Kansanedustajien vaihtuvuus kesken kauden on suurinta vuosikymmeniin – tutkija kertoo, miksi

MT selvitti, mistä syistä ja kuinka usein kansanedustajat ovat pyytäneet eroa kansanedustajan tehtävästä.

Taannoin uutisoitiin jälleen uudesta eduskunnan jättävästä kansanedustajasta. SDP:n Miapetra Kumpula-Natri siirtyy Teknologialeollisuuden EU- ja kauppapolitiikasta sekä viestinnästä vastaavaksi johtajaksi.

Tilalle on nousemassa entinen pääministeri Antti Rinne, eikä hän ole vielä tehnyt päätöstään siitä, ottaako kansanedustajan paikan vastaan.

Käytännössä kansanedustajan toimea ei voi olla ottamatta vastaan, vaan kansanedustajan valtakirjan noudon jälkeen eduskunnalle pitää jättää eropyyntö.

Kokoomuksen Saara-Sofia Sirénin puolestaan pyydettyä eroa tilalle nousi Anne-Mari Virolainen, mutta hän pyysi välittömästi eroa eduskunnasta.

Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlundin mukaan suuren vaihtuvuuden taustalla vaikuttavat kansanedustajien vahva uraorientaatio ja nyky-yhteiskunnan kiivas rytmi. Hänen mielestään kansanedustajan tehtävästä kieltäytyminen on silti outoa.

”Perusajatus on, että, jos asettuu eduskuntavaaleissa ehdolle, niin tehtävä pitäisi ottaa vakavasti”, hän sanoo.

Antti Rinne ei ole päättänyt vielä, ottaako hän kansanedustajan toimen vastaan. Kuva on otettu maaliskuussa 2019. Kuva: Sanne Katainen

Grönlund kuitenkin uskoo, että taustalla vaikuttaa vaalien lähestyminen.

”Varmasti tähän vaikuttaa myös se, onko halukas olemaan ehdolla seuraavissa eduskuntavaaleissa. Ilmeisesti Antti Rinne ei halua”, Grönlund toteaa.

Perustuslain mukaan eduskunta voi myöntää kansanedustajalle tämän pyynnöstä vapautuksen edustajantoimesta, jos vapautuksen myöntämiseen on ”hyväksyttävä syy”.

Eron syyn hyväksyttävyyttä arvioi eduskunnan puhemiehistä ja eduskuntaryhmien puheenjohtajista koostuva puhemiesneuvosto, mutta varsinaisen eron myöntää eduskunta.

Keskimäärin eduskunnan kokoonpanossa tapahtuu kymmenen muutosta vaalikaudessa. Kumpula-Natrin eropyynnön myötä vaihtuvuus on 19 eropyynnöllä tällä vaalikaudella kovinta vuoden 1944 jälkeen.

Eduskunnan historiassa varakansanedustajaa on toukokuuhun 2026 mennessä tarvittu 402 kertaa. Yleisin syy kansanedustajan toimen ennenaikaiseen päättymiseen on ollut siirtyminen muihin tehtäviin.

Toisiin tehtäviin siirtymisissä vaalikaudet 2015–2018, 1995–1998 ja 1975–1978 pitävät kärkeä. Näiden vaalikausien aikana eroja on myönnetty toisiin tehtäviin siirtymisen vuoksi kymmenen kertaa.

Puolueista toiseen tehtävään siirtymisissä kärkeä pitää kokoomus yhdeksällä eropyynnöllä vaalikaudesta 2011–2014 tähän päivään saakka. Keskustan ja SDP:n molempien kansanedustajista viisi on hakenut eroa eduskunnasta toiseen työhön siirtymisen vuoksi.

Kansanedustajuudesta eroamisessa ajankohdalla on merkitystä.

”Eniten kritisoin sitä, jos tulee valituksi, ja lähes heti jättää eduskunnan. Tästä huono esimerkki tämän vaalikauden alusta on Sanna Marin”, Grönlund toteaa.

Grönlund suhtautuu kansanedustajien eropyyntöihin myös ymmärtäen.

”Nykyaikana neljä vuotta on aika pitkä aika, ja kansanedustajat ovat usein luonteeltaan uraorientoituneita. Heillä on vahva kilpailuvietti, koska aika harva niin sanotusti normaali ihminen jaksaa lähteä mukaan politiikkaan”, hän sanoo.

Kansanedustajan siirtyessä Euroopan parlamenttiin kansanedustajuus ei pääty, vaan toimi keskeytyy. Tällä vaalikaudella siirtymisiä Euroopan parlamenttiin on tapahtunut eniten vaalikauden aikana tähän mennessä, 11 kappaletta.

Grönlundin mukaan listavaalijärjestelmä pakottaa puolueet toimimaan rationaalisesti ja maksimoimaan äänimäärät.

Euroopan parlamenttiin siirtyminen keskeyttää kansanedustajan toimen perustuslain 28. pykälän perusteella, eikä varsinaista eroa tarvitse pyytää. Kuva: Alexis HAULOT

Historiassa kansanedustajat ovat siirtyneet usein eri läänien maaherroiksi. Eduskunnan kirjaston tietopalvelun tilastoista löytyi historiasta myös mielenkiintoisia poimintoja.

Esimerkiksi Kansallisen edistyspuolueen kansanedustaja Jalmari Jyske siirtyi vuonna 1922 Suomen 12. yleisen maatalousnäyttelyn sihteeriksi. Samaisen puolueen edustaja Aarne Sihvo puolestaan sai eron kansanedustajan toimesta vuonna 1920 pitkän ulkomaanmatkan ja Puolustusvoimien vakinaiseen palvelukseen astumisen vuoksi.

Grönlundin mukaan myös inhimillinen näkökulma tulee huomioida.

”Voihan se myös olla niin, että kansanedustajat ajattelevat, että on inhimillistä antaa ero, kun ihminen haluaa eteenpäin elämässään. Että voisihan minullekin käydä näin”, hän toteaa.

Grönlund luottaa eduskunnan arviointikykyyn.

”Puhemiesneuvosto ja eduskunta pitävät kiinni tarkkaan periaatteistaan, sen tiedän” Grönlund kuitenkin painottaa.