• Yle joutuu ottamaan syytökset todesta puolustaessaan budjettiaan

    Yleisradiota syytetään nyt vihervasemmistolaisuudesta. Myös metropolin ajatusmaailma tuntuu sille muuta maata läheisemmältä. Yhtiön johdon pitää pysyä poliitikkojen paineen edessä lujana, mutta peiliinkin kannattaa katsoa. Olisiko niin, että osa syytöksistä on ihan totta.
    Pääkirjoitus|Politiikka
    9.12.202207:17
    Kolumni
    Jouni Kemppainen

    Yleisradio on ajautunut jälleen poliittisen kiistelyn kohteeksi. Molemmat suuret oppositiopuolueet kokoomus ja perussuomalaiset olisivat valmiit leikkaamaan valtion mediayhtiön seuraavan vaalikauden rahoituksesta.

    Ylen johdolle porvaripuolueiden kritiikki on hankala paikka erityisesti nyt, kun julkisia menoja ollaan joka tapauksessa leikkaamassa

    Perussuomalaiset on ollut tyytymätön Ylen uutislinjauksiin ja ohjelmapolitiikkaan jo pitkään. Puolueen kannattajien mielestä erityisesti Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminta on värittynyttä.

    Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavion mukaan Yleisradiosta on tullut vihervasemmiston ääni. Puolueen lääke tähän olisi se, että Ylen 600 miljoonaan euroon nousevasta rahoituksesta leikattaisiin neljännes pois.

    Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavion mukaan Yleisradiosta on tullut vihervasemmiston ääni.

    Myös kokoomus ajaa lähes yhtä suurta leikkausta Ylen budjettiin, vaikka ei suoraan arvostelekaan yhtiön ohjelmia.

    Kokoomus perustelee säästöesitystään julkisen talouden kriisillä ja yksityisen median aseman turvaamisella. Aivan tuntemattomia arviot vihervasemmistolaisuudesta eivät ole porvarienkaan riveissä.

    Oikeistopuolueet eivät ole ajatuksineen yksin. Arvostelijoita on muuallakin. Monet kaupalliset kilpailijat ovat avoimesti syyttäneet Yleisradiota markkinahäiriöiden aiheuttamisesta.

    Maa- ja metsätaloustuottajien etujärjestö on kritisoinut kirpeästi Yleä ympäristöuutisoinnissa ja omistussuojan sivuuttamisesta.

    Maaseudulla Ylen tarjontaan ollaan muutenkin huomattavasti pääkaupunkiseutua tyytymättömämpiä. Kun Ylen palveluihin pääkaupunkiseudulla oli keväällä tyytyväisiä lähes 60 prosenttia kansalaisista, maaseudulla heitä oli vain runsaat 40 prosenttia (MT 6.4.). Tilanne on ollut samanlainen myös aiempina vuosina.

    Vaikka Ylen aluetoiminnassa työskentelee yli 400 journalistia, maakuntien elämänmuotoon, maaseudun arvostukseen ja elinkeinoihin Yle ei tunnu saavan otetta millään.

    Kun Yleisradiota syytetään vihervasemmiston ja metropolin ajatusmaailman ylitarjonnasta, voisiko taustalla olla niinkin yksinkertainen asia, että väitteet ovat ainakin osaksi totta.

    Yhtiön hallintoneuvoston kokoomuslainen puheenjohtaja Arto Satonen on kuitenkin kotoisin Sastamalasta ja hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen on entinen Elinkeinoelämän valtuuskunnan pomo. Myös toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila on muun muassa Elinkeinoelämän hallituksen jäsen.

    Aivan suoraan kolmikkoa ei voi vihervasemmistoon eikä edes pääkaupunkiseutuun liittää.

    Poliitikkojen kritiikin suhteen yhtiön pitää pysyä lujana, mutta tämänkaltaiseen keskusteluun Yleisradion ei olisi pitänyt ajautua.

    Varsinaisesta journalismista erityisesti poliitikkojen on syytäkin pysyä erossa.

    Aivan toinen asia on, mitä tilanteelle voi tehdä. Varsinaisesta journalismista erityisesti poliitikkojen on syytäkin pysyä erossa.

    Ylen toimittajien ammattitaitoa tai pyrkimystä totuuteen ei ole syytä kiistää. Sen sijaan näkökulmat, alueelliset aiheenvalinnat ja esimerkiksi ympäristöasiantuntijoiden monipuolisempi käyttö ovat asioita, joihin ainakin toimitusten johdon on mahdollista vaikuttaa.

    Ilmastonmuutoksen vastustaminen ei ole vasemmiston ja vihreiden yksinoikeus. Hyviä ja monipuolisia keinoja on tarjolla muualtakin. Jopa maaseudulta, jonka metsiin ja maaperään hiili paljolti sidotaan.

    Kirjoittaja on MT:n päätoimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Yle lähettää jalkapallon MM-kisoista 42 ottelua suorana, MTV vastaavasti 22.

      Radio ja TV | Kuinka kalliiksi kiisteltyjen Qatarin MM-kisojen tv-oikeudet tulevat veronmaksajille? – ”Sama periaate koskee sisältösopimuksia yleisemminkin”

    • Yleisradion ensimmäinen kuuluttaja radiossa oli Alexis af Enehjelm. Reportterin työhön kuului myös erikoisempia haastatteluita, kuten kuvasta näkyy.

      Musiikki | Tiesitkö, että MTK oli perustamassa Yleisradiota? Tästä muusikosta tuli kansakunnan rakastama radioääni

    • Kansainvälistä mediahuomiota Juha Blomberg sai vuonna 2015, kun hänen juontamaansa Luonto-Suomeen soitti itse tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

      "Esitän välillä radiossa vähän tyhmempää kuin olen, sitähän kuuntelijat rakastavat", kokenut radiotoimittaja kertoo

    • Ylellä on luontotoimittajia runsaasti ja lisäpalveluita ostetaan tarvittaessa ulkoa. Metsäalan tietämys taitaa olla niin ja näin kun kysymyksessä on puun jalostus ja kaikki siihen liittyvä, kirjoittaa Mauri Kaaja.

      Lukijalta: Ylen Metsäradiosta on tehty Luontoillan jatke – metsästä ansiotulonsa saavat eivät enää pääse ääneen: "Metsä nähdään vain luontona ja virkistyskohteena"

    • Metsäradio elää kuulijoiden mukana

    Artikkelin aiheet
    Yle
    mediapolitiikka
    budjettileikkaukset
    poliittinen kritiikki
    vihervasemmistolaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa