IT-alan uratykki Liisa Lindroth ei arvannut, mihin elämä vie ‒ nyt hän pyörittää huippukokkien arvostamaa puutarhaa

Puutarhurin homma ei näyttänyt pikkutytön silmissä kovin hohdokkaalta, mutta sitä Liisan isä ja äiti tekivät Turun Maariassa. Kun tytär oli kahdentoista, vanhemmat sanoivat, että hän saisi nyt mennä kasvihuoneeseen töihin.

”Olin työtä, likaa, kuumuutta ja märkyyttä vieroksuva henkilö. Ehdotin, että mitä jos menisinkin kesätöihin Turun torille ja myisin puutarhan tuotteita siellä. Vanhemmat saisivat tuotosta 90 prosenttia ja minä kymmenen. Niin tapahtui, ja Turussa on edelleen meidän torikauppa”, Liisa Lindroth nauraa.

Liisalla oli jo tuolloin visio, että hän ei missään nimessä ryhdy puutarhuriksi eikä mene naimisiin puutarhurin kanssa. Mutta elämä johdatti toisin. Siinä ovat olleet pelissä niin sattumat, osaaminen, verkostoituminen kuin oikeaan hetkeen tarttuminen.

Lukiossa Liisa tapasi Hannun, ja toisena vuonna lempi leimahti.

”Hannun äiti tiesi heti, että Hannu oli löytänyt kohtalonsa Maariasta. Hannu oli pienestä pojasta asti selittänyt, että hänestä tulee isona puutarhuri, vaikka Hannun isällä oli automaalaamo Turussa”, Liisa kertoo.

Hannu opiskeli Lepaalla puutarhuriksi ja Liisa Åbo Akademissa tietojenkäsittelyä. Pari avioitui ja nuori rouva eteni urallaan myynnin johtotehtäviin kansainvälissä it-alan yrityksissä. Perheeseen syntyi kaksi lasta, Eero ja Eevi. Kesäisin Liisakin teki puutarhurin töitä sivutoimisena.

Lindrothit viljelevät toistakymmentä erilaista salaattilajiketta, joista jääsalaatti ikisuosikki, mutta rinnalle pyrkivät muutkin, kuten tammenlehti tai lollo rosso. Kuva: Suvi Elo

1996-luvun lopulla pariskunta perusti oman Lindrothin puutarhan Maariaan, Liisan kotipuutarhan naapuriin. Hannu alkoi kasvattaa omaa yritystä.

2000-luvun alussa Lindrotheja houkuteltiin myymään tuotteitaan myös Turun kauppahalliin. "Menimme sinne, mutta se oli täydellinen pannukakku. Semmoinen hyöty siitä kuitenkin oli, että hallikauppaa varten syntyi brändi Deliverde. Tuotemerkit puutarhapuolella olivat tuolloin vielä harvinaisia.”

Nyt Deliverden tuntevat varsinkin ravintola­maailmassa kaikki huiput.

Kasvihuoneessa yrtit kasvavat useassa tasossa. Kuva: Suvi Elo

Samoihin aikoihin sattui niin, että kun Liisa kävi hakemassa kollegalta parvekeorvokkeja, tämä houkutteli naisen ostamaan myös yrttipistokkaita.

”Tulin kotiin tuhannen pistokkaan kanssa, joita emme osanneet viljellä, myydä tai käyttää. Siinä sitten sekoiltiin ja epäonnistuttiinkin. Siihen aikaan tunnettiin lähinnä tilli, persilja ja ruohosipuli, ja meillä oli kaikenmaailman intianminttua. Monet kerrat ajattelin, että tähän tämä loppui.”

Mutta ei loppunut, vaan tuoreet yrtit olivatkin tie ravintolamaailmaan. Ne alkoivat kiinnostaa ravintoloita ja sitä myötä kuluttajiakin. EU-ajan alkutaipaleella yrtit olivat tuulahdus eurooppalaisuutta.

”Ravintolabisnes on ollut meille hauska lisä. On ollut mielenkiintoista huomata, että me ei olla pelkkiä tuottajia, vaan osa ihanaa ruokaelämystä, jonka asiakkaat saavat, olipa kyse kahden Michelin-tähden Palacesta tai tavallisesta lounasruokalasta. Kun ravintolat ovat asiakkaitamme, kuka tahansa Suomen huippukokeista voi kävellä ovesta sisään.”

Kasteluvesi kiertää kasvihuoneissa sataprosenttisesti eli jätevettä ei synny lainkaan. Kuva: Suvi Elo

Kun Hannu kasvatti sitkeästi puutarhaa, Liisa loi uraa toisaalla. Liisasta tuntui, että hän oli aina väärässä paikassa, sillä it-alan myyntiryhmien vetäjälle kuka vain saattoi soittaa mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

Kun Liisa sitten joutui loukkaantumisen takia pitkälle sairauslomalle vuonna 2007, hän päätti, että nyt saa riittää. ”Tulin järkiini ja jäin tähän. Irtisanouduin karkauspäivänä 2008 ja aloitin uuden elämän aprillipäivänä.”

It-alalla Liisan päätös herätti suurta hämmästystä. ”Tuntui, että olisi ollut uskottavampaa, jos olisin lähtenyt Afrikkaan lähetyssaarnaajaksi kuin että omaan kauppapuutarhaan töihin.”

Kun Liisa siirtyi oman yrityksen leipiin, hiukan myöhemmin mukaan tuli myös poika Eero. Hän oli äitinsä tapaan opiskellut tietotekniikkaa ja tietoliikennettä, mikä sopii hyvin nykypäivän puutarhayrittäjälle.

Siitä alkoi puutarhan laajentuminen. Lindrothit rakensivat 2012 ensimmäisen ympärivuotisen kasvihuoneen, laajensivat lisää ja vuonna 2017 vielä isommin. Kasvihuonealaa on nyt reilut kaksi hehtaaria ja avomaaviljelyä kolme.

”Jos ei olisi tullut koronaa ja sotaa, oltaisiin tehty seuraavakin laajennus. Kriisit ovat hyydyttäneet toimintaa aika paljon.”

Lindrothit olisivat kasvattaneet kasvihuonealaa entisestään, elleivät viime vuosien kriisit olisi iskeneet niin kovin yritykseen. Kasvihuoneala on nykyisin noin kaksi hehtaaria. Kuva: Suvi Elo

Koska ravintolat ovat Lindrothien tärkeitä asiakkaita, koronarajoitukset iskivät puutarhaan täysillä. Liisalla ei ole rajoitusten säätäjistä kovin hyvää sanottavaa. Hänet tunnetaankin Rouva Suorasuuna.

”Koronasäädökset olivat ihan idioottimaisia. Niissä ei ollut mitään logiikkaa. Ajattelimme, että kun korona on ohi, niin ei voi olla pahempaa.”

Vaan kyllä voi. Tuli Ukrainan sota, energiakriisi ja vielä turpeen kielto.

”Viime syksynä näytti siltä, että tulee ihan katastrofi. Ei kukaan ajatellut, että sähkön hinta voi nousta 20-kertaiseksi. Jos me olisimme valottaneet kasvihuoneita joulukuussa normaalisti, niin sähkölasku olisi ollut 500 000–600 000 euroa. Se on neljän miljoonan euron liikevaihdon yritykselle ihan mahdoton kulu.”

Niinpä yritys säästi sähköä, jopa 47 prosenttia. Niin ovat tehneet muutkin kauppapuutarhat ja osa on sulkenut ovensa talveksi tai supistanut tuotantoa.

”Olemme laskeneet, paljonko voimme käyttää sähköä. Tuotanto supistuu, sillä fakta on, että kasvit eivät pimeässä kasva.”

Niille, jotka kritisoivat, miksi Suomessa sitten pitää kasvattaa yrttejä ja vihanneksia talvella kasvihuoneissa, Liisalla on vastakysymys.

”Miksi täällä pitää tehdä muovilapioita? Tai laivoja? Tai miksi pitää olla julkinen liikenne? On ihmisten oma valinta, haluaako syödä salaatteja tai tomaatteja talvella, ei siitä pidä syyllistää."

"Viljely pohjoistuu, kun Etelä-Euroopassa on kohta liian kuuma ja vedestä pula. Meillä viljellään vihreällä sähköllä, kierrätetään vesi, pakkausmateriaalit, kasvualustat ja ennen kaikkea pidetään ihmisistä huolta. Ketään ei pidetä töissä aitojen takana. On aika monta syytä, miksi minä söisin kotimaista”, Liisa kuumenee puhumaan ja muistuttaa, että kyllä muutkin yritykset käyttävät sähköä. Harva tekee sisätöitä talvella pimeässä ja kylmässä.

”Kaiken lisäksi meidän kasvihuoneemme ovat huoltovarmuusreservissä. Me voidaan kytkeä valotus pois päältä ja antaa muille toimijoille tilaa, jos sähköstä tulee pula.”

Eikä riittänyt, että sähkön hinta nousi, myös lannoitteiden hinta kipusi pilviin. ”Ensin sanottiin, että hinnat nousevat, niin ostettiin varastoon. Sitten, että nousevat tosi hurjasti, ostettiin lisää. Sitten hinnat laskivatkin. Pahinta on ollut ennustamattomuus, arvaamattomuus.”

”Olemme kokeilleet lähes kaikkea kasvihuoneissa kasvatettavaa, mutta on kovan työn takana, mikä sitten lyö läpi”, Liisa ja Hannu Lindroth toteavat. Kuva: Suvi Elo

Turpeen käytön kiellostakaan Liisalla ei ole hyvää sanottavaa. ”Se on ihan hölmöläisen puuhaa. Muut Pohjoismaat ovat sitä mieltä, että turve on uusiutuvaa energiaa, paitsi Suomi, joka veti pitkää tikkua, että onko.”

”Eihän mekään turvetta polteta, mutta turve on ainutlaatuinen kasvualusta. Onhan se ihan järkkyä, että meidän pitäisi ruveta tuomaan jotain kookosta Aasiasta”, puutarhayrittäjä puhisee.

Suomessa on testattu myös kasvualustaa, jossa on rahkasammalta joukossa. Sitäkin Liisa epäilee. ”Onko sekään ratkaisu, että raavitaan metsistä sammalta?”

Vihreä siirtymä on Suomessa ollut niin nopeaa, että korvaavia ratkaisuja ei ole ajateltu loppuun asti. Liisa arvelee, että myös lämmitysmateriaalista tulee pula. Lindrothien puutarhan uusiutuvan energian polttolaitos käyttää lämmitykseen kaurankuorta ja huonekalutehtaan kierrätyspuumursketta.

Oleg Poliukh on yksi Deliverden lukuisista maahanmuuttajatyöntekijöistä. Kuva: Suvi Elo

Korona ja Ukrainan sota osuivat myös kasvihuoneyrittäjien työntekijöihin. Korkeasesonkina Lindrotheilla on puolensataa työntekijää ja talvella noin 40. Suurin osa on ukrainalaisia, lisäksi pari irakilaista pakolaista, pari vietnamilaista, kaksi virolaista ja yksi latvialainen.

”Ensimmäinen koronakevät oli haastava, kun kukaan ei tiennyt mistään mitään. Nyt olemme saaneet hyvin työntekijöitä, vaikka miehistä on huutava pula. Me kysyimme työntekijöiltämme, aiotteko lähteä sotaan, mutta Ukrainasta tuli selkeä viesti, että älkää tulko tänne, vaan kerätkää voimia ja rahaa jälleenrakennusta varten.”

Sodan alettua Lindrothit sanoivat työntekijöilleen, että jos heidän sukulaisensa haluavat tulla Suomeen, antakaa tulla vaan. Mietitään sitten, mitä tehdään. Lindrothien kautta Suomeen tuli tuolloin 25 ukrainalaista naista ja lasta. Osa heistä on jo palannut maahansa.

”He saivat täältä väliaikaisen suojelun. Tilanne on Ukrainassa taas paha, joten ehkä he tulevat takaisin. Mutta me ei olla sankareita, he ovat”, Liisa korostaa.

Uusiutuvan energian jätteenpolttolaitos tuottaa lämpöä kasvihuoneisiin. Kuva: Suvi Elo

Vaikka pari viime vuotta on tuonut kasvihuoneyrittäjille suuria haasteita, usko yrittämiseen ei ole hiipunut.

”Haetaan säästöä kaikessa mahdollisessa ja yritetään pitää niin hyvät suhteet pankkiin kuin mahdollista. Omin voimin yrityksen pystyssä pitäminen ei onnistu, varsinkin, kun on tehty isoja investointeja ja kasvettu nopeasti. Täytyy nostaa hattua pankille, että ovat ymmärtäneet, että vaikeudet eivät ole omaa hölmöilyä.”

Liisan ja Hannun koti on samassa pihapiirissä kasvihuoneiden kanssa. Samalla kylällä Turun Paimalantien varrella on oikea kasvihuoneiden keskittymä: Liisan kotitilaa Sorrin puutarhaa pyörittää veli Vesa Sorri vaimonsa kanssa, ja sitten on vielä Huiskula ja Lepola.

”Moni ihmettelee, miksi kaikki ovat täällä. Olen vanhana torimyyjänä päätellyt, että tässä on ollut Vähäjoki ja vettä saatavilla ja ainutlaatuinen markkinapaikka Turun tori kahdeksan kilometrin päässä.

Ensin on oltu maanviljelijöitä ja käyty toinen toistensa luona kylässä. Kun yksi on tehnyt kasvilavan, toinen on tehnyt samanlaisen perään, ja sitten kasvihuoneen.”

Liisan mielestä suurin etu keskittymästä on, että puutarhurit ymmärtävät toistensa tekemisiä. ”Kirjoitamme kiltisti nimemme rakennuslupapapereihin. Ymmärrys toisen liiketoimintaan luo synergiaa.”

Sen verran viisaita yrittäjät kuitenkin ovat olleet, että ovat hakeneet puolisonsa kylän ulkopuolelta, Liisa nauraa.

Deliverden salaatit pakataan uudelleen suljettavaan ­muovipussiin ja ne voi syödä sellaisenaan, sillä kasvatuksessa ei käytetä mitään kemiallisia torjunta-aineita. Kuva: Suvi Elo

Toisen palveluksessa it-alalla Liisan piti olla johtoryhmäläisenä valmiina vastaamaan yhteydenottoihin vuorokauden ympäri. Myös yrittäjänä hän on aina töissä.

”Tämä on elämäntapa. Lomallakin jossain ulkomailla saatamme puoli kolmen aikaan aamulla katsoa ipadista Nordpoolin hinnat ja säätää valaistusta kasvihuoneissa. Olin 20 vuotta it-alalla, jota pidetään trendikkäänä, mutta en arvannut, kuinka trendikkäälle alalle päädyinkään. Näillä kilometreillä ajattelee, että kaikella on aikansa ja paikkansa. Oli elämäni paras päätös ruveta puutarhayrittäjäksi.”

Lindrothien puutarhan tulevaisuus näyttää siinä mielessä hyvältä, että Eero-poika on puolisonsa Maijan kanssa puutarhan ohjaksissa Liisan ja Hannun rinnalla.

”Meillä on ihana kombo: vanhempi pariskunta ja nuorempi. Sovitellaan niin, että aina jommat kummat on paikalla. Tuo paljon apua jaksamiseen, kun voi hyvällä omallatunnolla lähteä lomalle.”