• Ihanan maalaismiljöön kruunaa herkullinen ruoka

    Lampaita, keittolounasta, hyvää kahvia, maukas jälkiruoka ja ystävällinen palvelu. Mitä muuta muka täydellinen hetki kesäkahvilassa vaatii?
    Kesäkeitto ei vetänyt vertoja oman mummoni versiolle, mutta se oli silti oikein hyvää.
    Kesäkeitto ei vetänyt vertoja oman mummoni versiolle, mutta se oli silti oikein hyvää. Kuva: Aida Salminen
    Ruoka|Ravintolat
    2.8.202622:00
    Arvio
    Aida Salminen

    Pitkän hiekkatien päässä, metsän reunassa pilkistää keltainen torppa. Lampaat määkivät metsälaitumella ja vanhassa pihapiirissä tuoksuu ruusu. Vastaanotto on lämmin, kun astun sisään taloon.

    Villa Ahlberg on vanha Tuusulan pappilan torppa, joka on rakennettu vuonna 1912. Rakennusta on entisöity vanhaa kunnioittaen, ja siitä on saatu luotua varsin tunnelmallinen tila. Talo on sisustettu jugend-henkeen.

    Villa Ahlbergissa on kesäkahvilan auki ollessa tarjolla vaihtuva lounaskeitto. Tällä viikolla se oli oma suosikkini, kesäkeitto. Kesäkeiton kylkeen tarjolla oli hapanjuurileipää ja sen päälle hummusta ja voita. Kahvi kuului myös hintaan. Hintaa tälle lystille tuli 12 euroa.

    Keltamullalla maalattu talo on kaunis sekä ulkoa että sisältä.
    Keltamullalla maalattu talo on kaunis sekä ulkoa että sisältä. Kuva: Julia Pelin

    Lounaan lisäksi tarjolla on myös paljon itse tehtyjä makeita ja suolaisia leivonnaisia. Uskallan väittää, että täältä saa jos ei Suomen, niin vähintäänkin Etelä-Suomen parhaat korvapuustit.

    Korvapuustit olivat erittäin maukkaita.
    Korvapuustit olivat erittäin maukkaita. Kuva: Julia Pelin

    Ahlbergissa suositaan lähiruokaa. Muun muassa kesäkeiton herneet olivat naapuritilalta ja kakkujen koristeluihin käytetyt kukat ja marjat omasta puutarhasta.

    Vaikka kesäkahvila on vain lyhyen ajan auki, Villa Ahlbergissa voi vuoden ympäri järjestää häitä sekä pienempiä perhejuhlia ja muun muassa erilaisia yritysten työhyvinvointipäiviä.

    Suosittelen tarkistamaan aukioloajat verkkosivuilta ennen vierailua.

    Villa Ahlberg, Lehmusvaarankuja 90, 05450 Tuusula
    Lisää aiheesta
    • Ravintolasta avautuva maisema on vertaansa vailla.

      Ravintolat | Silakan syöntiä kutsutaan ekoteoksi – Haltiassa sitä siivitti makoisa piimäkastike ja koiratkin saivat naminsa

    • Salaattia, tonnikalalasagnea ja paahdettuja juureksia Ruukin Herkussa.

      Ravintolat | Strömforsin historiallisen ruukin edullinen lounas pääsee yllättämään

      Tilaajalle
    • Talon lankulta löytyi monenlaista tarjottavaa. Tapas-henkisiä tuotteita olisin kaivannut lisää.

      Ravintolat | Söin täällä: Panimoravintolan omat oluet maistuvat, mutta ruoka jää vaatimattomaksi

    Artikkelin aiheet
    kesäkahvila
    lähiruoka
    korvapuusti
    keittolounas
    Villa Ahlberg
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset