Pieni lähikoulu on lapselle paras opinahjo – jättimäinen laitos hukkaa lasten tulevaisuuden

Pieniä, lähellä lapsen kotia sijaitsevia kouluja on Suomessa lakkautettu viime vuosina ja vuosikymmeninä paljon. Yhä useampi lapsi joutuu opintielle yhä kauemmaksi kotoaan teollisuuslaitosta muistuttaviin olosuhteisiin, joissa ujo oppilas jää vieraaksi pahimmillaan jopa omalle ryhmälleen. Kouluun päästäkseen moni maaseudun lapsi viettää päivästään jopa 2,5 tuntia virikkeettömässä koulubussissa tai -taksissa sen sijaan että voisi käyttää senkin ajan oppimiseen, leikkimiseen tai harrastamiseen.

Päättäjien vimma lakkauttaa pieniä kouluja on johtanut jo tilanteeseen, jossa peruskouluja on jäljellä yhtä vähän kuin vastaavantasoista opetusta antavia kouluja oli 1800-luvun lopussa. Tuohon aikaan lähes jokainen 15 vuotta täyttänyt suomalainen osasi kyllä lukea, mutta kirjoittaa osasi vain 40 prosenttia kansasta, toteaa Tampereen yliopiston tutkija Antti Malinen Lapsuuden historia -sivustolla julkaisemassaan artikkelissa.

Opetustoimen ylitarkastaja Kari Lehtola kysyi 26.11.2024 MT:n yliökirjoituksessaan suoraan, miten ”Suomi pilasi maailman parhaimman peruskoulun oikeudellisesti, taloudellisesti, pedagogisesti ja hyvinvoinnillisesti”. Hän viittaa OECD:n vertailuun, jonka mukaan suomalaisten lasten osaaminen ja hyvinvointi ovat laskeneet ennätysnopeasti ja tavalla, jota mitkään sosiaali- ja terveyspalveluiden tai opiskelijahuollon lisäresurssit tunnu korjaavan. ”Kun ennen mentiin lapsi edellä, nyt mennään kiinteistö edellä”, Lehtola tiivistää ongelman ytimen.

Suurten koulujen aiheuttamat monenlaiset ongelmat on koulututkija Taina Peltosen mukaan tunnistettu niin Suomessa kuin maailmallakin, mikä on esimerkiksi Kanadassa saanut päättäjät jo kääntämään peruutusvaihteen päälle ja palauttamaan oppilaita takaisin pienempiin yksiköihin (MT 12.9.). Suomessa tällaisesta ymmärryksestä ei ole edelleenkään mitään viitteitä.

Varsin moni nykyaikuisistakin on käynyt ensimmäiset kouluvuotensa vielä kyläkoulussa, joka on ollut todella pieni: oppilaita on saattanut ensimmäisestä kuudenteen luokkaan kattavassa koulussa olla kymmenestä kolmekymmeneen. Tällaiset oppilasmäärät ovat eittämättä liian vähän, jotta se tarjoaisi oppilaille sosiaaliseen kanssakäymiseen kuin oppimiseenkin samanveroiset puitteet kuin isompi koulu.

Tämä ei kuitenkaan ole peruste kasvattaa kouluja satojen oppilaiden jättiyksiköiksi. Sopivaa kokoa pitäisi etsiä talouden mittareiden sijaan oppilaiden näkökulmaa kunnioittaen. Tähtäimeksi voisikin ottaa Taina Peltosen pieneksi määrittelemä sadan oppilaan koulu.