Koulumatkan pitää olla kohtuullinen

Suomessa on jäljellä enää reilusti alle 700 sellaista koulua, jossa opiskelee vähemmän kuin sata oppilasta. Vielä parikymmentä vuotta sitten tällaisia kouluja oli yli kolminkertainen määrä nykyiseen verrattuna – puhumattakaan ajasta ennen vuotta 1993: tuolloin luovuttiin alakouluikäisten lasten viiden kilometrin enimmäiskoulumatkasta. Kouluverkon harveneminen on merkinnyt ennen muuta pienten kyläkoulujen lakkauttamista ja haja-asutusalueilla asuvien lasten koulumatkojen tuntuvaa pidentymistä.

Pidempi koulumatka tietää yleensä myös koulupäivän pidentymistä. Perusopetuslaki sallii alle 13-vuotiaan lapsen koulukyydin kestävän odotuksineen peräti kaksi ja puoli tuntia ja 13 vuotta täyttäneillä vielä puoli tuntia pidempään. Monikaan aikuinen ei joudu käyttämään pelkkiin työmatkoihinsa aikaa näin paljon. Koulumatkoihin käytetty aika on pois harrastuksista ja sosiaalisista kontakteista sekä kotitehtävien tekemisestä.

Siksi kuntien pitää kouluverkkopäätöksissään asettaa etusijalle lapsen oikeus viettää ensimmäiset kouluvuodet mahdollisimman lähellä omaa kotia. Tässä kuntarajat eivät saa muodostua järkevän toiminnan esteeksi, sillä automaattisesti lähin koulu ei ole kunnan keskustassa sijaitseva koulu. Suomessa on pinta-alaltaan laajoja kuntia, joiden laitamilla asuville lähin opinahjo saattaa sijaita naapurikunnan puolella. Tällaisissa tilanteissa terveen järjen käyttö ja lapsen edun ajatteleminen on kunnankin velvollisuus.

Toki on tilanteita, joissa kyläkoulun säilyttämiselle ei ole enää perusteita. Koulu on myös yhteisöllinen paikka, jonka yksi tehtävä on kasvattaa lasta toimimaan monenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja erilaisten ihmisten kanssa. Jos oppilaiden määrä laskee liian pieneksi, näitä tavoitteita on vaikea enää edistää. Liian pienessä koulussa osa oppilaista saattaa jäädä vaille todellisia kavereita. Tällöin todellisuutta on pystyttävä katsomaan silmiin ja haettava jokin toinen, lasten kannalta paras vaihtoehto.

Suomi pärjäsi pitkään kansainvälisissä kouluvertailuissa, ja edelleen suomalainen järjestelmä on maailman tasa-arvoisimpia. Tasa-arvo ei tule pelkistä seinistä ja opetusmateriaaleista, joten kouluverkon karsimisella ei koulutuksen tasa-arvon perustaa pidä murentaa.