Ruokastrategia vaatii konkreettisia toimia – paperitavoitteet eivät yksin riitä

Maa- ja metsätalousministeriön tiistaina julkistamasta vuoteen 2040 ulottuvasta kansallisesta ruokastrategiasta on vaikea löytää mitään vastaansanottavaa. Siihen on parlamentaarisella yhteistyöllä eli kaikkien eduskuntapuolueiden voimin koottu tavoitteita, joita voi pitää jopa itsestäänselvyyksinä: ruokajärjestelmän pitää olla reilu ja tuotannon kannattavaa, huoltovarmuudesta on huolehdittava, tuotannon pitää mahtua luonnon kantokykyyn ja ruokakulttuurista ja ruokaa kuluttavien ihmistenkin hyvinvoinnista täytyy pitää huolta.

On selvää, että näitä tavoitteita kohden on käytävä. Kuten MTK:n tuleva puheenjohtaja Tero Hemmilä strategiaa kommentoidessaan toteaa, kannattavuus on kaiken perusta: ilman sitä ei ole saavutettavissa tavoitteista muitakaan (mt.fi 16.12.).

Jokainen uutisia viime vuosikymmenet seurannut tietää, että kaikki edellisetkin hallitukset ovat vuorollaan luvanneet omien toimiensa tuovan käänteen parempaan. Käytännössä juuri yhdenkään jäljiltä tilanne ei ole ollut ainakaan parempi kuin työtä aloitettaessa. Kaikkien lupausten jälkeenkin maatalouden kannattavuus on huono, viljelijöiden asema ruokaketjussa heikko eikä nuoria saada houkuteltua alalle. Tuotanto on samaan aikaan kaupan näkökulmasta liian tehotonta ja ympäristöväen mielestä liian tehokasta.

Hyvissäkään tavoitteissa ei riitä vain niiden lausuminen ääneen ja kirjaaminen paperille. Jotta ruokastrategia ei jäisi vain nipuksi kauniita ajatuksia, tarvitaan konkreettisia toimenpideohjelmia toteuttamisaikatauluineen ja mitattavine tavoitteineen. Ellei niitä ole, ei ole oikein muutakaan.

Ruokastrategiaa tiistaina maa- ja metsätalousministeriön edustajana esitelleen valtiosihteeri Päivin Nergin mukaan työtä jatketaan nelivuotisilla, hallituskausien yli ulottuvilla ruokaohjelmilla. On toivottavaa, että niistä päätettäessä näkemystä yhteisestä päämäärästä löytyy samaan tapaan kuin strategiaa valmisteltaessa eivätkä vallalle pääse sen enempää poliittisten irtopisteiden keräilijät kuin syntipukkien etsijätkään.

Kuten Helsingin yliopiston huoltovarmuuden työelämäprofessori Kaisa Karttunen on todennut, viljelijöillä, teollisuudella, kaupalla, ja hallinnolla on jokaisella omat tavoitteensa, jotka ovat ainakin osittain ristiriidassa keskenään (MT 7.3.2024). Tähän listaan voi perustellusti lisätä vielä moninaiset ympäristövaatimukset, jotka usein ovat ristiriidassa tehostamisvaatimusten kanssa.

Nyt laajalla yhteisrintamalla laadittuun strategiaan on kirjattu ainakin jonkinlainen yhteinen näkemys ruoan tuotantoa ja kuluttamista eri näkökulmista tarkastelevilta tahoilta. Nähtäväksi jää, miten pitkälle se kantaa.