• Haluaako keskusta tehdä pääministeristä uuden Kekkosen? Ministeriöiden lakkautuksessa voisi hyvinkin olla järkeä

    Siiloutunut hallinto on Suomessa todellinen ongelma. Puolueet eivät kuitenkaan hevillä luovu vahvoista ministeripaikoistaan.
    Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa siirtää valtaa maakuntiin muun muassa lakkauttamalla nykyiset ministeriöt.
    Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa siirtää valtaa maakuntiin muun muassa lakkauttamalla nykyiset ministeriöt. Kuva: Carolina Husu
    Pääkirjoitus|Politiikka
    18.9.202605:30
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Keskusta ehdottaa ministeriöiden lakkauttamista ja pääministerivetoista valtioneuvostoa Ruotsin mallin mukaan. Maakunnille annettaisiin lisää valtaa.

    Keskusta yllätti tiistaina esittämällä Suomeen suurta hallintoremonttia jossa muun muassa ministeriöt lakkautettaisiin ja valtionhallintoa siirrettäisiin maakuntien vastuulle. Maakunnat saisivat jopa oikeuden antaa asetuksia. Tavoitteena puolueella on lopettaa palveluiden keskittyminen ja samalla säästää rahaa hallintoa karsimalla. Keskusta ei ole hallintouudistuksissa liikkeellä ensimmäistä kertaa.

    Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana laajaa maakuntaitsehallintoa valmisteltiin pitkälle. Poliittisten lehmänkauppojen seurauksena siihen kytkettiin kokoomuksen toivoma terveydenhuollon valinnanvapaus, joka lopulta kaatoi koko hankkeen. Sanna Marinin (sd.) hallituksen aikana syntyi lopulta supistettu maakuntahallinto. Hyvinvointialueiksi nimetyt maakunnat pyörittävät sosiaali- ja terveyspalveluja ja pelastustoimea. Alun perin keskusta ajoi niille myös verotusoikeutta, mutta muutti kantaansa selvitysten jälkeen.

    Kiinnostavinta tuoreessa esityksessä on ministeriöiden lakkauttaminen ja pääministerivetoiseen valtioneuvostoon siirtyminen Ruotsin mallin mukaan. Suomalaista valtionhallintoa on aiheesta syytetty siilomaiseksi. Ministeriöillä on laaja itsenäinen toimivalta, eivätkä eri puolueiden ministerit välttämättä pelaa aina samaan maaliin. Se on näkynyt muun muassa EU-vaikuttamisessa, jossa eri ministeriöistä on lähtenyt Brysselin pöytiin erilaisia viestejä. Kriisitilanteissa on säännöllisesti törmätty toimivaltaepäselvyyksiin. Yllättävät tilanteet eivät useinkaan rajoitu yhden ministeriön tontille.

    Suomesta on monesti lähtenyt Brysselin pöytiin erilaisia viestejä

    Muissa puolueissa ei ole maakuntien vahvistamisesta innostuttu. Ministeriöiden lakkauttaminen on sen sijaan herättänyt varovaista kiinnostusta. Keskustan malli jättää kuitenkin paljon avoimia kysymyksiä. Olisiko pääministeristä tarkoitus tehdä muiden ministerien pomo vai korvattaisiinko ministerit virkamiehillä? Mistä väitetyt säästöt todella syntyisivät? Ahvenanmaan esimerkki todistaa, että hyvinkin laaja alueellinen itsehallinto voi toimia. Eri asia on, halutaanko sellaista.

    Hallintouudistukset kiinnostavat usein enemmän poliitikkoja kuin tavallisia kansalaisia. Jatkuvasti muuttuvien rakenteiden hahmottaminen on vaikeaa. Monissa kyselyissä suomalaiset haluaisivat lähinnä palauttaa valtaa presidentille. Keskustan avaus on silti hyvä lisä vaalien alla käytävään keskusteluun.

    Lisää aiheesta
    • PS lyttää keskustan lähimallin. Kokoomus on ymmärtäväisempi, mutta monilta osin varauksellinen.

      Politiikka | ”Maakunnissa ja kunnissa ei ole tällaista osaamista” − keskustan alueellistamislinjaukset eivät innosta hallituspuolueita

      Tilaajalle
    • Keskusta lakkauttaisi ministeriöt nykyisessä muodossaan. MIKKO STIG / LEHTIKUVA.

      Politiikka | Keskusta esittää uutta hallintomallia ja lakkauttaisi nykyiset ministeriöt

    • Keskusta tarvitsee muiden puolueiden tuen uudistukselleen. Sitä haetaan vaalien jälkeen hallitusneuvotteluissa, puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo.

      Politiikka | Kepu pistäisi kaiken uusiksi – ministeriöt lakkautettaisiin ja valtaa siirrettäisiin kunnille

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Keskusta
    ministeriö
    hallintouudistus
    maakunta
    pääministeri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa