• Kuntaliitosten perustuttava todelliseen tarpeeseen

    Liitokset ovat viime vuosina vähentyneet, mutta nyt keskustelua niistä taas viritellään.
    Manner-Suomessa on 292 kuntaa. Ahvenanmaan kunnat mukaan lukien kuntia on 308.
    Manner-Suomessa on 292 kuntaa. Ahvenanmaan kunnat mukaan lukien kuntia on 308. Kuva: Jarno Mela
    Pääkirjoitus|Yhteiskunta
    25.5.202606:00
    Pääkirjoitus
    Jussi Orell

    Velkaantumiskeskustelun ja pienempien politiikan pintakuohujen alla on käynnistynyt keskustelu kuntien tulevaisuudesta.

    Liitosten määrä on vähentynyt merkittävästi 2010-luvun taitteen kiivaista vuosista. Pertunmaa liittyi Mäntyharjuun viime vuonna, mutta tänä vuonna liitoksia ei ole toteutunut.

    Painetta niihin on kuitenkin lisätty. Ensin Kuntaliiton kokoomustaustainen toimitusjohtaja Minna Karhunen totesi, ettei kaikkien kuntien jatko itsenäisenä ole realistista (HS 24.4.). Pääministeripuolue kokoomuksen puoluehallitus esitteli pari viikkoa sitten esityksensä puolueen tavoiteohjelmaksi. Mallissa kunnat jaettaisiin ydinkuntiin ja lähikuntiin. Lähikunnalla olisi vähemmän tehtäviä kuin ydinkunnalla.

    Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra on väläyttänyt samankaltaista mallia, jossa kunnat jaettaisiin ydinkuntiin ja ympärillä toimiviin identiteettikuntiin.

    Kunnat voivat tehdä laajaa yhteistyötä jo nyt.

    Kunnat voivat tehdä laajaa yhteistyötä jo nyt. Se ei ole ollut kustannusjakoineen aina helppoa. Vääntöä on myös hyvinvointialueiden palveluverkoston karsimisessa.

    Ei ole sanottua, että kunnat löytäisivät jouhevasti yhteisen näkemyksen roolijaosta. Ydinkunnilla pitäisi olla varmuus rahoituksesta voidakseen tarjota palveluja myös lähikuntien asukkaille. Julkisen talouden ahdingossa valtionosuuksien kasvuun on vaikeaa luottaa.

    Valtionosuuksien kasvuun on vaikeaa luottaa.

    Tällöin vaihtoehdoksi jäisi kuntaveron korotus, jota monet kunnat karsastavat. Joissain tapauksissa voi tuntua helpommalta lyödä hynttyyt yhteen kuin yrittää sopia keskinäisestä työnjaosta. Se voi olla yksi ydinkuntaesitysten tausta-ajatuksista.

    Kuntien talouden on oltava kunnossa, jotta ne pystyvät tuottamaan riittävät palvelut. Siksi avauksia kuntakentän uudistamiseksi ei kannata suoralta kädeltä tyrmätä. Keskeisempää olisi kuitenkin ensin määritellä, mitä kuntien voidaan olettaa tarjoavan asukkailleen. Palvelulupauksen jälkeen on helpompi käydä keskustelua rakenteista.

    Katseet kohdistuvat kuntien tulevaisuutta pohtivaan parlamentaariseen työryhmään, jonka raportin odotetaan valmistuvan syksyllä 2027. On hyvä muistaa, että valtio voi puuttua kuntien itsenäisyyteen jo nyt kriisikuntamenettelyn kautta.

    Lisää aiheesta
    • Kuntaliitokset vievät päätöksentekoa yhä kauemmaksi kuntalaisesta. Kuvituskuva.

      Politiikka | Kunta on lähidemokratian yksikkö, ei palvelutehdas

    Artikkelin aiheet
    kuntaliitokset
    kuntien tulevaisuus
    kuntatalous
    julkinen talous
    paikallishallinto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle