• Näinkö vapaata maailmaa puolustetaan? Trumpin sodalla on vain yksi voittaja, eikä se ole Yhdysvallat

    Iranin sota on viemässä pohjan niin Suomen kasvulta kuin Ukrainan tuelta.
    Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump toivotti Venäjän presidentin Vladimir Putinin tervetulleeksi Alaskaan elokuussa 2025.
    Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump toivotti Venäjän presidentin Vladimir Putinin tervetulleeksi Alaskaan elokuussa 2025. Kuva: Benjamin Applebaum
    Pääkirjoitus|Ulkomaat
    22.3.202619:00
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Pahimmat pelot ovat käyneet toteen Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäyksessä Iraniin. Sota pitkittyy, siviilien kärsimykset lisääntyvät ja maailmantalous on kolmannen öljykriisin kourissa. Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin selitykset sodan tavoitteista vaihtuvat päivittäin. Tahtipuikkoa vaikuttaa heiluttavan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu, jonka pitkäaikainen unelma Iranin islamilaisen hallinnon tuhoaminen on.

    Yhdysvaltojen rääväsuisen puolustusministerin Pete Hegsethin mukaan Iranin asevoimat on tuhottu jo moneen kertaa. Kuitenkin Iran ampuu takaisin, jopa aiempaa pidemmälle. Loppuviikolla osapuolet alkoivat tuhota toistensa kaasukenttiä. Sunnuntaiaamuna Trump esitti Iranille uhkavaatimuksen. Jos Iran ei avaa Hormuzinsalmea, Yhdysvallat tuhoaa Iranin voimalaitokset. Saudi-Arabian viranomaiset varautuvat lehtitietojen mukaan öljyn 180 dollarin tynnyrihintaan.

    On selvää, että Iranin kyky vastaiskuihin heikkenee päivä päivältä. Naapurimaiden öljykenttien tai Hormuzinsalmen laivaliikenteen uhkaaminen ei kuitenkaan vaadi kovin suuria sotilaallisia resursseja. Yhdysvalloilla sotimiseen taas palaa rahaa joka päivä käsittämättömän paljon. Puolustusministeriö Pentagon on pyytämässä kongressilta 200 miljardin dollarin lisärahoitusta sotaa varten.

    Tilanne ei ole helppo Trumpillekaan. Bensan hinta nousee ja sodasta tulee presidentille yhä suurempi rasite. Helppo ratkaisu olisi julistautua voittajaksi ja jättää jälkien siivous ”kiittämättömille” eurooppalaisille liittolaisille. Sodan dynamiikka vie kuitenkin mukanaan. Iranin hallinto voi julistautua voittajaksi vain pysymällä vallassa. Hallinnon kaatamiseen tarvittaisiin maajoukkoja. Se ei ole viisi kertaa Suomen kokoisessa maassa ihan yksinkertainen asia.

    Vaikka sotatoimet loppuisivat lähiviikkoina, ovat energiamarkkinat sekaisin pitkään. Euroopan pitäisi alkaa täyttää kaasuvarastojaan, kun tärkeimmän toimittajan Qatarin laitokset ovat raunioina. Öljyn hinnan nousu alkaa vaikuttaa koko talouteen, ja uhkaa pysäyttää Suomen orastavan talouskasvun.

    Huoltovarmuudesta on pidettävä huolta kaikissa olosuhteissa

    Ensimmäisen iskun ottaa ruuantuotanto, jonka kustannustaso on jo ennestään kestämättömällä tasolla. MTK:n johtokunta vaatii keskiviikkona hallitukselta nopeita, kohdennettuja tukitoimia erityisesti peltokasvituotannon tueksi. Tukitoimille on perusteensa. Huoltovarmuudesta on pidettävä huolta kaikissa olosuhteissa, eikä viljelijöillä ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa päättömään suurvaltapolitiikkaan.

    EU:n johtajat todistivat loppuviikon huippukokouksessa oman voimattomuutensa vaikuttaa maailmaan. Päästökaupan vesittäminen on tässä tilanteessa näpertelyä, joka kaiken lisäksi vain pahentaa riippuvuutta fossiilisista polttoaineista. EU:n nöyryytyksen huipentaa Unkarin pääministeri Victor Orbán, joka pelaa Ukrainan tukirahoilla omaa vaalipeliään. Trumpia on jälleen lepytelty epämääräisillä tukilupauksilla. Siihen ei olisi aihetta. Euroopan maiden sotilaallisia resursseja tarvitaan yhä enemmän Ukrainan tukemiseen ja omien rajojemme puolustamiseen.

    Uhkaus energialaitosten pommittamisesta on suoraan Putinin pelikirjasta

    Iranin sodalla on yksi varma voittaja. Öljyn hinnan nousu ja pakotteiden lieventäminen tuovat helpotusta Kremlin tyhjenevään sotakassaan. Ukrainan sota on jo väistynyt otsikoista, ja ilmatorjuntaohjusten hurja kulutus Persianlahdella on väistämättä pois Ukrainan kyvystä puolustautua Venäjän hyökkäyksiltä. Trumpin uhkaus energialaitosten pommittamisesta on sekin kopioitu suoraan Putinin pelikirjasta. Näinkö vapaata maailmaa puolustetaan?

    Lisää aiheesta
    • Kevään peltotyöt lähestyvät ja öljyn hinta hipoo pilviä. Kuva on viime keväältä.

      Talous | Öljyn hinta kiipesi korkeimmilleen sodan aikana – tynnyri voi pahimmillaan maksaa vielä rutosti nykyistä enemmän

      Tilaajalle
    • USA:n isku Iraniin voi heikentää Volodymyr Zelenskyin (kesk.) asemaa rauhanneuvotteluissa. EU:n Antonio Costa (vas.) ja Ursula von der Leyen tapasivat Zelenskyin Kiovassa sodan nelivuotispäivänä

      Ulkomaat | Trump yrittää syöstä mullahit vallasta Iranissa ‒ Euroopan ja Ukrainan on syytä valmistautua karuihin seurauksiin

    • Polttonesteiden hinnat sen kuin kallistuvat. Nyt mennään monin paikoin jo reilusti kahden euron yli. Kuva Hämeenlinnan Jukolasta.

      Autot | Dieselin hinta karkasi käsistä, eikä laskua ole näköpiirissä

    • Valtran toimitusjohtaja Mikko Lehikoinen arvioi, että Iranin sota nostaa väistämättä monien maatalouden tuotantopanosten hintoja.

      Maatalouskoneet | Iranin sota läikkyy kotimaiselle traktoritehtaalle – ”Epävarmuus kasvaa”

    Artikkelin aiheet
    iranin sota
    Donald Trump
    Yhdysvallat
    energiakriisi
    suomen talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan