• Puolustusvoimien pitää näkyä koko Suomessa – Venäjän toimiin voidaan vastata vahvistamalla läsnäoloa Itä-Suomessa

    Toimintojen keskittäminen Helsinkiin ei tue maanpuolustuksen tavoitteita. Ajattelun toivoisi leviävän myös puolustushallinnon ulkopuolelle.
    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) painottaa paikallispuolustuksen merkitystä maanpuolustustahdolle.
    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) painottaa paikallispuolustuksen merkitystä maanpuolustustahdolle. Kuva: Petteri Kivimäki
    Pääkirjoitus|Politiikka
    14.8.202406:30
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan maakuntiin suuntautuu lähivuosina isoja puolustusteollisia investointeja. Ministerin mukaan investoinnit liittyvät paitsi Puolustusvoimien olemassa olevan varuskuntarakenteen kehittämiseen ja vahvistamiseen, myös yksityiseen puolustusteollisuuteen. Erityisen vahvaa puolustusalan osaamista on Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa (MT 12.8.).

    Suomessa toimittiin rauhan vuosikymmeninä viisaasti, kun maanpuolustuksen perusrakenteesta ja puolustusalan osaamisesta pidettiin huolta. Nyt niillä on kysyntää, eikä osaamista tarvitse lähteä rakentamaan tyhjästä. Nato-yhteistyö tuo paitsi harjoitustoimintaa myös kaupallisia mahdollisuuksia puolustusalan yrityksille. Konkreettisia esimerkkejä kansainvälisestä puolustusyhteistyöstä ovat jo Ruotsin Patrialta tekemä puolen miljardin euron arvoinen panssarivaunutilaus sekä Suomen, Saksan ja muiden Itämeren alueen valtioiden miinayhteistyö. Häkkäsen mukaan myös pohjoiseen Suomeen ohjautuu lähivuosina satoja miljoonia euroa, kun Naton sotilaallinen läsnäolo alueella lisääntyy.

    Uutiset puolustusalan aluetaloudellisista vaikutuksista ovat myönteisiä. Samalla täytyy pitää huolta, että puolustusalan investointeja kohdistuu myös itäisimpään Suomeen, joka on kärsinyt eniten turvallisuustilanteen heikentymisestä. Häkkänen on oikeassa myös painottaessaan paikallispuolustuksen merkitystä maanpuolustustahdolle. Toimintojen keskittäminen Helsinkiin ei tue maanpuolustuksen tavoitteita. Ajattelun toivoisi leviävän myös puolustushallinnon ulkopuolelle. Samaan aikaan tapahtuva maaseudun terveyspalveluiden alasajo ei mitenkään edistä kokonaisturvallisuuden ajatusta.

    Varuskuntia oli vielä pari vuosikymmentä sitten joka puolella Suomea. Sittemmin tehdyissä säästöohjelmissa varusmieskoulutus on koottu muutamaan isoon varuskuntaan. Kriisitilanteessa joukot tietysti hajautetaan, mutta Puolustusvoimien alueellisella näkyvyydellä on silti iso merkitys maanpuolustustahdon vahvistamisessa. Uusien varuskuntien perustamisen ei pitäisi olla poissuljettua. Se olisi myös mahdollinen tapa vastata Venäjän mahdollisesti lisääntyvään sotilaalliseen läsnäoloon rajan läheisyydessä.

    Lisää aiheesta
    • Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) osallistui tänään perjantaina Mikkelissä turvallisuuspolitiikan keskustelutilaisuuteen Päämajasymposiumiin.

      Politiikka | Häkkänen: ”Maakunnissa nähdään merkittäviä puolustusteollisia investointeja”

    • Päätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen. Kuvassa puolustusministeri Antti Häkkänen. LEHTIKUVA / AMANDA ANDRADE-RHOADES.

      Yhteiskunta | USU: Puolustusministeri Häkkänen esti liikemiehen kiinteistökaupat Sysmässä Venäjä-kytkösten vuoksi

    • Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) katsoo, että EU:n rooli turvallisuuspoliittisena toimijana on kirkastunut sen jälkeen, kun Suomesta ja Ruotsista tuli Naton jäseniä.

      Politiikka | Häkkänen: Itä-Suomella on turvallisuuspoliittista painoarvoa koko Natolle – ”Suomeen on mahdollista siirtää nopeasti muiden maiden joukkoja, jos tilanne äkkiä kiristyy”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa