• Trump yrittää syöstä mullahit vallasta Iranissa ‒ Euroopan ja Ukrainan on syytä valmistautua karuihin seurauksiin

    USA ja Israelin iskujen tavoite on nyt selvä, mutta onnistumisesta ei ole mitään takeita.
    USA:n isku Iraniin voi heikentää Volodymyr Zelenskyin (kesk.) asemaa rauhanneuvotteluissa. EU:n Antonio Costa (vas.) ja Ursula von der Leyen tapasivat Zelenskyin Kiovassa sodan nelivuotispäivänä
    USA:n isku Iraniin voi heikentää Volodymyr Zelenskyin (kesk.) asemaa rauhanneuvotteluissa. EU:n Antonio Costa (vas.) ja Ursula von der Leyen tapasivat Zelenskyin Kiovassa sodan nelivuotispäivänä  Kuva: Alexandros MICHAILIDIS
    Uutiset|Ulkomaat
    28.2.202617:09
    Analyysi
    Tapio Nurminen
    München

    Lähes puoleen vuosisataan yksikään Yhdysvaltain hallinto ei ole sitä yrittänyt. Nyt Donald Trump yrittää.

    USA:n ja Israelin tavoitteena ei enää ole pelkästään murskata Iranin kyky rakentaa ydinase. Trump haluaa vaihtaa vallan Iranissa. Sen hän teki selväksi lauantaina aamupäivällä Suomen aikaa julkaistussa videoviestissä.

    Ensisijaisesta tavoitteesta kertoi muiden muassa se, että Iranin uskonnollisen johtajan Ali Khamenein päämaja Teheranissa moukaroitiin maan tasalle.

    Myöhään lauantai-iltana Suomen aikaa useat eri kansainväliset lähteet kertoivat, että Khamenei ja joukko Iranin ylintä johtoa olisi menehtynyt hyökkäyksessä. Iran kiisti tiedot ensin.

    Sunnuntaina aamuyöllä Suomen aikaa uskonnollisen johtajan kuolema vahvistettiin Iranin valtiollisessa televisiossa. Khamenein lisäksi useiden maan korkeimman johdon jäsenten kerrottiin menettäneen henkensä.

    Trumpin mukaan Iraniin piti iskeä, koska islamilainen tasavalta uhkaa Yhdysvaltoja.

    Vaikka USA:n ja Israelin ensisijainen tavoite näytti lauantain kuluessa ja ennen vuorokauden vaihtumista kirkastuvan, kaikki muu siitä eteenpäin oli mieluummin enemmän kuin vähemmän epäselvää.

    Juuri se tekee käynnistyneestä alueellisesta sodasta vaarallisen.

    Trumpin mukaan Iraniin piti iskeä, koska islamilainen tasavalta uhkaa Yhdysvaltoja. Mitään konkreettisia todisteita välittömästä uhasta ei kuitenkaan ole.

    Iranin islamilainen diktatuuri on vakava uhka ennen muuta omille kansalaisilleen. Se tuli selväksi alkuvuoden mielenosoituksissa, jotka tukahdutettiin erittäin väkivaltaisesti.

    Kansainvälisesti Iran on viime kesän kahdentoista päivän sodan ja USA:n silloin tekemien ilmaiskujen seurauksena itse asiassa heikompi koskaan.

    Iranilla ei ole kykyä iskeä Yhdysvaltain maaperälle pitkän kantaman ohjuksilla

    Trumpin puheet siitä, että Iran pystyisi pian iskemään pitkän kantaman ohjuksilla Yhdysvaltain maaperälle, ovat puhdasta palturia. Ukrainassa hyökkäystä jatkava Venäjä ei pysty auttamaan tärkeintä liittolaistaan Lähi-idässä ja myös mullahien tukemien terroristijärjestöjen rivit ovat sekaisin.

    Iranin kiistaton heikkous voi tietysti olla yksi peruste yrittää kaataa islamilainen diktatuuri juuri nyt. Mitään suunnitelmaa vallanvaihdon toteuttamisesta USA:n nykyhallinnolla ei kuitenkaan tunnu olevan.

    Moni asia viittaa kansainvälisten asiantuntijoiden mukaan pikemminkin siihen, että iskujen laannuttua Iran syöksyy hallitsemattomaan kaaokseen, joka leviää nopeasti koko Lähi-itään ja vaikuttaa kielteisesti koko globaaliin voimatasapainoon.

    Lisää aiheesta
    • Presidentti Alexander Stubb kommentoi Lähi-idän tilannetta Ylen Ykkösaamussa lauantaiaamuna.LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.

      Ulkomaat | Stubb Ylellä USA:n ja Israelin iskusta Iraniin: Tilanteen eskaloituminen hyvin mahdollista

    Eurooppa ottaa näistä seurauksista vääjäämättä kovaa iskua, mutta ei käytännössä pysty tekemään asialle yhtään mitään.

    EU-johtajilla, Saksan Friedrich Merzillä (vas.), Ranskan Emmanuel Macronilla (Selin) ja EU-komission Ursula von der Leyenilla ei juurikaan ole mahdollisuuksia vaikuttaa Lähi-idän tilanteeseen.
    EU-johtajilla, Saksan Friedrich Merzillä (vas.), Ranskan Emmanuel Macronilla (Selin) ja EU-komission Ursula von der Leyenilla ei juurikaan ole mahdollisuuksia vaikuttaa Lähi-idän tilanteeseen. Kuva: Dati Bendo

    Välittömimmin konflikti vaikuttaa öljyn hintaan. Se nousee sitä jyrkemmin mitä pidempään konflikti kestää ja mitä kaoottisemmaksi tilanne Iranissa ja Lähi-idässä ajautuu.

    Viime kesän lyhyt sota ei heiluttanut energiamarkkinoita merkittävästi. Nyt konfliktin mittakaava on toinen ja vaikutukset ovat sen mukaisia.

    Öljyn ja kaasun hinnan jyrkkä nousu olisi myrkkyä EU-maiden talouksille.

    Öljyn ja kaasun hinnan jyrkkä nousu olisi myrkkyä EU-maiden talouksille, joiden kilpailukykyä nimenomaan energian hinta nakertaa jo nyt.

    Pidempi sota Iranissa ja Lähi-idässä laukaisisi myös uuden pakolaisaallon kohti Eurooppaa.

    USA:n hyökkäys Iraniin voi nostaa bensan hintaa myös Suomessa.
    USA:n hyökkäys Iraniin voi nostaa bensan hintaa myös Suomessa. Kuva: Sanne Katainen

    Jos polttoaineiden hinnat nousevat Yhdysvalloissa, Trumpin johtamat republikaanit ovat pulassa marraskuun välivaaleissa. Vielä on vaikea ennustaa, miten mahdollinen vaalitappio vaikuttaisi Valkoisen talon ulkopolitiikkaan, esimerkiksi siihen, miten Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa yritetään lopettaa.

    Iranin kanssa Trumpin neuvottelijat, kiinteistöjonglööri Steve Witkoff ja sijoittajavävypoika Jared Kushner, epäonnistuivat. Diplomatia kuopattiin. Nyt puhuvat aseet. Tällä voi olla vaikutusta myös Ukraina-neuvotteluihin, joita Witkoff ja Kushner myös USA:n puolesta vetävät.

    Euroopan johtajat ovat yrittäneet taivuttaa Donald Trumpia vetämään tiukempaa linjaa suhteessa Venäjään, kun hyökkäyssotaa Ukrainassa yritetään lopettaa.
    Euroopan johtajat ovat yrittäneet taivuttaa Donald Trumpia vetämään tiukempaa linjaa suhteessa Venäjään, kun hyökkäyssotaa Ukrainassa yritetään lopettaa.  Kuva: Riikka Hietajärvi/Suomen Washingtonin-suurlähetystö/Tpk

    Todennäköisesti Trumpin yritys syöstä Iranin mullahit vallasta vain rohkaisee Venäjän presidentti Vladimir Putinia jatkamaan sotaa Ukrainassa. Kremlin neljä vuotta sitten aloittaman hyökkäyksen yhtenä keskeisenä tavoitteena oli toteuttaa vallanvaihto Ukrainassa.

    Putinilla on nyt entistä vähemmän syytä tinkiä tavoitteistaan ja taipua USA-vetoisissa neuvotteluissa Ukrainan kannalta siedettävään loppuratkaisuun

    Artikkelia on päivitetty 28.2. klo 23.30. Siihen on lisätty vahvistamaton tieto, jonka mukaan Iranin uskonnollinen johtaja Ali Khamenei olisi menehtynyt USA:n ja Israelin iskussa.

    Artikkelia on päivitetty 1.2. klo 7.00. Siihen on lisätty Iranin valtiollisen television vahvistama tieto Ali Khamenein kuolemasta.

    Kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden Eurooppa-kirjeenvaihtaja.
    Lisää aiheesta
    • Iranin iskut ovat kohdistuneet muun muassa Qatarin Dohaan, jossa kaupungin teollisuusalueelta kohosi sunnuntaiaamuna sankkaa savua. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Iran käynnisti uuden iskujen aallon Lähi-idässä – räjähdyksiä Dubaissa ja muualla Persianlahdella

    • Tuoreiden todisteiden perusteella on lähes varmaa, että Aleksei Navalnyi myrkytettiin.

      Ulkomaat | EU-johtajat tekivät Venäjän hyökkäyssodan alussa virheen, josta roistovaltiotaan johtava Putin hyötyy edelleen

    • Raakaöljyvarastot Yhdysvalloissa ja maakaasuvarastot Euroopassa ovat laskeneet.

      Energia | Öljyn ja kaasun hinta nousussa

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    Donald Trump
    Iran
    Lähi-itä
    ulkomaanpolitiikka
    Ukraina
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena