan ansiosta. Kuluneen puolen vuoden aikana pörssisähkö on ollut keskimäärin edullisempaa kuin määräaikaisten sopimusten sähkö. Voi olla, että myös jatkossa määräaikaisen sopimuksen tuomasta turvasta joutuu maksamaan aiempaa isompaa hintaa pörssisähköön verrattuna.

    Määräaikaisen sopimuksen tuomasta turvasta joutuu maksamaan aiempaa isompaa hintaa

    Venäjän toimien aiheuttama sähkökriisi näyttää jäävän ainutkertaiseksi. Sähkön hinnan normaali vaihtelu sen sijaan on aiempaa isompaa, kun tuuli- ja aurinkovoiman osuus markkinoilla kasvaa. Kylmä sää yhdistettynä kulutuspiikkeihin voi edelleen nostaa pörssihinnan hetkellisesti korkeuksiin. Vaikka sähkön hinnassa suunta on nyt alaspäin, on sähkön siirtohinnoissa nähty päinvastaista kehitystä. Esimerkiksi sähkönsiirtoyhtiö Caruna nostaa elokuun alussa hintojaan jo toistamiseen tämän vuoden aikana. Siirtohinta onkin jälleen useimmille kotitalouksille ja yrityksille se isompi osa kotitalouden tai yrityksen sähkölaskua.

    Lisää aiheesta
    • Vuoden alusta asti pörssisähkö on ollut keskimäärin halvempaa kuin määräaikaisten sopimusten sähkö. On kuitenkin hyvä huomioida, että keskiarvo kuvaa sähkön hintaa läpi vuorokauden. Sähkön kulutus ja hinta ovat kuitenkin yleensä korkeimmillaan aamulla ja päivällä.

      Koti | Kannattaako määräaikaisen sähkösopimuksen tekeminen nyt? Ota huomioon ainakin nämä seikat

    • Tuulivoimaloita Porissa vuonna 2021.

      Energia | Suomella edellytykset tuottaa kymmenes Euroopan energiasta ”ilman suurempia ongelmia” – vety mahdollistaa energian viennin ja teollisuuden kasvun

      Tilaajalle
    • Energia | Sähkönsiirtoyhtiön toiminta ei vastaa lain kirjainta: ”Odotin avolinjojen poistumista ja maakaapelointia – nykyisten sähkölinjojen ympäriltä aletaankin kaataa lisää metsää”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea