• Venäjän puun torjuminen osoittaa ryhtiä – totuus nähdään vasta lähivuosina

    Sopeutuminen puun niukkuuteen voi olla hyvä alku, kun metsäteollisuus etsii suuntaa kiihtyvien kauppasotien maailmassa.
    Kuva: Timo Filpus
    Pääkirjoitus|Politiikka
    28.3.202504:30
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Yhdysvaltojen välittämät rauhanneuvottelut nytkähtivät näennäisesti eteenpäin maanantaina, kun Ukraina ja Venäjä sopivat tulitauosta Mustallamerellä. Tai näin ainakin presidentti Donald Trumpin hallinnon edustajat ovat halunneet asian muotoilla. Käytännössä osapuolilla on erilaiset näkemykset tulitauon sisällöstä. Venäjä vaatii vastineeksi maataloustuotteiden pakotteiden helpotuksia ja osittaista pääsyä kansainväliseen Swift-maksujärjestelmään.

    Ukraina taas haluaa Venäjän kokonaan pois läntiseltä Mustaltamereltä. Venäjä on jo rikkonut tulitaukoa ja Ukraina vastannut iskuihin. Sama epäluottamus ja jatkuvat rikkomukset leimaavat aiemmin sovittua energialaitoksia koskevaa tulitaukoa. Trump ajaa sodan loppumista kiireellä ja on valmis taipumaan moniin Venäjän vaatimuksiin. On silti täysin auki, edetäänkö rauhantunnusteluissa vai kaatuuko koko hanke omaan mahdottomuuteensa.

    Rauhantunnustelut ovat lisänneet spekulaatioita Venäjän paluusta länsimaiden kauppakumppaniksi. Maan keskeinen tavoite rauhanneuvotteluissa näyttää olevan pakotteiden purkaminen. Yhdysvaltojen suunnalta Venäjä on myös saanut pyrkimyksilleen vastakaikua. Swift-järjestelmää koskevien pakotteiden purkaminen vaatisi kuitenkin myös EU-maiden tukea. Sitä ei ole näköpiirissä. Tasavallan presidentti Alexander Stubb totesi torstaina että pakotteita pitäisi päinvastoin kiristää, koska Venäjä ei pidä lupauksiaan. Tämä olisikin viisasta. Venäjän talous heikkenee nyt nopeasti, arvioi Suomen Pankin Venäjä-asiantuntija Laura Solanko (MT 24.3.). Maan pitkään säästämä öljyrahasto on kuivumassa jo kesään mennessä.

    Venäjän talous heikkenee nyt nopeasti”

    On mahdollista, että Yhdysvallat poistaa omia Venäjän vastaisia pakotteitaan yksipuolisesti tai painostaa EU-maita tekemään niin. Kansainväliset yritykset arvioivat koko ajan Venäjään liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia. Varsinkin kauempana Venäjästä sijaitsevat yritykset voivat olla isojen voittojen toivossa valmiita unohtamaan Venäjän hallinnon toteuttamat rikokset. Suomalaiset yritykset tuskin ovat tässä edelläkävijöitä, mutta keskustelu on rantautumassa tännekin.

    On erittäin myönteistä, että suomalaiset metsäyhtiöt eivät ole käynnistämässä puun tuontia Venäjältä, vaikka pakotteita purettaisiin. Stora Enson toimitusjohtajan Hans Sohlströmin mukaan yhtiö ei välttämättä palaa enää ikinä Venäjän markkinoille (MT 26.3.). On syytä toivoa, että ryhdikkyys kestää, jos Venäjän markkinat laajemmin avautuvat. Sama kysymys koskee tietysti koko suomalaista elinkeinoelämää. Arvoista pitää olla valmis pitämään kiinni myös silloin, kun ne eivät välttämättä ole enää valtavirtaa bisneksessä.

    Maailmanlaajuinen kauppasota ei ole enää uhkakuva vaan todellisuutta”

    Pakotepolitiikasta riippumatta kaupan esteet ovat maailmalla nousussa tavalla jota ei ole nähty sitten 1930-luvun. Yhdysvaltojen keskimääräiset tullitariffit ovat jo vuoden 1946 tasolla ja Trumpilta odotetaan lähipäivinä lisää uusia tullipäätöksiä. Niihin tullaan vastaamaan vastavuoroisilla toimilla.

    Maailmanlaajuinen kauppasota ei ole enää uhkakuva vaan todellisuutta. Tilanne pakottaa suomalaisen elinkeinoelämän uuteen tilanteeseen. Bulkin tuottaminen maailmanmarkkinoille on yhä vaikeampaa. Metsäteollisuuden yritykset joutuvat pohtimaan yhä enemmän sitä, miten niiden tuotteet palvelevat EU:n sisämarkkinoita, ja sen strategisia päämääriä. Sopeutuminen puun niukkuuteen voi olla hyvä alku uutta suuntaa etsittäessä.

    Lisää aiheesta
    • Puun kysyntä on pysynyt kovana Venäjän käynnistettyä hyökkäyssodan.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöt sopeutuvat korkeisiin kantohintoihin – venäläinen puu ei kuulu suunnitelmiin

      Tilaajalle
    • Kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten on erityisen tärkeää pystyä lukemaan geopoliittisia signaaleja, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.

      Talous | Yliö: Yrityksen geopoliittinen lukutaito on selviytymisstrategia epävarmassa maailmassa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa