• Stubbia on syytä kadehtia seuraavaan sotaan valmistautuvassa Euroopassa ‒ eikä vain siksi, että hän on niin sanavalmis

    Halukkaiden koalitiota tarvitaan, kun EU-maat vahvistavat puolustustaan, mutta sen toimintakyky on kyseenalainen.
    Kuva: Timo Filpus
    Pääkirjoitus|Politiikka
    19.2.202605:30
    Pääkirjoitus
    Tapio Nurminen

    Ensi viikolla tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun Venäjän panssarit vyöryivät Ukrainaan. Putinin hyökkäyssota on siitä lähtien hallinnut EU-maiden, myös Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

    Ukrainaa on yhdessä USA:n kanssa tuettu taloudellisesti ja sotilaallisesti. Venäjää on samaan aikaan yritetty heikentää ja painostaa pakotteilla.

    Kaikella tällä on tähdätty siihen, että sota loppuisi hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Ukrainan kannalta siedettävällä tavalla. Nyt, kun jonkinlaista aselepoa runnotaan USA-vetoisesti, hyvä tavoite tuntuu luisuvan käsistä.

    Yhdysvaltain nykyhallinnon ja Euroopan näkemykset siitä, miten laitonta hyökkääjää pitää kohdella, eivät edelleenkään kohtaa.

    Yhdysvaltain nykyhallinnon ja Euroopan näkemykset siitä, miten laitonta hyökkääjää pitää kohdella, eivät edelleenkään kohtaa. Suurin kärsijä on Ukraina.

    Lisää aiheesta
    • Venäjältä puuttuu muun muassa poliiseja ja terveydenhuollon työntekijöitä. Ukrainassa on kaatunut noin 170 000 venäläistä.

      Yhteiskunta | Ruletti pyörii: Venäjän alueiden velat ovat ennätyslukemissa, henkivartijoita tarvitaan ja pakkaa sekoittavat Ukrainan veteraanit

    Jo pelkästään tähän haasteeseen vastaaminen on kova savotta eurooppalaisille johtajille. Eikä tilanne missään tapauksessa helpotu, kun Venäjän hyökkäys saadaan tavalla tai toisella pysäytettyä.

    Toisin kuin muut Euroopan johtajat Alexander Stubb voi  nykyisessä myllerryksessä keskittyä linjaamaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ilman sisäpoliittisia paineita.
    Toisin kuin muut Euroopan johtajat Alexander Stubb voi nykyisessä myllerryksessä keskittyä linjaamaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ilman sisäpoliittisia paineita. Kuva: Timo Filpus

    Itse asiassa aselepo voi olla alku entistä vaarallisemmalle aikakaudelle, jossa länsi ja Venäjä voivat ajautua avoimeen sotaan. Sen todennäköisyys vain kasvaa, jos transatlanttinen yhteistyö murenee. Näin arvioi Ulkopoliittisen instituutin Hiski Haukkala yhdessä Rand Corporationin Samuel Charapin kanssa tuoreessa Foreign Affairs -lehdessä.

    Lisää aiheesta
    • Naton pääsihteeri Mark Rutte puhui viime viikolla europarlamentaarikoille Brysselissä.

      Turvallisuus | Trumpin mielitietty, Naton Mark Rutte, alkaa olla Euroopalle enemmän uhka kuin mahdollisuus

    Euroopan halukkaiden koalitio yrittää vastata sekä akuutteihin että tuleviin haasteisiin. Vetovastuu on Saksan, Ranskan ja Britannian johtajilla.

    Pienen maan johtaja on askeltanut ykkösketjun vanavedessä ja paikoin jopa edellä, kun Ukrainaa on pönkitetty.

    Suomella ja presidentti Alexander Stubbilla on ollut näissä ponnisteluissa iso rooli ja on varmasti myös jatkossa. Pienen maan johtaja on askeltanut ykkösketjun vanavedessä ja paikoin jopa edellä, kun Ukrainaa on pönkitetty ja kun USA:n nykyhallinnon öykkäröinteihin on vastattu.

    Asioita taitavasti tiivistävä ja suhteita maailman johtajiin sujuvasti luova Stubb on ollut kansainvälisissä tiedotusvälineissä kysytty ja aktiivinen kommentoija. Se on osaltaan lisännyt presidentin henkilökohtaista ja samalla myös Suomen painoarvoa, kun ulko- ja turvallisuuspoliittisia haasteita taklataan.

