• Mahdottoman hyvä päästötavoite ‒ ilmastopolitiikalta putosi pohja

    Metsien hiilinielun varaan rakennettu EU:n ja Suomen ilmastopolitiikka on osoittautumassa käytännössä mahdottomaksi.
    Metsien laskennallisen hiilinielun romahtaminen pudotti pohjan ilmastopolitiikalta.
    Metsien laskennallisen hiilinielun romahtaminen pudotti pohjan ilmastopolitiikalta. Kuva: Timo Filpus
    Pääkirjoitus|Politiikka
    23.9.202519:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    EU:n tavoite on olla ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa vuoteen 2050 mennessä. Suomen tavoite on EU:ta kunnianhimoisempi. Hiilineutraalisuus pitäisi saavuttaa vuoteen 2035 mennessä. Suomessa ja koko EU:ssa ilmastopäästöjen vähentäminen sovitulla tavalla on osoittautumassa käytännössä mahdottomaksi tehtäväksi.

    Kysymys ei oikeastaan ole edes päästöjen vähentämisestä, koska käytännössä ‒ varsinkin metsäisissä maissa ‒ asiassa on luotettu metsien hiilinieluun.

    Kaikesta huolimatta Suomi hyväksyi pari viikkoa sitten EU:n ilmastotavoitteen, jonka mukaan kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään EU:ssa 90 prosenttia vuoteen 2040 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon. Eduskunnan suuri valiokunta edellytti kuitenkin, ettei EU:n ilmastopolitiikka voi nojata maankäyttösektorin nieluihin. Valiokunnan mukaan laskentasäännöt eivät saa johtaa rajoituksiin metsien käytössä tai metsätalouden toiminnassa.

    Suometsien ennallistaminen ei torju ilmastonmuutosta.

    Pääministeri Petteri Orpo lähetti yhdessä Ruotsin pääministerin Ulf Kristerssonin kanssa kirjeen komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille. Pääministerit pyrkivät kirjeellään lieventämään hiilinielutavoitteita. He muistuttivat muun muassa, että hakkuiden vähentäminen aiheuttaisi vakavia seurauksien talouksille ja työmarkkinoille. Lisäksi se vaikuttaisi merkittävästi koko EU:n puu- ja biomassan saatavuuteen.

    EU:n hiilinielupolitiikka perustuu lulucf-asetukseen. Ensimmäinen tarkastelujakso päättyy tänä vuonna. Jos maa ei ole saavuttanut tavoitettaan, pitäisi ostaa päästöoikeuksia muilta mailta. Ongelman on, ettei millään maalla ole todennettuja päästöoikeuksia myytäväksi.

    Päästöjen vähentäminen ei ole yksinkertaista. Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden mukaan esimerkiksi suometsien ennallistaminen ei torju ilmastonmuutosta. Rehevillä turvemailla ennallistaminen voikin lämmittää ilmastoa noin 200 vuoden aikajänteellä. Karuilla turvemailla lämmittävä vaikutus voi ole sitäkin pidempi. (MT 22.9.)

    Liikenteen päästöjen vähentäminen voi olla näennäistä.

    Liikenteessäkin tapahtuu hiilivuotoa mahdollisten hakkuiden rajoittamisen tapaan. LUT-yliopiston sähkötekniikan emeritusprofessorin Juha Pyrhösen mukaan EU:n nykyisellä sähköntuotannolla sähköauto tuottaa likimain saman määrän hiilidioksidipäästöjä kilometriä kohden kuin nykyaikainen polttomoottoriauto. Sähköautolla pitää ajaa pitkä matka jopa suomalaisella vihreällä sähköllä, ennen kuin valmistuksen aiheuttamat ylimääräiset hiilidioksidipäästöt on kuitattu. (Ilkka 20.9.)

    Tavoitteiden pitää olla kunnianhimoisia, mutta ne pitää olla mahdollista saavuttaa. Uusien laskentamallien seurauksena hiilinielutavoite on murentunut alta pois.

    Lisää aiheesta
    • Metsät ovat mittava hiilinielu. Metsän käyttöä ei kuitenkaan haluta rajoittaa, sillä puutuotteetkin toimivat hiilivarastoina.

      Metsäpolitiikka | Suomi vastustaa metsien käytön rajoittamista etupäässä hiilinieluiksi

      Tilaajalle
    • Esimerkiksi metsien ja soiden kasvihuonekaasumittauksissa vaikuttaa olevan tarkentamisen varaa. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Asiantuntija ihmettelee: Luken ja Syken kasvihuonekaasujen laskentatulokset heittävät jopa kymmeniä miljoonia hiilitonneja

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa