• Osa uhkaa pudota rymisten digiveneestä

    Digikuilu, byrokratia ja ikäsyrjintä voivat pahimmillaan horjuttaa jopa oikeusturvaa, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.
    Osa ikäihmisistä kokee vaikeuksia digipalvelujen käyttämisessä.
    Osa ikäihmisistä kokee vaikeuksia digipalvelujen käyttämisessä. Kuva: Sanne Katainen
    Pääkirjoitus|Politiikka
    23.2.202604:00
    Pääkirjoitus
    Jussi Orell

    Yhteiskunta digitalisoituu vauhdilla, joka uhkaa jo pudottaa osan suomalaisista palvelujen ulkopuolelle. Vaaravyöhykkeessä ovat erityisesti ikääntyneet ja terveytensä osalta vajaakuntoiset kansalaiset.

    Digikuilu, byrokratia ja ikäsyrjintä voivat pahimmillaan horjuttaa jopa oikeusturvaa, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta. Tutkijat Itä-Suomen, Helsingin ja Tampereen yliopistoista sekä eduskunnan ihmisoikeuskeskuksesta selvittivät keräämiensä 324 kertomuksen avulla ikäihmisten ongelmia käytännön asioiden hoitamisessa. Haastattelut tehtiin vuosina 2020–2021.

    Ikäihmisten kohtaamat haasteet eivät liittyneet vaikeisiin juridisiin kysymyksiin, vaan hoidon, hoivan ja asumisen kaltaisiin arkisiin asioihin. Digitalisaation mahdollistama paikkariippumattomuus pääsääntöisesti helpottaa esimerkiksi viranomaisasiointia mutta edellyttää hyviä sähköisiä yhteyksiä sekä valmiuksia käyttää niitä.

    Iäkkäitä hämmentää tutkimuksen mukaan viranomaisten ja palveluntarjoajien käyttämän kielen vaikeaselkoisuus. Kyse ei liene vain digipalvelujen ongelmasta, vaan viestinnän ymmärrettävyydestä laajemmin. Viranomaisviestinnän on oltava täsmällistä ja yksiselitteistä, mikä voi altistaa kapulakielisyyteen. Tämä ei kuitenkaan saa johtaa viestintään, jota ymmärtävät vain kyseisen alan viranhaltijat.

    Erityisen huolestuttavia ovat kokemukset ikäsyrjinnästä ja itsemääräämisoikeuden loukkauksista. Haastateltavat kertoivat kohdanneensa näitä jopa tilanteissa, joissa mukana oli lääkäreitä tai sosiaalityöntekijöitä. Myös läheiset voivat vähätellä ikäihmisen kykyä hoitaa asioitaan. Ilmiön merkitys kasvaa väestön ikääntymisen ja matalan syntyvyyden vuoksi.

    Sähköiset palvelut helpottavat asiointia, mutta vauhtisokeutta on varottava

    Vaikka selvitys paljasti ongelmia ikäihmisten tavoittamisessa digipalveluilla, monilla vastaajilla oli kokemuksia siitä, että heidän kykyjään vähäteltiin iän vuoksi. Havainto on tärkeä osoittaessaan, että ihmiset ovat yksilöitä iästä riippumatta. Sähköisiä palveluja on siksi kehitettävä mahdollisimman helppokäyttöisiksi kauttaaltaan. Samalla on pidettävä huolta siitä, että viranomaistoiminnoissa ja sote-palveluissa säilytetään riittävän kattava palvelupisteiden verkosto. Digipalveluja kannattaa kehittää, mutta vauhdilla, jossa kaikki pysyvät kyydissä.

    Lisää aiheesta
    • Yhä useampi asia on yhteiskunnassa hoidettava sähköisesti. Se voi aiheuttaa syrjäytymistä, kirjoittajat muistuttavat. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Digisyrjäytymisen riskit ovat jääneet digitalisaatioinnon varjoon

    • Päijät-Hämeen hyvinvointialueella digitaalisia palveluita on käytössä laajasti esimerkiksi perusterveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa.

      Hyvinvointi | Tekoäly arvioi pian Päijät-Hämeessä, millaista hoitoa potilas tarvitsee − tietohallintojohtaja kertoo, mitä hyötyä siitä on

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    digitalisaatio
    ikäsyrjintä
    oikeusturva
    digikuilu
    ikäihmiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa