Hallitus on epäonnistunut petopolitiikassaan – se ei oikeuta ketään ottamaan oikeutta omiin käsiinsä

Poliisi tiedotti viime viikolla Suomen historian suurimmansta metsästysrikostutkinnasta. Esitutkinnan mukaan 34 henkilöä epäillään Ylä-Savossa vuosina 2019–2023 törkeistä metsästysrikoksista. Poliisin mukaan epäiltyihin rikoksiin lukeutuu kaikkiin suurpetoihin kohdistuneita luvattomia tappoja tai niiden yrityksiä sekä lukuisia luonnonsuojelulailla rauhoitettujen lintujen tappoja. Pohjois-Savossa salametsästäjien epäillään kaataneen laittomasti ainakin kolme sutta, kuusi ilvestä ja yhden ahman. Myös karhua oli yritetty tappaa (MT 6.3.).

Uutisoinnin jälkeen keskustelu on käynyt kovilla kierroksilla. Helsingin Sanomat vihjaili pääkirjoituksessaan maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) lietsovan kapinahenkeä, joka hyväksyy salametsästyksen. Europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) ehti jo vaatimaan tutkintaa ministerin toimista. Essayah luonnollisesti pöyristyi syytöksistä. Se, että toimii kunnanvaltuutettuna samassa kunnassa, jossa epäillyt rikokset on tehty, ei tee kenestäkään osallista niihin. Poliittinen nokittelu vie kuitenkin huomion pois oikeista asioista.

Epäillyissä teoissa on kyse vakavista rikoksista, joita ei voi puolustella. Salametsästys kärjistää petokonfliktia entisestään ja vaikeuttaa kohtuullisen petopolitiikan toteuttamista. Rikosvyyhti aiheuttaa myös mainehaittaa alueelle ja metsästysharrastukselle yleensä. Ankarimmat seuraukset kantavat tietysti tekoihin syyllistyneet. Syyllisyyden määrittelee aikanaan tuomioistuin. Tapaus osoittaa joka tapauksessa, että poliisi hoitaa Suomessa työnsä ja rikoksista jää kiinni.

Suurpetojen kannan kasvu ja lisääntyvät petovahingot ovat todellinen ongelma Suomessa. Lammastalouden harjoittaminen on petovaaran takia käynyt monin paikoin käynyt lähes mahdottomaksi. Useat kunnat järjestävät susipelon takia lapsille ylimääräisi koulukyytejä. Metsästyskoiriin kohdistuvat vahingot ovat pitkään olleet raskas taakka metsästyksen harrastajille. Petojen määrän kasvaessa niiden pelko ihmistä kohtaan vähenee ja vahingot lisääntyvät entisestään. Uhkana on myös suurriista virka-avun loppuminen vapaaehtoisten motivaation loppumiseen.

Petopolitiikan muuttamiseen on olemassa laaja poliittinen yhteisymmärrys niin eduskunnassa kuin hallituksessa. Hallitusohjelmassa luvataan turvata suurpetojen kannanhoidollinen metsästys lainsäädännöllä. Toistaiseksi käytännön toimet ovat jäänet näkemättä. Päinvastoin tilanne vaikeutui syksyllä kun Korkein hallinto-oikeus totesi karhun ja ilveksen kannanhoidollisen metsästyksen lainvastaiseksi. Ministeri Essayah on sysännyt vastuuta oman ministeriönsä alaiselle Riistakeskukselle. Tilanne ei kuitenkaan ratkea juridisella taiteilulla kannanhoidollisen metsästyksen perusteluissa. Ongelma on kansallisen suurpetopolitiikan ja lainsäädännön puuttuminen. Tuomioistuimet tulkitsevat Suomessa suoraan EU:n luontodirektiiviä, mikä ei mahdollista järkevää petokannan hoitoa. Essyahin perustama työryhmä pohtii vielä asiaa, mutta käytännössä ministeriö näyttää nostaneen kädet pystyyn.

Kannanhoidollinen metsästys on toimiva tapa hallita suurpetojen aiheuttamia ongelmia ja samalla pitää huolta petokantojen elinvoimaisuudesta. Sille tarvitaan selkeä laillinen pohja, johon myös tuomioistuimet voivat ratkaisuissaan nojata. Käytännön malleja löytyy muista Pohjoismaista. Suomi on asiassa naapurimaitaan pahasti jäljessä, mutta se ei tarkoita etteikö kansallista lainsäädäntöä voisi vieläkin edistää. EU-komissio on esittänyt suden suojelutason lieventämistä, mutta yllättäen hanke näyttää tyssäävän jäsenmaihin. Omien susiongelmiensa kanssa painivat Ranska ja Saksa eivät sisäpoliittisista syistä kannata muutosta.