Keskustelua viljelijätuista pitää käydä oikein tiedoin – tuottamatonkin pelto voi olla tarpeellinen

Suomessa on Luonnonvarakeskuksen maankäyttötilaston perusteella noin 2,2 miljoonaa hehtaaria peltoa, josta viljelykäytössä noin kaksi miljoonaa hehtaaria.

Siitä noin puolella tuotetaan viljaa, kolmannes on rehunurmina ja muilla viljelykasveilla noin 170 000 hehtaaria.

Lisäksi noin 200 000 hehtaaria on tuottamattomassa käytössä eli kesantona, luonnonhoitopeltona tai muutoin ruoantuotannon ulkopuolella.

Tällöin alan tarkoituksena on yleensä tuottaa ympäristönhyötyjä ja samalla toimia eräänlaisena peltoreservinä: viljelijätukiehtojen mukaan nämä alat tulee hoitaa niin, että ne voidaan ottaa ilman kunnostustoimia uudelleen viljelyyn esimerkiksi erilaisten kriisien koittaessa tai markkinatilanteen muuttuessa.

Myös osan rehunurmiksi ilmoitetuista pelloista voi ajatella vastaavanlaiseksi reserviksi. Esimerkiksi karjasta luopuneilla tiloilla pellot saatetaan pitää edelleen nurmena, mutta sato annetaan niittoa vastaan toisen tilan käyttöön.

Tällöin tukiehtojen vaatima niittovelvoite täyttyy ja pelto pysyy hoidettuna, mutta tila itse ei saa myyntituloja.

Pahimmillaan niin viljelijöiden kuin vaikkapa poliitikkojenkin suusta kuulee syytöksiä tukijärjestelmän väärinkäytöstä, vaikka halventavasti ”hömppäheiniksi” nimetyt ympäristönurmet tuottavat yhteiskunnalle juuri sellaisia hyötyjä, joita niiden halutaankin tuottavan.

Erityisesti tuotantoaan kehittävien viljelijöiden turhautuminen ympäristönurmia kohtaan on ymmärrettävää ainakin alueilla, joilla kamppaillaan vähistä tarjolle tulevista hehtaareista.

Erikoisia sen sijaan ovat ne poliitikkojen puheenvuorot, joissa kritisoidaan viljelijätukien vääränlaista kohdentamista tuntematta sen paremmin tukijärjestelmää ja eurooppalaisen maatalouspolitiikan tavoitteita kuin käytännön maatalouttakaan.

SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyar totesi Ilta-Sanomien haastattelussa 2.7., että ”paitsi ympäristölle, mutta myös maatalouden kehittämiselle haitallisissa tuissa” riittää leikattavaa.

Puolueen vaihtoehtobudjetin laadinnasta vastaava kansanedustaja Joona Räsänen kiiruhti tuoreeltaan samana päivänä täsmentämään esitystä MT:lle toteamalla, että puolue esittää tukien poistamista nimenomaan tiloilta, joilla ei ole myyntituloja. Tukien pitäisi kohdistua hänen mukaansa vain tiloille, ”jotka oikeasti tuottavat ruokaa”.

Puolitoista viikkoa sitten saman kannan toi vielä esiin puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman, joka Tiktok-videollaan kertoi tuottamattomien tilojen nostavan vuosittain tukea lähes 100 miljoonaa euroa (MT 28.7.).

Viime viikolla MT:n Lukijalta-palstalla julkaistiin kaksi kirjoitusta, joissa ymmärrettiin ja puolustettiin aktiivisen ruoantuotannon ulkopuolella olevien peltojen tukea.

Baltic Sea Action Groupin (BSAG) toimitusjohtaja Ville Wahlberg toi 30.7. esiin uudistavan viljelyn merkityksen paitsi ruoantuotannon turvaamisessa myös Venäjä-riippuvuuden vähentämisessä.

Onnistuakseen uudistava viljely vaatii pelloille välivuosia, joiden aikana maa saa levätä ja kerätä ravinteita seuraavien vuosien sadontuottoa varten. Ilman nykyistä tukijärjestelmää näitä ei käytännössä olisi.

Maanantaina 28.7. viljelijä Heikki Peltola Lapualta taas ihmetteli poliitikkojen heittoja näennäisviljelystä. Hän muistutti, että julkinen keskustelu on vuosia pitänyt esillä maatalouden ympäristöhaittoja. Kun niihin viljelijä yrittää olemassa olevan tukijärjestelmän kautta vaikuttaa, sekin tuomitaan vääräksi.

Sekä Wahlberg että Peltola paljastavat kommenteillaan koko tukijärjestelmäkeskustelun heikkouden: kun sekä poliitikko että tämän yleisö ymmärtävät asian vajavaisesti tai jopa väärin, keskustelua käydään alusta loppuun asian vierestä.

Se on haitaksi koko keskustelulle, jota erityisesti nyt, EU:n komission budjettiesityksen myötä, on välttämätöntä käydä.

Tekstiä korjattu 4.8.2025: pelloilla on niittovelvoite, ei korjuuvelvoite.