• Ruokaketjun itsesäätely on murenemassa käsiin – lainsäätäjän on turvattava heikomman osapuolen asema

    Kauppa ja Elintarviketeollisuus ovat jättämässä alan itsesäätelyelimen.
    Kuva: Carolina Husu
    Pääkirjoitus|Politiikka
    9.9.202406:30
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Hallitus antoi torstaina esityksen elintarvikemarkkinalain uudistamisesta eduskunnalle. Lakimuutosesitys antaisi elintarvikemarkkinavaltuutetulle laajemmat oikeudet saada tietoja, jotka liittyvät elintarvikemarkkinoiden toimivuuden parantamiseen, seuraamiseen, hyvien liiketapojen vastaisten käytäntöjen estämiseen ja markkinaolosuhteiden selvittämiseen. Ehdotuksessa tarkennetaan lisäksi toimitusten peruuttamista ja tiettyjen maksujen kieltoa koskevia säädöksiä. Hallitus aikoo arvioida elintarvikemarkkinalainsäädännön muutostarpeita laajemmin myöhemmin hallituskauden aikana.

    Ruokavaltuutetun tiedonsaantioikeuden vahvistaminen on tärkeä uudistus. Ilman sitä valtuutetun olisi hyvin vaikeaa puuttua ketjussa havaittuihin epäkohtiin. On selvää, että pelkkä tiedonsaantioikeuden laajentaminen ei ratkaise ruokaketjussa esiintyviä epäkohtia. Varsinkin kauppa on painottanut alan sisäisen keskustelun ja itsesääntelyn merkitystä. Nyt kauppa ja elintarviketeollisuus ovat kuitenkin itse vetäytymässä Elintarvikeketjun kauppatapalautakunnasta (MT 9.9.). Vapaaehtoinen kauppatapalautakunta voi nykytilanteessa tuntua turhalta. Sen alasajo kuitenkin kertoo, että itsesäätely ei ole riittänyt.

    Elintarvikemarkkinavaltuutettuna syyskuun alussa aloittanut Jarno Sukanen painotti MT Liven haastattelussa (MT 6.9.) ruokaketjun heikomman osapuolen aseman turvaamista. Sukasen mukaan kielletty kauppatapa voisi tulla kyseeseen esimerkiksi kaupan omien merkkien tuotteiden valmistamista koskevissa huutokaupoissa. Ruokavaltuutettu pohtii kaupan merkkejä koskevien säädösten lisäämistä elintarvikemarkkinalakiin. Asia pitää nostaa esille lain jatkovalmistelussa. Pelotevaikutus edellyttäisi myös nykyistä järeämpien sanktioiden säätämistä hyvän kauppatavan vastaisista menettelyistä. Sukanen lupaa nostaa havaitsemansa epäkohdat rohkeasti julkisuuteen. Se on ruokavaltuutetun keskeinen tehtävä. Yksittäisen tuottajan tai elintarvikeyrityksen on erittäin vaikeaa tuoda julkisuuteen kohtaamiaan epäkohtia. Ruokaketjun isot yritykset markkinoivat ahkerasti omaa vastuullisuuttaan. Kuluttajilla on oikeus tietää, ulottuuko vastuullisuus ketjun heikompien osapuolten kohteluun.

    Lisää aiheesta
    • Elintarvikemarkkinavaltuutettu Jarno Sukanen MT Live-haastattelussa 4.9.2024.

      Elintarviketeollisuus | Hallitus esittää kovempia työkaluja ruokamarkkinoiden valvontaan

    • MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin: ”Ei nyt vielä taputeta käsiä yhteen.”

      Kauppa | Kauppa ja teollisuus vetäytyivät itsesääntelystä – MTK: Ruokamarkkinoiden tasapaino jää nyt hallituksen käsiin

    • Elintarvikemarkkinavaltuutetun tehtävässään Jarno Sukanen haluaa ylläpitää heikomman osapuolen suojaa sopimuksien teossa. Ravistelu on hänen mukaansa paikallaan räikeissä kauppatavan rikkomuksissa.

      Talous | MT Live: "Tässä on mahdollisuus mennä jopa lakia pidemmälle" – uusi elintarvikemarkkinan valvoja ottaisi private label -tuotteet sääntelyyn

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa