Jos maataloustukia karsitaan ilman terveitä markkinoita, tuotanto romahtaa

Maataloustuet on perattava läpi, kun julkisen talouden sopeutustoimia ja leikkauskohteita käydään läpi, linjasi valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä MT Liven haastattelussa (14.5.). Hänen mukaansa leikkaustarve on niin suuri, ettei mitään menokokonaisuutta voida jättää tarkastelun ulkopuolelle.

Niemelän ”tuomio” maataloustuille ei sinänsä ole ainutlaatuinen eikä uusi. Huhtikuussa valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) totesi Ilta-Sanomille (4.4.) maataloustukileikkausten olevan seuraavan hallituksen työlistalla. Leikattavaksi joutaisivat hänen mukaansa tuet ”hömppäheinille”, joiksi erilaisia ympäristönurmia nimitetään.

Myös kannatusmittausten perusteella todennäköisin seuraava pääministeripuolue SDP on pitänyt esillä tukien karsimista: puheenjohtaja Antti Lindtman on kritisoinut myyntituloja vailla olevien tilojen tukemista, ja kansanedustaja Nasima Razmyar on puhunut maatalouden ympäristölle ja kehittämiselle haitallisista tuista (Ilta-Sanomat 2.7.2025). Maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Piritta Rantanen on puolestaan korostanut tukien kohdentamista aktiiviseen tuotantoon ja ekosysteemipalveluihin (MT 18.5.2024).

SDP:n Rantanen kuuluu siihen harvalukuiseen joukkoon, joka on nostanut ekosysteemipalvelut tukikeskusteluun ruoantuotannon rinnalle. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteiston vuoksi tämä näkökulma on tärkeää pitää keskustelussa, vaikka ”hömppäheinät” Purran tavoin houkuttelevana karsimiskohteena näkisikin. Ympäristönurmille maksettava rahoitus on korvaus työstä ja kustannuksista, joille ei ole markkinoilta saatavissa korvausta.

On selvää, etteivät vihreät ole valmiita tinkimään tuumaakaan maataloudelle asetetuista ympäristö- ja eläinten hyvinvointivaatimuksista, tuskin myöskään vasemmistopuolueet. Tämän vuoksi on tärkeää pitää huolta, että tukijärjestelmässä näille toimille säilyy kustannuksiin ja vaadittuun työhön nähden riittävä korvaus. Vaihtoehtona kun todennäköisesti olisi vaatimusten täyttäminen lakiteitse ja ilman korvausta – toisin sanoen tuottajan selkänahasta.

Maataloustukileikkauksia pohdittaessa on otettava huomioon myös EU-rahoitus. Suuri osa tukijärjestelmästä on EU:n rahoittamaa tai osarahoittamaa, jolloin kansalliset leikkaukset eivät kohdistu suoraviivaisesti sinne, minne poliittisessa keskustelussa usein oletetaan. Tämä koskee myös paljon puhuttuja ympäristönurmia, joiden rahoitus ei ole yksinomaan kansallisissa käsissä.

Tukijärjestelmän rahoitusta olisi kuitenkin mahdollista pienentää. Se edellyttää aktiivisen ruoantuotannon tukiriippuvuuden vähentämistä elintarvikemarkkinoita tervehdyttämällä. Kuten MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin toteaa, tästä työstä ei ole saatu sellaisia käytännön tuloksia, joiden perusteella tukiriippuvuus olisi vähentynyt ja maatalouden kannattavuus parantunut (MT 18.5.).

Tukiriippuvuuden vähentämisestä ja markkinoiden tervehdyttämisestä on olemassa myös eduskuntapuolueiden yhteinen, parlamentaarinen linjaus edelliseltä hallituskaudelta. Maatalouden kannattavuutta arvioineen ryhmän yhteinen kanta oli keväällä 2023 selvä: ratkaisu maatalouden kriisiin tulee löytyä markkinoilta, ei tukipolitiikasta.

On kuitenkin tärkeää huolehtia kriisin ratkaisusta niin, ettei tukipolitiikkaa lähdetä karsimaan ja luoteta samalla sokeasti siihen, että markkinat kyllä korjaavat tilanteen sen ajauduttua tarpeeksi syvään kriisiin. Kun elintarvikeketju ei tuota viljelijälle riittävää tuloa, tukiriippuvuus on väistämätöntä. Siksi markkinoita on korjattava ensin – vasta sen jälkeen tukiriippuvuutta voidaan purkaa kestävästi.