
Terävällä kokkiveitsellä ruoanlaitosta tulee huomattavasti mukavampaa, kun kasviksia tai lihaa ei tarvitse hinkata. Vaikka terävä veitsi voi olla liian hätäisissä käsissä vaarallinen, on se kuitenkin tylsää turvallisempi, kun ote on oikea – terävä veitsi leikkaa varmasti, eikä luiskahda leikatessa.
Keittiöveitsiä on markkinoilla kymmeniä eri mallisia ja kokoisia. Perinteiset kokkiveitset ovat pidempiä, mutta niiden rinnalla suosituiksi ovat nousseet japanista kotoisin olevat santoku-veitset. Santokut ovat muodoltaan erilaisia kuin perinteiset kokkiveitset: ne ovat lyhyempiä ja niissä on lähes suora terä.
Santoku tarkoittaa japaniksi kolme hyvettä, jotka ovat viipalointi, kuutioiminen ja pilkkominen. Santokut ovat todella mukavia käyttää niiden muodon vuoksi. Ne sopivat erityisen hyvin kasvisten pilkkomiseen, mutta myös yleisveitseksi kaikenlaiseen ruoanlaittoon.
Santokulla leikatessa terä pidetään usein kokonaan ilmassa. Terä ei usein ole niin kaareva kuin perinteisissä kokkiveitsissä, joten santokulla on helpompi tehdä hakkaavaa liikettä.
Laitoimme testiin yhdeksän santoku-keittiöveistä eri hintaluokissa. Testasimme veitsiä useiden viikkojen ajan erilaisissa arkisissa kokkaustilanteissa. Alta löydät koosteen tunnelmista pitkän testijakson jälkeen sekä tarkempaa läpikäyntiä eri veisten osalta.
Näin monta veistä kerralla testatessa oli helppo huomata, että eroja löytyy yllättävän paljon. Paljon riippuu kuitenkin siitä, mitä etsii.
Jos etsinnässä on veitsi parhaalla hinta-laatusuhteella, olisi oma valintani tässä joukossa ehdottomasti Heirolin Albera. Kyseessä oli todella jämäkkä ja terävä veitsi, josta tulee helposti osa päivittäistä ruoanlaittoa.
Jos taas etsii parasta mahdollista suorittajaa, valitsisin veitsitunkkiini Kai Shunin tai Yaxell Ranin. Näiden välillä punnitsisin sitä, kuinka pitkän veitsen haluaa. Shun on pidempi ja Ran lyhyempi. Ran tuntui kuitenkin käteen itselläni mukavammalta, joten henkilökohtaisesti kallistuisin sen puoleen.
Jos etsii jotain tältä väliltä, eli vahvaa perussuorittajaa, joka palvelee pitkään luotettavasti, katseeni suuntautuisi Macin Superior Santokuun. Tähän on helppo tarttua ja noin sadan euron hinta on todella hyvä tälle veitselle.
Pidemmistä santokuista Global G80 on taas nappivalinta. Huomasin käyttäväni tätä veistä todella paljon arkisessa ruoanlaitossa osin myös siksi, että se on todella helppo pitää puhtaana.
Omassa kategoriassaan tässä testijoukossa on Marttiinin Eräkokki-veitsi. Tämän haluan nostaa esille siksi, että se kulkee mukana todella helposti. Näin ruoan valmistamisessa ei tarvitse tehdä kompromisseja oli sitten missä päin tahansa.
Hinta: 130 euroa
Terän pituus: 16 cm
Paino: 101 g
Fiskarsin Taiten Santokussa on 16-senttinen titaaniterä. Materiaalinsa puolesta Taiten on testijoukon kevyimpiin kuuluva veitsi.
Taitenia on todella mukava käyttää pidempiäkin aikoja sen keveyden vuoksi. Veitsi on todella hyvin painotettu ja istuu hyvin käteen. Kuvioitu kahva helpottaa otteen pitämistä veitsestä kosteillakin käsillä.
Titaani on keveytensä lisäksi todella kestävä materiaali, eikä se ruostu. Fiskars kertoo, että veitsessä on hyödynnetty LZR-EDGE-teknologiaa, jossa leikkuuterään hitsatut titaanikarbiinihiukkaset pitävät terän terävänä neljä kertaa perinteisiä veitsiä pidempään. Testin aikana tätä ei pystytty osoittamaan.
Taitenin terä oli heti pakasta vedettynä terävä ja kasvisten ja lihan leikkaaminen sujui hyvin. Terän kulma tuntui kuitenkin suuremmalta kuin japanilaisten veitsien. Fiskars suosittelee teroittamaan veitsen Fiskarsin hiomakivellä, jossa teroituskulma on 26 astetta. Japanilaisissa veitsissä kulma on tavallisesti 10–15 astetta.
Taitenin terän suurempi kulma vaikuttaa jonkin verran käyttöön, eikä leikkaaminen ole aivan niin pehmeää kuin pienemmällä kulmalla varustetuilla veitsillä.
Kaikkiaan Fiskars Taiten Santoku on todella pätevä yleisveitsi, jonka vahvuus on sen keveys. Veistä on ilo käyttää pidempiäkin aikoja. Toisaalta osa saattaa etsiä juuri hieman painavampaa veistä, joka on omaan käteen sopivampi. Taitenin pysyy oletettavasti hyvänä pitkään, eikä ruostu. Toisaalta keittiöveitsi kannattaa aina kuivata puhdistuksen jälkeen.
Hinta: 70 euroa
Terän pituus: 18 cm
Paino: 200 g
Heirolin Albera Santokussa on 18-senttinen terä ja puinen kahva. Terässä on oliivihionta, joka estää esimerkiksi leikattujen kasvissiivujen tarttumista terään.
Albera on valmistettu saksalaisesta veitsiteräksestä. Veitsi tuntuu erittäin tukevalta kädestä ja kahva on muotoiltu erittäin miellyttäväksi. Albera on tasapainotettu hyvin, joten sitä on mukava käyttää pidempiäkin aikoja.
Alberan terän pieni kulma tekee leikkaamisesta todella miellyttävää. Oliivihiottu terä helpottaa oikeasti leikkaamista, eivätkä esimerkiksi perunasiivut jää kuin harvoin terään kiinni. Tämä yksinkertaiselta vaikuttava ominaisuus tekee työskentelystä paljon mukavampaa.
Alberasta jää laadukas vaikutelma. Kaikkiaan hintaansa nähden Heirol Albera Santoku on erinomainen veitsi, joka tuntuu kovaankin käyttöön tarkoitetulta. Kun terän pitää terävänä, kestää veitsi varmasti pitkään.
Hinta: 70 euroa
Terän pituus: 14 cm
Paino: 85 g
Marttiini on tunnettu erityisesti laadukkaista puukoistaan. Marttiinin valikoimaan kuuluu kuitenkin myös keittiöveitsiä, joista mielenkiintoisimpiin lukeutuu Eräkokki-kokkiveitsi. Vaikka kyseistä veistä ei santoku-veitsenä markkinoidakaan, on se muodoltaan ja kooltaan hyvin samanlainen.
Eräkokki on suunniteltu yleisveitseksi, joka sopii niin koti-, mökki-, retki- kuin asuntoautokeittiöönkin. Parasta veitsessä onkin, että se toimitetaan nahkaisessa tupessa, jossa veitsi kulkee helposti mukana. Näin esimerkiksi lomamökissä ei tarvitse tuskailla tylsien veitsien kanssa, kun oma veitsi löytyy laukusta.
Eräkokki on valmistettu ruostumattomasta teräksestä ja sen kahva on suomalaista lämpökäsiteltyä koivua. Veitsen on suunnitellut Harri Koskinen, joka on halunnut korostaa erityisesti käytännöllisyyttä.
Käytössä huomaa, että Eräkokki on suunniteltu juuri yleisveitseksi. Terän kulma on hieman suurempi, eikä veitsi ole testijoukon terävimpiä. Käytössä veisti on kuitenkin luotettava, eikä sen kanssa tarvitse stressata, kuluuko veitsi liikaa. Hieman lyhyempi terä ja neliömäisempi kahva tekevät veitsestä mukavan käyttää.
Hinta: 109 euroa
Terän pituus: 17 cm
Paino: 150 g
Mac on yksi tunnetuimmista japanilaisista veitsivalmistajista. Testasimme Macin suositun Superior-sarjan santokun, jossa on erikoispinnoite. Veitsi ei muuten eroa Macin perinteisestä santokusta.
Mac ei ulkonäöllään koreile. Kyseessä on puhtaasti käyttöveitsi, jossa on perinteinen kahva, joka sopii moneen käteen. Veitsi on hyvin painotettu ja tuntuu kevyeltä käyttää.
Terä on testijoukon ohuimpia, mikä helpottaa joidenkin raaka-aineiden pilkkomista. Esimerkiksi porkkanoiden viipalointi onnistuu veitsellä vaivatta. Lisäksi pinnoite ehkäisee tarttumista, ja esimerkiksi perunaviipaleet eivät tarttuneet herkästi terään.
Mac suoriutui hyvin niin erilaisten kasvisten kuin lihankin leikkaamisesta. Terä oli hyvin terävä ja se säilytti terävyytensä.
Mac on muotoilultaan yksi testin yksinkertaisimmista. Se ei koreile, eikä kiillä jo pelkän pinnoitteen vuoksi. Kahvakin on muotoiltu perinteiseen tapaan, ja siksi se sopii varmasti moneen käteen. Mac oli yksi testin niistä veitsistä, johon huomasin tarttuvani usein veitsien ollessa telineessä vierekkäin.
Macia voisi kuvailla todella tehokkaaksi työhevoseksi, joka selviytyy paikasta kuin paikasta. Hintaansa nähden kyseessä on erinomainen perusveitsi, joka kestää varmasti oikealla huollolla hyvänä vuosia.
Hinta: 70 euroa
Terän pituus: 16,5 cm
Paino: 143 g
Kai Wasabi Santoku on japanilaisen Kain edullisempaa mallistoa. Kyseessä on japanilaisten veitsien osalta perinteinen käyttöveitsi, mikä tuntuukin heti, kun veitsen saa käteensä.
Veitsi on hyvin geneerinen, eikä se koreile tai pröystäile. Terä on myös hyvin perinteisen mallinen ja veitsi on keskipainoinen. Keskiverto kuvaa tätä veistä hyvin. Veitsi on käyttöjuhta, jossa materiaalit ja käsityö eivät ole keskiössä.
Muovinen kahva sopii hyvin käteen, mutta monien muiden testin veitsien rinnalla Wasabi tuntuu hyvin muoviselta. Veitsi suoriutui hyvin erilaisista testeistä sijoittuen keskikastiin. Onneksi Wasabi on hieman painavampi, koska kevyempänä se olisi vaikuttanut melko halvaltakin.
Kai Wasabi Santoku on veitsi, jonka voisin mieluusti viedä esimerkiksi mökille, mutta jokapäiväiseksi luottoveitseksi en sitä ottaisi. Veitsen hinnassa oli paljon heittoa, joten sen voi saada järkevään tai ei niin järkevään hintaan. Edullisemmalla hinnalla rahalleen saa kyllä vastinetta, mutta käyttömukavuutta hakeville Wasabi ei ole paras valinta.
Hinta: 200 euroa
Terän pituus: 18 cm
Paino: 207 g
Kain Shun Santoku on yksi testin näyttävimmistä veitsistä, mutta samalla myös painavimmista. Kahva on muotoiltu erityisesti oikealle kädelle, mutta vasemmassa kädessä veistä käyttäville on myös erityisesti sille kädelle muotoiltu kahva.
Shun on valmistettu 32-kerroksisesta damascus-teräksestä. Eri kerrokset on helppo erottaa silmällä terän aaltomaisista kuvioista. Shunin terä on hiottu todella terävään 10 asteen kulmaan, mikä näkyy myös käytössä.
Vaikka Shun onkin testin painavin veitsi, ei paino häiritse käyttöä. Veitsi tuntuu todella jämäkältä kädessä ja sen painopiste on täydellinen. Hieman teräosaan ulottuva ote tekee veitsen käyttämisestä todella helppoa ja varmaa.
Shun leikkaa todella hyvin ja sen kanssa työskenteleminen on helppoa ja luotettavaa. Pidempi terä helpottaa suurempien vihannesten tai lihan leikkaamista.
Shun kuului suosikkiveitsiini testissä. Hinta näkyy selvästi veitsen laadussa. Shunia oli todella mukava käyttää ja on helppo ajatella, että se sopii päivittäiseen käyttöön. Kyseessä on todella terävä veitsi, jonka kanssa ei tarvitse ainakaan turhautua.
Tätä veistä on helppo suositella niille, jotka ovat valmiita panostamaan veitseen suuremman määrän rahaa. Tähän veitseen et ainakaan pety ja oikealla huollolla se tulee kestämään vuosia ja vuosia.
Hinta: 40 euroa
Terän pituus: 17 cm
Paino: 84 g
Sataken Houcho Santoku on yksi testin halvimmista veitsistä ja se tuntuu heti, kun veitseen tarttuu. Veitsi tuntuu viimeistelemättömältä: sen puisen kahvan reunat törröttävät, eikä itse teräkään puhuttele. Yllä olevassa kuvassa puinen reuna näkyy selväsi.
Halvasta tuntumasta huolimatta veitsi toimii peruskäytössä ihan hyvin. Veitsi ei kuitenkaan tuntunut olevan terävimmästä päästä, ja suurempia ja kovempia vihanneksia leikatessa sai jo hieman pelätä terän lipsumista veitsen keveyden vuoksi.
Suurin ongelma Sataken Houchossa on se, ettei veitseen saa oikein minkäänlaista tuntumaa. Kahvan muoto ei ole mukava ja liian kevyttä veistä on vaikea käyttää. Fiskarsin ja Marttiinin kevyemmät veitset tuntuvat molemmat jämäkämmältä ja ovat lyhyempiä, mikä kompensoi niiden kohdalla keveyttä.
Sataken Houcho Santoku jäi testissä viimeiselle sijalle. Veitsestä ei jää oikein mitään kerrottavaa. Esimerkiksi Heirolin santoku, jota saa usein tarjouksesta, voittaa jämäkkyydellään Sataken helposti.
Hinta: 190 euroa
Terän pituus: 16,5 cm
Paino: 214 g
Yaxell Ran Santoku on testin painavin veitsi. Samalla se on kuitenkin hieman lyhyempi esimerkiksi Kain Shun-veitseen verrattuna. Tämä tekee Ranista erittäin jykevän. Veitsi tuntuu mukavan metalliselta kädessä ja samalla luotettavalta. Painotus on veitsessä hyvä: painopiste on juuri siinä kohdassa, johon käsi asettuu.
Veitsen kahva on yksinkertaisesti muotoiltu, mutta sellaisenaan hyvin toimiva ja mukava käteen. Pienenä miinuksena todettakoon, että kahvan perällä olevan metalliosan reuna törröttää hieman, mikä on tämän hintaluokan veitsessä mainitsemisen arvoista.
Ranin terä on 64-kerroksista damascus-terästä. Tämä tekee veitsestä näyttävän, mutta myös terävän ja kestävän. Ran oli aistinvaraisesti yksi testin terävimmistä veitsistä ja näin sitä oli ilo käyttää esimerkiksi tomaattienkin viipaloimiseen.
Yaxell Ran Santoku on erinomainen kokkiveitsi ja se näkyy myös hinnassa. Pienellä huollolla, esimerkiksi keraamista teroituspuikkoa käyttämällä, pysyy terä entistä parempana.
Yaxell Ran oli yksi suosikkiveitsistäni testissä. Toki veitsellä on paljon hintaa, mutta lopulta veitsen ominaisuuksia mietittäessä, on veitsi hintansa arvoinen. Tämän hintainen veitsi ei tietysti kaikkien ostoslistalle mene, mutta kannattaa harkita myös arvokkaamman veitsen hankkimista. Eron voi oikeasti huomata, vaikka lopulta myös fiilis tällaisen veitsen kanssa kokkaamisessa on oma lukunsa.
Hinta: 160 €
Terän pituus: 18 cm
Paino: 177 g
Vaikka Globalin veitsi näyttää, että se on tehty yhdestä osasta, on siinä todellisuudessa kolme osaa: terä, ontto kahva ja hiekka, joka on lisätty kahvan sisään tasapainottamaan veistä paremmin. Tasapainotus onkin onnistunut veitsessä tosi hyvin, ja se tuntuu todella hyvältä kädessä, vaikka kahva on testijoukossa kapein.
Parasta Globalin veitsissä on se, että kahva ei ole valmistettu puusta, joten veitsi kestää kovempaakin käyttöä. Samalla metallinen kahva voi kuitenkin olla hieman liukas märkänä, vaikka siinä pieni kuviointi onkin. Kahva kapenee kohti terää, mikä saa veitsen tuntumaan todella hyvältä käytössä.
Testiin valikoitui G80-mallin santoku, jonka terässä on oliivihionta. Tämä auttaa Heirolin Alberan tapaan tilanteissa, joissa esimerkiksi perunaviipaleet meinaavat jäädä terään kiinni. Oliivihiottuja veitsiä nyt pidempään käytettyä voi todeta, että niistä onkin tullut suosikkeja juuri perunoiden leikkaamiseen.
G80 on todella jämäkän tuntuinen sekä erittäin terävä veitsi, joka tuntui koko testin ajan todella luotettavalta ja helpolta käyttää. Terä oli virheetön ja sen hionta oli tasainen koko terän pituudelta. G80:ssä oli koko testiryhmän paras kärki, sillä teroitettu osa kaartui juuri sopivan verran ylös. Näin kärkeäkin pystyy käyttämään hyvin esimerkiksi sipulikuutioiden tekemiseen.
G80 kuului testin pidempien veisten joukkoon. Pituudestaan huolimatta veitsi oli ketterä käyttää ja veitsi pysyi koko pituudeltaan kontrollissa. Kahva rohkaisee tarttumaan veitseen siten, että etusormi ja peukalo asettuvat muutaman sentin terän puolelle. Tämä ote onkin hyvä ja tukeva kaikkia vastaavia veitsiä käyttäessä – kunhan pitää huolen, että kyseiset sormet eivät lähde harhailemaan.
Kokonaisuudessaan Global G80 on erinomainen veitsi, joka kestää jo pelkästään materiaaliensa puolesta käyttöä. Täysin metallinen rakenne tekee puhdistamisesta helpompaa. G80 oli yksi niistä testin veitsistä, jotka ottaisin mieluusti päivittäiseen käyttöön. Veitsen muotoilu voi jakaa mielipiteitä, mutta suorituskykynsä puolesta siinä ei ole mitään valitettavaa.
– Keittiöveitset kannattaa pestä aina käsin ja kuivata hyvin ennen varastointia.
– Älä pese keittiöveistä tiskikoneessa.
– Keittiöveitsi on hyvä teroittaa kevyesti joka käyttökerran jälkeen. Helpoimmin se hoituu esimerkiksi keraamisella teroituspuikolla, jossa vain muutama veto riittää.
– Jos terä on tylsynyt enemmän, kannattaa teroitukseen voi käyttää hiomakiveä. Veitsien teroitusta hiomakivellä kannattaa harjoitella, sillä näin veitsiä voi huoltaa myös kotona, eikä veitsiä tarvitse teroituttaa.
– Keittiöveitset kannattaa säilyttää joko niiden omissa pakkauksissa tai veitsitukissa, jotta terä ei vahingoitu. Markkinoilla on esimerkiksi vetolaatikkoon suunniteltuja telineitä, jotka pitävät veitset suojassa.
– Älä käytä ohutteräistä keittiöveistä jäisten raaka-aineiden leikkaamiseen.