    Tämä kuva kertoo paljon Suomen kokoaan suuremmasta painoarvosta. Presidentti Stubb on ainoana pienen EU- ja Nato-maan edustajana Valkoisen talon pöydässä neuvottelemassa Venäjän hyökkäyssodan lopettamisesta presidentti Donald Trumpin kanssa.
    Tämä kuva kertoo paljon Suomen kokoaan suuremmasta painoarvosta. Presidentti Stubb on ainoana pienen EU- ja Nato-maan edustajana Valkoisen talon pöydässä neuvottelemassa Venäjän hyökkäyssodan lopettamisesta presidentti Donald Trumpin kanssa. Kuva: Riikka Hietajärvi/Suomen Washingtonin-suurlähetystö/Tpk

    Henkilökohtaisten vahvuuksiensa lisäksi Stubbilla on näissä ponnisteluissa yksi ratkaiseva etu. Halukkaiden koalition johtotriolle ja samalla koko koalitiolle se saattaa olla ratkaiseva heikkous.

    Suomen perustuslaki ja viime vuosien poliittinen käytäntö takaavat sen, että Stubb voi keskittyä suvereenisti nimenomaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kansainvälisellä näyttämöllä.

    Kotimaassa riittää se, että kommentoi ajankohtaisia poliittisia vesilasimyrskyjä valtiomiesmäisesti ja käy siipan kanssa maakunnissa tsemppaamassa kansalaisia.

    Stubbin ei tarvitse ryvettää itseään sisäpoliittisessa mutapainissa

    Stubbin ei tarvitse ryvettää itseään sisäpoliittisessa mutapainissa eikä kauhistella, miten kannatusluvut sulavat, kun on pakko tehdä äänestäjiä kirveleviä päätöksiä. Se rooli on Suomessa sälytetty pääministerille, tällä hetkellä Petteri Orpolle (kok.).

    Saksassa liittokansleri, Ranskassa presidentti ja Britanniassa pääministeri vastaa myös sisäpolitiikasta ja saa aina niskaansa suurimman osan tuulettimeen lentäneestä kotimaisesta sonnasta.

    Ranskan Emmanuel Macroniin (oik.) kohdistuu paljon kovempi sisäpoliittinen paine kuin presidentti Stubbiin.
    Ranskan Emmanuel Macroniin (oik.) kohdistuu paljon kovempi sisäpoliittinen paine kuin presidentti Stubbiin. Kuva: Emmi Syrjäniemi

    Juuri nyt kaikkiin kolmeen, Saksan Friedrich Merziin, Ranskan Emmanuel Macroniin ja Britannian Keir Starmeriin kohdistuu poikkeuksellisen kovia sisäpoliittisia paineita. Pahimmassa tapauksessa ne johtavat halukkaiden koalition halvaantumiseen.

    Pahimmassa tapauksessa Euroopan mahtimaiden johtajien kotimaiset paineet johtajat halukkaiden koalition halvaantumiseen.

    EU-johtajilla on siis erityisesti nykyisessä myllerryksessä syytä olla kateellisia Suomen tasavallan presidentille. Osin ehkä myös nykyisen viranhaltian henkilökohtaisten ominaisuuksien vuoksi.

    Oleellisempi valttikortti Alexander Stubbille saattaa kuitenkin olla meidän perustuslakimme, jota erityisesti viime vuosina on tulkittu ja sovellettu niin, että presidentti voi ja hänen suorastaan pitää keskittyä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

    Lisää aiheesta
    • Presidentti Alexander Stubb ja USA:n ulkoministeri Marco Rubio tapasivat lyhyesti heti Rubion lauantaisen puheen jälkeen.

      Ulkomaat | USA:n Rubion ystävyys- ja yhteistyötarjous Euroopalle on päältä kaunis, mutta sisältä jopa pelottavan ontto

    • Elämä autoritaarisen ja ekspansiivisen valtion naapurissa ei ole taiwanilaisille uutta. ”Olemme oppineet olemaan hätääntymättä helposti, mutta emme koskaan pidä rauhaa itsestäänselvyytenä”, Taiwanin Suomen edustaja Freddy Lim vakuuttaa.

      Politiikka ja talous | Taiwanin suhde Kiinaan on ollut hyytävä jo vuosikymmenet – näin tietotekniikan suurvalta näkee kaupan rauhan takeena

      Tilaajalle
    • Suomen Petteri Orpon (toinen vas.) ja Saksan Friedrich Merzin (kirjoittaa) on tasapainoiltava, kun Trumpin USA:han tehdään pesäeroa.

      Ulkomaat | Eurooppa sai erävoiton Grönlanti-kiistassa, mutta tanssi Trumpin pillin tahdissa jatkuu ‒ ja tulee kalliiksi

    Artikkelin aiheet
    Alexander Stubb
    ulko- ja turvallisuuspolitiikka
    Euroopan unioni
    Ukrainan sota
    Venäjän hyökkäys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Talous | Työllisyys kasvaa, mutta päättäjien ja äänestäjien on pidettävä mielessä, että Suomi syö yhä enemmän kuin tienaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa