Ranskan ja Saksan riita on myrkkyä Ukrainalle − Eurooppa tarvitsee kolmannen lenkin johtamaan tukirintamaa

Venäjän hyökkäystä torjuva Ukraina on vaikeuksissa. Maa tarvitsee kipeästi tehokkaita aseita, tykkien ammuksia ja levänneitä miehiä rintamalle. Kaikista näistä on huutava pula.

Samaan aikaan Venäjällä sotatalous näyttäisi toimivan kuin rasvattu. Taistelijoita riittää teurastettavaksi. Aseita ja ammuksia tulee sekä omista tehtaista että Pohjois-Korean kaltaisilta kyseenalaisilta liittolaisilta.

Presidentti Vladimir Putinin johtamassa diktatuurissa kaikki tämä on mahdollista, koska ihmishengellä ei ole mitään arvoa ja koska hankalia kysymyksiä esittävät joko pannaan telkien taakse tai tapetaan.

Se, mitä nyt kaikkein vähiten tarvitaan, on EU:n mahtimaiden, eli Saksan ja Ranskan riita ukrainalaisille toimitettavan sotilasavun määrästä ja laadusta.

Saksan liittokansleri Olaf Scholz avasi provosointi- ja provosoitumiskierteen alkuvuodesta. Hän vihjasi, ettei Ranska tue Ukrainaa riittävästi. Scholz halusi alleviivata Saksan suurta tukiosuutta ja väistää syytöksiä, joiden mukaan hän itse on haluton toimittamaan ukrainalaisille kaikkein tehokkainta aseistusta.

Scholzin Ranska-kritiikki oli osin perusteltua. Presidentti Emmanuel Macronin mielestä tietenkään ei. Hän muistutti, että Ranska panostaa määrän sijasta laatuun toisin kuin Saksa.

Myös tässä on totta toinen puoli. Scholz on koko kaksi vuotta kestäneen sodan aikana ollut varovainen. Nyt varovaisuus kulminoituu Taurus-ohjuksiin, joita Ukraina välttämättä tarvitsisi.

Saksan parlamentissa puoluerajat ylittävä enemmistö tukee ohjusten lähettämistä. Saksalaisten äänestäjien enemmistö taas pelkää sodan laajenemista ja on toista mieltä. Tämä on yksi syy Scholzin jarrutteluun.

Macron järjesti 26. helmikuutta Pariisissa pikakokouksen Ukrainan sotilasavun lisäämisestä. Voi olla, että kokous tarvittiin muuhunkin kuin Macronin profiilin kohottamiseen. Toistaiseksi vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei Ukrainan asiaa liiemmin edistetty.

Kokouksen jälkeen Ranskan johtaja antoi ymmärtää, että Ukrainaan saatetaan joutua lähettämään Nato-maiden sotilaita. Ajatus ammuttiin alas kaikilta mahdollisilta tahoilta. Se myös jätti osallistujille katkeran sivumaun, joka ei hevillä haihdu.

Liittokansleri Scholz vetosi etukäteen Macroniin, jottei joukkojen lähettämistä otettaisi esille. Vetoomus ei tehonnut. Siksi Scholz torjui Macronin sooloilun ja nosti itsensä saksalaisyleisön silmissä johtajaksi, joka ei anna sodan laajentua Naton ja Venäjän väliseksi.

Ranskan ja Saksan pitää ratkaisevalla hetkellä puhaltaa EU:ssa yhteen hiileen. Nyt maiden näkemysero on ratkaisevan suuri poikkeuksellisen ratkaisevalla hetkellä.

Periaatteessa EU-maat ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta yhtä mieltä siitä, että Ukrainaa tuetaan niin kauan kuin on tarpeen ja kaikki tarvittava tehdään, jotta Venäjä ei voita. Vielä laajempi yksimielisyys vallitsee siitä, että sota ei saa laajentua Naton ja Venäjän väliseksi.

Juuri siksi Saksan ja Ranskan johtajien välinen syyttely on anteeksiantamatonta. Nyt jos koskaan tarvittaisiin yksituumaisuutta, koska Yhdysvaltain tukeen ei jatkossa voida enää luottaa.

Riita on puhallettava poikki nopeasti. Se voi pahimmassa tapauksessa ratkaista sodan Venäjän eduksi.

Scholz ja Macron tuskin pystyvät enää keskenään harsimaan sopua riittävällä vauhdilla. EU-komission nykyisen ja todennäköisen tulevan puheenjohtajan, Ursula von der Leyenin pitäisi tässä tilanteessa sovitella ja samalla johtaa Ukrainaa sotilaallisesti tukevaa EU-rintamaa. Von der Leyen nauttii sekä Scholzin että Macronin luottamusta, mutta hänen saksalaisuutensa voi olla ongelma.

Ehkä tarvitaan neutraalimpi kolmas lenkki, joka sovittelee yhteen sekä mahtimaiden että muiden herkkyyksiä. Vahvasti varustautuva ja Ukrainaa kokoonsa nähden väkevästi tukeva uusi Nato-maa Suomi voisi tasavallan presidentti Alexander Stubbin johdolla olla yksi vaihtoehto.