Uhkat ovat EU:lle nyt suuri mahdollisuus, mutta uutta nousua ei tule pelkillä aseilla ja sotilailla

Toukokuun kahdeksas ja yhdeksäs ovat tärkeitä päiviä Euroopalle. 80 vuotta sitten, 8. toukokuuta, miljoonia ihmisiä murhannut Saksan natsidiktatuuri päättyi. Viisi vuotta myöhemmin, 9. toukokuuta, Ranskan ulkoministeri Robert Schuman teki esityksen Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta.

Yhteisöön tulivat Ranskan lisäksi mukaan Länsi-Saksa, Italia, Alankomaat, Belgia ja Luxemburg. Sen tavoitteena oli torjua uusi sota. Schumanin aloite loi perustan nykyiselle Euroopan unionille. Siksi Eurooppa-päivää vietetään 9. toukokuuta.

Nykyisessä uhkaavassa murroksessa juhlimistakin tärkeämpää on muistaa, mitä kaikkea Euroopassa tapahtui ennen Saksan antautumista ja Schumanin julistusta ja verrata sitä lähihistoriaan. Yhtäläisyyksiä riittää.

Vapaat demokratiat ovat viime vuosina olleet kehnossa jamassa. Diktatuurin taipuvaiset autokraatit tai suoranaiset diktaattorit jyräävät. Poliittisten äärilaitojen vetovoima kasvaa. Maltillisten enemmistöhallitusten muodostaminen on joko vaikeaa tai mahdotonta.

Samaa nähtiin ja koettiin maailmansotien välisenä aikana.

Kansainvälisillä sopimuksilla ja monenkeskisellä yhteistyöllä pyyhitään nyt pöytää. Kansainvälisten järjestöjen sitova voima hiipuu. Juuri sitä autokraatit, diktaattorit ja Donald Trump haluavat.

Vuonna 1918 sodan hävinneelle Saksalle yritettiin turhaan panna suitset kansainvälisillä sopimuksilla ja taloudellisella yhteistyöllä. Sama virhe toistettiin 1991 Venäjän kohdalla, kun Neuvostoliitto hajosi. Karuja seurauksia on nähty sekä Georgiassa että Ukrainassa.

Myöntyväisyyspolitiikka ja silmien sulkeminen tosiasioilta tasoitti tien Hitlerin tuhoamiskoneistolle. Samaa tietä on kuljettu 2014 Krimin valloittaneen ja 2022 Ukrainaan hyökänneen Vladimir Putinin kanssa.

Myöntyväisyyspolitiikka voi myös johtaa rauhaan, joka on sietämätön Ukrainalle ja koko Euroopalle. EU-Eurooppa repeää kahtia, jos tai kun USA:n ja Venäjän taloudellinen yhteistyö rauhan myötä tiivistyy.

Eurooppa on lisäksi kaikkea muuta kuin valmis kohtaamaan asetelman, jossa USA vetäytyy Euroopasta ja sodalla osan tavoitteistaan saavuttaneen Venäjän uhka kasvaa. Yhdysvaltain tukeen on luotettu sokeasti ja samalla on suljettu silmät Putinin valloitushaluilta.

Synkkiä uhkia on siis paljon, mutta EU-vetoisen Euroopan on uskottava itseensä ja käännettävä uhkat mahdollisuudeksi. Kuulostaa haljulta haaveelta, mutta ei välttämättä ole sitä.

Oman itsenäisen ja vahvemman puolustuksen eteen tehdään jo paljon. Toki enemmän ja nopeammin pitäisi, ja toisaalta aseet yksin eivät riitä.

Kun Trump riehuu tulliensa kanssa, EU:n pitää panostaa sisämarkkinoiden esteiden purkamiseen ja kauppasopimusten solmimiseen kolmansien maiden kanssa. Potentiaalisia uusia liittolaisia löytyy, koska Trump on kelju kaikille. EU voi nousta johtotähdeksi, jos jäsenmaat ymmärtävät luopua kaikkein egoistisimmista tavoitteistaan.

Demokratiaa murentavien ääriliikkeiden nousun katkaisemiseen Eurooppa tarvitsee vahvan talouden lisäksi tiukkaa, mutta tolkullista ulkomaalaispolitiikka. Myös tässä suhteessa tilanne on kaikkea muuta kuin toivoton.

Kun Euroopan nykyiset johtajat toivottavasti nyt yrittävät muuttaa uhkat mahdollisuuksiksi, Schumanin julistuksen lisäksi on hyvä pitää mielessä Saksan ensimmäisen liittokanslerin Konrad Adenauerin sanat vuodelta 1949. Kun natsihallinnosta vapautuneen Saksan liittotasavallan perustuslaki oli hyväksytty, Adenauer totesi, että ”liittoutuminen vapaan maailman kanssa” on Saksalle demokratian menestymisen ehdoton edellytys.

Nimenomaan EU-Euroopan on nyt huolehdittava, että vapaa maailma puhaltaa yhteen hiileen ja liittoutuu entistä tiiviimmin. Samalla on syytä tehdä kaikki voitava, jotta USA:n ja vapaan maailman välinen kuilu ei kasva liian suureksi.