Salailu ei kuulu oikeusvaltioon – maanomistajalla on oikeus tietää suojelun perusteet

Omaisuudensuoja on perusoikeus, jonka rajoittamisella pitää olla hyvät ja avoimet perustelut. Käytännössä sitä kuitenkin loukataan usein epäsuorasti. Esimerkiksi niin sanotussa harmaassa suojelussa on kyse juuri tästä. Pahimmillaan perusteet on määritelty salaisiksi.

MT kertoi maanantaina tapauksesta, jossa heinäveteläinen maanomistaja jää ilman lisärakennusoikeutta Saimaan rannalla sijaitsevilla tonteillaan. Syynä on se, että rakennuspaikat saattavat sijaita liian lähellä saimaannorpan elinympäristöä (MT 4.5.). Heinäveden kunta päivittää rantayleiskaavaansa, joka pääsääntöisesti lisää tonttien rakennusoikeutta 100 neliömetrillä.

Kyseiset rakennuspaikat on merkitty Metsähallituksen kartassa saimaannorppien pesätihentymäalueeksi, vaikka maanomistajien mukaan norppia ei ole siellä nähty. Varsinaiset pesimäpaikat taas on määritelty julkisuuslain nojalla salassa pidettäviksi. Kunnan mukaan lisärakennusoikeutta ei anneta luonnonympäristön kannalta herkillä alueilla. Menetettyä rakennusoikeutta ei tässä tilanteessa korvata maanomistajalle mitenkään.

Osa alueen maanomistajista taas on mahdollisesti saamassa korvauksia. Lupa- ja valvontavirasto esittää kaavaluonnosvaiheessa, että valtio korvaa 22 rakentamatonta rakennuspaikkaa. Korvattavista rakennuspaikoista perustetaan luonnonsuojelualueita ja ne rauhoitetaan tulevaisuudessa rakentamiselta.

Tapauksessa on useita periaatteellisia ongelmia. Lisärakennusoikeuden saimaannorpalle mahdollisesti aiheuttama haitta jää ilmaan ja perustelematta. Pesimätietojen salaaminen myös asianosaisilta vaarantaa maanomistajan oikeusturvan kohtuuttomasti. Se, että osittain toteutumatta jäänyttä rakennusoikeutta ei korvata, on myös ongelmallista. Vähintäänkin kaikkia tontteja tulisi kohdella korvauskäytännössä samalla tavalla.

Kyse ei ole luonnonsuojelun ja maanomistajan tavoitteiden vastakkaisista tavoitteista. Heinäveden tapauksessa maanomistajat ovat vuosikymmeniä osallistuneet saimaannorpan vapaaehtoiseen suojelutyöhön. Ylipäätään luonnonsuojelu nojaa pitkälti vapaaehtoistyöhön ja tavoitteiden yleiseen hyväksyttävyyteen. Salailulla ja viranomaisten mielivaltaisilla päätöksillä ei pelasteta yhtään lajia sukupuutolta.

Harmaan suojelun ongelma liittyy yleensä kaavoitukseen ja sen taustalla on useita eri lakeja. Lunastuskorvauksien korottaminen ei ratkaise ongelmaa, koska mitään korvattavaa ei viranomaistulkintojen mukaan useinkaan synny.

Hallituksen ehdotus uudeksi alueidenkäyttölaiksi vahvistaa maanomistajan asemaa joltain osin, mutta ei kuitenkaan ratkaise harmaan suojelun perusongelmaa. Mallia voisi ottaa Ruotsista, jossa sekä omaisuudensuoja että kaavoittajan mahdollisuudet neuvotella maanomistajan kanssa ovat laajemmat.

Nykyinen hallitus on ensimmäistä kertaa vuosikausiin tehnyt maanomistajan oikeusturvaa vahvistavia päätöksiä. Tekemistä riittää seuraavillekin hallituksille.

Maankäyttöä ohjaavat periaatteet nojaavat Suomessa edelleen niin sanotun yleisen tarpeen ensisijaisuuteen. Sen alle mahtuu monenlaisia kyseenalaisia tapoja rajoittaa maankäyttöä ilman asianmukaista korvausta.