• Tekoäly arvioi pian Päijät-Hämeessä, millaista hoitoa potilas tarvitsee − tietohallintojohtaja kertoo, mitä hyötyä siitä on

    Näköpiirissä ei ole tilannetta, jossa kaikki jotenkin digipalveluiksi taipuvat palvelut siirtyvät digiin.
    Tilaajalle
    Päijät-Hämeen hyvinvointialueella digitaalisia palveluita on käytössä laajasti esimerkiksi perusterveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa.
    Päijät-Hämeen hyvinvointialueella digitaalisia palveluita on käytössä laajasti esimerkiksi perusterveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Hyvinvointi
    14.2.202512:30
    Matti Tuominen

    Päijät-Hämeen hyvinvointialueella ollaan sote-palveluiden digitalisaatiossa monia muita hyvinvointialueita edellä. Digitaalisia palveluita on käytössä laajasti esimerkiksi perusterveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa.

    Vaikka Päijät-Hämeessä ollaan pitkällä, ei työ sielläkään ole vielä ohi. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tietohallintojohtaja Teemu Mäkelä kertoo, että koko ajan käydään keskustelua siitä, miten digitalisaatiota kannattaisi laajentaa hyvinvointialueen eri yksiköissä. Esimerkiksi hoidon tarpeen arviointia ollaan jatkossa automatisoimassa, ja mukaan on tarkoitus ottaa myös tekoälyä.

    Perinteisesti eri ammattilaiset ovat arvioineet kunkin potilaan hoidon tarpeen omalla kokemuksellaan ja tyylillään. Potilas on voinut saada erilaisen arvion riippuen siitä, missä arviointi on tehty.

    Mäkelä sanookin, että automatisointi tekee hoidon tarpeen arvioinnista ja hoidosta aiempaa oikeudenmukaisempaa, kun kriteerit ovat kaikille samat.

    Toisin kuin joku saattaa pelätä, näköpiirissä ei ole tilannetta, jossa kaikki jotenkin digipalveluiksi taipuvat palvelut siirtyvät digiin. Mäkelä huomauttaa, että jatkossakin keskeistä on potilaan tapaaminen. Digipalvelut ovat siis yksi keino muiden joukossa, ja niitä hyödynnetään tarpeen mukaan.

    Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tietohallintojohtaja Teemu Mäkelä kertoo, että koko ajan käydään keskustelua siitä, miten digitalisaatiota kannattaisi laajentaa hyvinvointialueen eri yksiköissä.
    Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tietohallintojohtaja Teemu Mäkelä kertoo, että koko ajan käydään keskustelua siitä, miten digitalisaatiota kannattaisi laajentaa hyvinvointialueen eri yksiköissä.  Kuva: Sanne Katainen

    Esimerkiksi laboratoriokokeiden ottaminen tai leikkaus vaatii fyysistä kontaktia. Sen sijaan jotkin leikkauksen jälkiseurantatoimet voidaan hoitaa digipalveluna.

    ”Kyse on loppujen lopuksi tasapainottelusta.”

    Mäkelä korostaa, että potilailla on vapaus valita, mitä kanavaa he haluavat käyttää.

    Sitä, miksi Päijät-Hämeen hyvinvointialueella ollaan monia muita hyvinvointialueita edellä palveluiden digitalisaatiossa selittää Mäkelän mukaan muutama vuosi sitten eteen tullut tilanne.

    Taustalla vaikutti noin viisi vuotta sitten Lahdessa tehty havainto siitä, että monet asiakkaat joutuivat odottamaan lääkäriin pääsyä useita viikkoja.

    Kun hoitoon pääsyä haluttiin helpottaa ja nopeuttaa, päätettiin yhtenä keinona ottaa käyttöön digitaalinen palvelukanava.

    Digipalveluiden käyttöönotto ei ole Päijät-Hämeessäkään sujunut ilman yllätyksiä. Mäkelän mukaan suurimmat haasteet ovat liittyneet toimintatapojen muuttamiseen.

    ”Pitäisi olla uskallusta pyristellä irti niistä vanhoista, tutuista ja turvallisista toimintamalleista ja lähteä haastamaan itseään siinä, että miten asiat voitaisiin tehdä toisella tavalla”, Mäkelä sanoo.

    Olennaista on, ettei digipalveluita tuoda vanhojen tehtävien päälle eli potilaita vastaan ottava lääkäri tai hoitaja ei siis voi samalla keskittyä digiasiointiin.

    Digipalveluiden käyttöönotto ei ole Päijät-Hämeessäkään sujunut ilman yllätyksiä.
    Digipalveluiden käyttöönotto ei ole Päijät-Hämeessäkään sujunut ilman yllätyksiä.  Kuva: Sanne Katainen

    ”Kyse on loppujen lopuksi tasapainottelusta.”

    Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tietohallintojohtaja Teemu Mäkelä
    Lisää aiheesta
    • Potilastietojärjestelmien lisäksi monilla hyvinvointialueilla on otettu käyttöön myös niin sanottuja digitaalisia sotekeskuksia, joiden ideana on koota yhteen hyvinvointialueen asukkaille tarkoitettuja digitaalisia palveluita.

      Yhteiskunta | Hyvinvointialueet digitalisoivat palveluitaan hyvin eri tahtiin − ministeriön johtaja arvioi, mitä tapahtuu seuraavaksi

      Tilaajalle
    • Suomalaisten suun terveys on parantunut ja hampaattomuus vähentynyt viime vuosikymmenien aikana.

      Hyvinvointi | Hammashoitoon pääsyssä on suuria eroja Suomen sisällä – nousevat asiakasmaksut kurittavat pienituloisia

      Tilaajalle
    • Kustannustehokkaita toimintamalleja ensihoidon järjestämiseen on eri alueilla jo käytössä, Juha Hyötyläinen sanoo. ”Esimerkiksi psykiatrisen ambulanssin pilottikokeilusta Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa toimivasta geriatrisesta ambulanssista on saatu erittäin hyviä kokemuksia."

      Yhteiskunta | Hyvinvointialueiden säästöt näkyvät pian myös ambulanssia tarvitseville

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa