Eduskunta sopii huonosti ponnahduslaudaksi

Suomalaiset valitsevat uuden eduskunnan ensi huhtikuussa, mikäli Petteri Orpon (kok.) hallitus istuu kautensa loppuun. Vaaleissa valitaan 200 edustajaa, joista yksi tulee Ahvenanmaalta.

Historian valossa on epätodennäköistä, että kaikki edustajat istuisivat koko nelivuotiskauden. Maaseudun Tulevaisuus selvitti, kuinka usein kansanedustajat ovat pyytäneet eroa eduskunnasta (6.7.). Hieman juttua ennen SDP:n Miapetra Kumpula-Natri oli kertonut siirtyvänsä syksyllä johtamaan Teknologiateollisuus ry:n EU- ja kauppapolitiikkaa. Kumpula-Natri siirtyi eduskuntaan kauden jo alettua istuttuaan loppuun kautensa europarlamentissa.

Kumpula-Natrista tulee kahdeksas muihin kuin toisiin politiikan tehtäviin tällä kaudella siirtyvä edustaja. Kansanedustajuudesta on luovuttu myös europarlamenttiin siirtymisen vuoksi ja yksi, SDP:n Eemeli Peltonen, on menehtynyt. Nopeimman lähdön nykyisestä eduskunnasta otti ex-pääministeri Sanna Marin (sd.) siirtyessään Tony Blair -instituutin strategiseksi neuvonantajaksi.

Työeläkevakuuttajien johtoon siirtyneen Saara-Sofia Sirénin (kok.) tilalle noussut Anne-Mari Virolainen pyysi välittömästi eroa jatkaakseen Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajana. Hänen tilalleen nousi Pertti Hemmilä.

Kaikki erosyyt huomioon ottaen edustajien vaihtuvuus on ollut erityisen vilkasta kuluvalla kaudella. Luopuminen ei ole ilmoitusasia, vaan eduskunnan on myönnettävä ero, jos siihen on ”hyväksyttävä syy”. Eron epääminen on käytännössä ollut poikkeuksellista.

Kansanedustajilla on oikeus vaihtaa työtä siinä missä muillakin. Syyt voivat olla myös inhimillisiä, kuten oma tai läheisen vakava sairastuminen. Lähtökohtana tulisi kuitenkin olla sitoutuminen tehtävään koko nelivuotiskaudeksi. Kyse on kansalaisilta saadusta luottamuksesta. Mitä useampi edustaja jättää leikin kesken, sitä huonommin äänestäjien kuluttajansuoja toteutuu. Eduskunnasta ei saa tulla ponnahduslautaa, josta vain haetaan vauhtia uusiin tehtäviin siirtymiseen.

Kansanedustajaksi hakeutuva ottaa riskin vaihtaessaan työelämästä edustajuuteen, jossa varmuutta on vain neljän vuoden määräaikaisuudesta.

Riskiä on kuitenkin lievennetty sopeutumisrahalla, jota voi saada eduskunnasta ennen eläkeikää pois jäävä ja ilman uutta työtä jäänyt edustaja. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ei jätä tyhjän päälle ylimpiä päätöksentekijöitäänkään.